Siten osoitti Zadig joka p‰iv‰ neronsa ter‰vyytt‰ ja sielunsa hyvyytt‰.
H‰nt‰ ihmeteltiin ja samalla kuitenkin rakastettiin. H‰nt‰ pidettiin
onnellisimpana kaikista ihmisist‰. Koko valtakunta kaikui h‰nen
nime‰‰n; kaikki naiset ihastelivat h‰nt‰; kaikki kansalaiset ylistiv‰t
h‰nen oikeudentuntoaan; oppineet katselivat h‰nt‰ aivan kuin
oraakkeliaan; itse papitkin myˆnsiv‰t, ett‰ h‰n oli viisaampi kuin tuo
vanha ylimaagi Yebor. Kukaan ei halunnut nyt vet‰‰ h‰nt‰ oikeuteen
aarnikotkien vuoksi; uskottiin vain sit‰, mik‰ h‰nest‰kin n‰ytti
uskottavalta.
Babylonissa riehui suuri riita, jota oli kest‰nyt jo tuhannenviisisataa
vuotta; se oli jakanut koko valtakunnan kahteen itsepintaiseen
lahkokuntaan. Toiset v‰ittiv‰t, ettei Mithran[24] temppeliin saanut
koskaan astua muuten kuin vasemmalla jalalla; toiset taas inhosivat
t‰t‰ tapaa ja astuivat sinne sis‰‰n aina ensiksi oikealla jalalla.
Senp‰t‰hden nyt j‰nnityksell‰ odotettiinkin pyh‰n tulen korkeaa juhlaa,
jotta n‰ht‰isiin, kumpaa lahkokuntaa Zadig suosi. Koko maailman katseet
olivat suunnatut h‰nen molempiin jalkoihinsa, ja koko kaupungissa
vallitsi mit‰ suurin mielten kiihko. Zadig astui temppeliin harpaten
yht'aikaa molemmin jaloin ja osotti sitten kaunopuheisin sanoin, ett‰
taivaan ja maan jumala, jolle henkilˆ ei merkitse mit‰‰n, ei tee mit‰‰n
eroa oikean ja vasemman jalan v‰lill‰. Kateellinen ja h‰nen vaimonsa
v‰ittiv‰t, ett‰ Zadigin puheessa ei ollut tarpeeksi kuvakielt‰ ja ettei
h‰n ollut antanut vuorien ja kukkulain siin‰ tarpeeksi karkeloida.[25]
"H‰n on kuiva ja hengetˆn", sanoivat he. "H‰nen puheessaan ei meri
pakene eiv‰tk‰ t‰hdet putoa taivaalta eik‰ aurinko sula vahan
lailla.[26] H‰nell‰ ei ole ollenkaan oikeaa it‰maista tyyli‰."
Zadig sen sijaan tyytyi terveen j‰rjen tyyliin. Kaikki olivat h‰nen
puolellaan, ei siksi ett‰ h‰n oli oikeassa eik‰ siksi ett‰ h‰n oli
j‰rkev‰ ja rakastettava, vaan siksi ett‰ h‰n oli p‰‰ministeri.
Yht‰ onnellisesti h‰n ratkaisi valkoisten ja mustain maagien v‰lisen
suuren riitakysymyksen. Valkoiset n‰et v‰ittiv‰t, ett‰ oli jumalatonta
rukoillessa k‰‰nty‰ kaakkoon p‰in; mustat taas vakuuttivat, ett‰ Jumala
inhosi niiden ihmisten rukouksia, jotka rukoillessaan k‰‰ntyiv‰t
luoteeseen p‰in. Zadig m‰‰r‰si, ett‰ kukin sai k‰‰nty‰ mihin suuntaan
hyv‰ns‰.[27]
Aikansa h‰n osasi k‰ytt‰‰ niin hyvin, ett‰ jo aamup‰iv‰ll‰ suoritti
kaikki yksityiset ja yleiset asiat. Lopun p‰iv‰st‰ h‰n puuhasi
Babylonin kaunisteluhommissa. H‰n esitytti murhen‰ytelmi‰, jotka
panivat itkem‰‰n, ja huvin‰ytelmi‰, joille naurettiin, mik‰ kaikki oli
jo aikoja sitten joutunut pois muodista, mutta nyt j‰lleen h‰nen hyv‰n
makunsa johdosta her‰si henkiin. H‰n ei suinkaan pit‰nyt itse‰ns‰
viisaampana kuin taiteilijat; h‰n palkitsi heit‰ lahjoillaan ja
kunnianosotuksilla eik‰ salaa kadehtinut heid‰n kykyj‰‰n. Iltaisin h‰n
huvitti suuresti kuningasta ja varsinkin kuningatarta. Kuningas lausui:
"Suuri ministeri!" Kuningatar virkkoi: "Rakastettava ministeri!" ja
molemmat lis‰siv‰t: "Olisipa ollut suuri vahinko, jos h‰net olisi
hirtetty!"
