T‰st‰ kaikesta hyvill‰‰n Setok valitsi orjansa uskotuimmaksi
yst‰v‰kseen. H‰n ei voinut en‰‰ tulla toimeen ilman Zadigia enemm‰n
kuin aikaisemmin Babylonin kuningas; ja Zadig oli onnellinen siit‰
ettei Setokilla ollut vaimoa. H‰n huomasi is‰nt‰ns‰ periluonteeltaan
sangen hyv‰ksi, oikeamieliseksi ja j‰rkev‰ksi. Senp‰t‰hden h‰nt‰
surettikin se ett‰ t‰m‰, vanhan arabialaisen tavan mukaan, palvoi
taivaallisia sotajoukkoja, aurinkoa, kuuta ja t‰hti‰. Joskus h‰n hyvin
s‰‰dyllisesti puhuikin h‰nelle siit‰. Vihdoin h‰n sanoi is‰nn‰lleen,
ett‰ ne olivat kappaleita kuten muutkin, eiv‰tk‰ ansainneet enemp‰‰
kunnioitusta kuin joku puu tai kallio.
"Mutta", intti Setok, "neh‰n ovat ikuisia olentoja, joita me saamme
kiitt‰‰ kaikesta hyv‰st‰; ne el‰hytt‰v‰t luonnon; ne m‰‰r‰‰v‰t
vuodenajat; lis‰ksi ne ovat niin kaukana meist‰, ettemme mitenk‰‰n voi
olla niit‰ kunnioittamatta."
"Paljon enemm‰n hyˆty‰", vastasi Zadig, "tarjoo sinulle Punaisen meren
vesi, joka kantaa tavarasi Intiaan. Miksi ei se voisi olla yht‰ vanha
kuin t‰hdet? Ja jos sin‰ jumaloit sellaista, joka on sinusta kaukana,
niin silloinhan sinun tulisi jumaloida Gangaridien maata, joka
sijaitsee aivan maailman ‰‰riss‰."
"Eip‰ niink‰‰n", v‰itti Setok. "T‰hdet ovat sent‰‰n liiaksi loistavia,
ja siksip‰ min‰ niit‰ palvon."
Illan tultua Zadig sytytti suuren joukon kynttilˆit‰ siihen telttaan,
jossa h‰nen tuli illastaa Setokin kanssa. Kun t‰m‰ saapui, niin h‰n
heitt‰ytyi polvilleen noiden sytytettyjen vahakynttil‰in eteen ja
lausui niille:
"Ikuiset, loistavat valot, olkaa minulle aina suosiollisia!"
N‰in sanottuaan h‰n istuutui pˆyt‰‰n katsomattakaan Setokiin. "Mit‰
sin‰ nyt teet?" kysyi Setok kummissaan. "Teen samoin kuin sin‰kin",
vastasi Zadig. "Min‰ palvon n‰it‰ kynttilˆit‰ ja laiminlyˆn niiden
herran ja omani."
Setok ymm‰rsi t‰h‰n vertaukseen k‰tketyn syv‰n ajatuksen. H‰nen
orjansa viisaus tunki h‰nen sieluunsa; h‰n lakkasi suitsuttamasta
luontokappaleille ja rupesi palvomaan sit‰ Ikuista, joka on ne luonut.
Siihen aikaan vallitsi Arabiassa er‰s alkujaan skyyttien maasta
per‰isin oleva hirve‰ tapa, joka bramiinien vaikutuksesta oli
pesiytynyt Intiaankin ja uhkasi vallata kaikki It‰maat. Kun aviomies
oli kuollut ja h‰nen rakas vaimonsa tahtoi p‰‰st‰ pyhimyksen arvoon,
niin h‰n julkisesti poltatti itsens‰ miehens‰ ruumiin kanssa.[29] T‰m‰
toimitus, jonka nimen‰ oli "leskenrovio", oli hyvin juhlallinen
tilaisuus: se heimo, jossa oli suurin luku itsens‰ polttaneita leski‰,
oli kaikkein arvokkain.
Nyt sattui er‰s Setokin heimoon kuuluva arabialainen kuolemaan, ja
h‰nen sangen hurskas leskens‰, nimelt‰ Almona, antoi julkisesti
kuuluttaa p‰iv‰n ja hetken, jolloin h‰n aikoi rumpujen p‰ristess‰ ja
torvien soidessa syˆksy‰ liekkeihin. Zadig osotti Setokille, kuinka tuo
kauhea tapa oli vastoin kaikkea j‰rke‰ ja ihmisyytt‰, kun sallittiin
joka p‰iv‰ polttaa nuoria leski‰, jotka voisivat lahjoittaa valtiolle
lapsia tai ainakin kasvattaa entisi‰‰n. Sanalla sanoen, h‰n koetti
saada Setokin k‰sitt‰m‰‰n, ett‰ noin raaka tapa oli, mik‰li
mahdollista, poistettava.
Setok vastasi:
"Jo enemm‰n kuin tuhat vuotta ovat vaimomme olleet oikeutettuja
poltattamaan itsens‰. Kukapa meist‰ siis tohtisi kumota lakia, jonka
aika on pyhitt‰nyt. Mik‰p‰ onkaan sen kunnioitettavampaa kuin ikivanha
tapa, vaikkapa v‰‰r‰kin?"
"J‰rki on kuitenkin vanhempi", vastasi Zadig. "Puhu asiasta heimosi
p‰‰llikˆlle, min‰ k‰yn sill'aikaa tuon nuoren lesken pakeilla."
H‰n esitytti itsens‰ leskelle, ja voitettuaan h‰nen suosionsa kehumalla
h‰nen kauneuttaan sek‰ valitettuaan h‰nelle, kuinka oli suuri vahinko
uhrata niin ihanat sulot liekeille, h‰n edelleen ylisti h‰nen
p‰‰tt‰v‰isyytt‰‰n ja rohkeuttaan.
"Te olette kai siis aivan suunnattomasti rakastanut miest‰nne?" sanoi
h‰n.
"Min‰kˆ? En v‰h‰‰k‰‰n", vastasi arabiatar. "H‰n oli raaka,
mustasukkainen ja siet‰m‰tˆn ihminen; kuitenkin olen lujasti p‰‰tt‰nyt
heitt‰yty‰ h‰nen roviolleen."
"Todellakin!" sanoi Zadig. "Lienee siis n‰ht‰v‰sti suloinen nautinto
tulla el‰v‰lt‰ poltetuksi?"
"Ah, jo pelkk‰ ajatus siit‰ saattaa vapisemaan", virkkoi nainen. "Mutta
muuta neuvoa ei ole. Olen n‰et hurskaan maineessa; kadottaisin varmasti
tuon maineen, ja koko maailma pilkkaisi minua, jollen poltattaisi
itse‰ni."
Saatuaan naisen tunnustamaan, ett‰ h‰n poltattaisi itsens‰ vain muiden
vuoksi ja pelk‰st‰ turhamaisuudesta, Zadig puhui h‰nelle pitk‰lti
siihen suuntaan, ett‰ h‰n j‰lleen alkoi hiukan rakastaa el‰m‰‰, viel‰p‰
onnistui her‰tt‰m‰‰n h‰ness‰ rahtusen myˆt‰tuntoa omaakin persoonaansa
kohtaan.
"Mit‰p‰ tekisitte", sanoi Zadig leskelle, "jollei turhamaisuus antaa
polttaa itsens‰ hallitsisi Teit‰?"
"Ab!" vastasi nainen. "Luulenpa melkein ett‰ pyyt‰isin Teit‰ naimaan
minut."
Astarten kuva t‰ytti yh‰ Zadigin sielun siin‰ m‰‰rin, ettei t‰m‰
avomielinen tunnustus voinut h‰nt‰ j‰rkytt‰‰. Sen sijaan h‰n heti l‰hti
heimon p‰‰llikkˆjen luo, kertoi heille kuulemansa ja neuvoi heit‰
laatimaan sellaisen lain, jonka mukaan nuori leski ei vast'edes saisi
poltattaa itse‰‰n, ennenkuin oli kokonaisen tunnin kahden kesken
puhellut nuoren miehen kanssa. Ja t‰m‰n j‰lkeen ei yksik‰‰n nainen
Arabiassa ole en‰‰ poltattanut itse‰‰n.
Zadigille yksin oltiin siis kiitollisuuden velassa siit‰, ett‰ h‰n
yhten‰ ainoana p‰iv‰n‰ oli h‰vitt‰nyt niin julman tavan, jota oli
jatkunut jo useita vuosisatoja. H‰n oli siis Arabian hyv‰ntekij‰.