Milloinkaan ei mink‰‰n arvohenkilˆn ole tarvinnut antaa naisille niin
paljon puheillep‰‰syj‰ kuin Zadigin. Enimm‰t tulivat puhumaan h‰nelle
asioista, joita heill‰ ei ollenkaan ollut, p‰‰st‰kseen siten suhteisiin
h‰nen kanssaan. Kateellisen vaimo oli heist‰ ensimm‰isi‰. H‰n vannoi
Zadigille Mithran ja Zend-Avestan nimess‰ tuntevansa syvint‰ inhoa
miehens‰ menettely‰ kohtaan. Uskoipa h‰n h‰nelle lis‰ksi, ett‰ mies
muka oli raaka ja mustasukkainen, ja antoi h‰nen ymm‰rt‰‰, ett‰ jumalat
rankaisisivat h‰nt‰, kielt‰m‰ll‰ h‰nelt‰ sen pyh‰n tulen kallisarvoiset
vaikutukset, jonka avulla yksin ihminen tulee kuolemattomien
kaltaiseksi. Vihdoin h‰n antoi sukkanauhansa pudota. Zadig otti sen
ylˆs tavallisella kohteliaisuudellaan, mutta ei sitonut sit‰ itse tuon
naisen polveen; ja t‰m‰ pieni virhe, jos se edes virhe olikaan, oli
mit‰ kauheimpien onnettomuuksien aiheena. Zadig ei ajatellut asiaa sen
pitemm‰lle, mutta kateellisen vaimo ajatteli sit‰ paljonkin.
Muitakin naisia ilmoittautui joka p‰iv‰. Babylonin salaiset aikakirjat
v‰itt‰v‰t h‰nen kerran langenneen kiusaukseen, mutta olleen kummissaan
siit‰, ett‰ nautinto ei tyydytt‰nyt h‰nt‰ ja ett‰ h‰n syleili
lemmitty‰‰n aivan hajamielisesti. Se nainen, jolle h‰n, miltei
tiet‰m‰tt‰‰n, osotti suosiotaan, oli er‰s kuningatar Astarten
kamarirouva. Lohdutuksekseen ajatteli tuo hell‰ babylonitar mieless‰‰n:
Tuon miehen p‰‰n t‰ytyy n‰ht‰v‰sti olla hirve‰n t‰ynn‰ asioita, koska
h‰n hautoo niit‰ lemmenkohtauksissakin. -- Sellaisella hetkell‰,
jolloin useimmat eiv‰t virka mit‰‰n ja toiset taas kuiskivat vain pyhi‰
sanoja, sattui Zadig ‰kki‰ huudahtamaan: "Kuningatar!" -- Babylonitar
luuli h‰nen vihdoinkin onnellisena hetken‰ tulleen j‰rkiins‰ ja
sanoneen juuri h‰nelle: "Kuningattareni!" Mutta Zadig, edelleen sangen
hajamielisen‰, mainitsikin Astarten nimen. Nainen taas, joka
t‰llaisella onnen hetkell‰ tulkitsi kaikki omaksi edukseen, kuvitteli
mieless‰‰n h‰nen tahtoneen sanoa: "Sin‰ olet kauniimpi kuin kuningatar
Astarte."
H‰n j‰tti Zadigin haaremin, saatuaan sangen kauniita lahjoja.
Seikkailunsa h‰n kertoi heti kateellisen vaimolle, joka oli h‰nen paras
yst‰v‰tt‰rens‰. T‰m‰ loukkautui hirve‰sti syrj‰ytt‰misest‰‰n ja lausui:
"Minulle h‰n ei ole suvainnut edes kiinnitt‰‰ j‰lleen t‰t‰
sukkanauhaani, jota en en‰‰ tahdo koskaan k‰ytt‰‰."
"Kas vain!" lausui onnellinen nainen kateelliselle. "Sin‰h‰n k‰yt‰t
samanlaisia sukkanauhoja kuin kuningatar! Ostatko ne siis samalta
valmistajaltakin?"
Kateellinen vaipui, mit‰‰n vastaamatta, syviin mietteisiin ja l‰hti
neuvottelemaan kateellisen miehens‰ kanssa.
Sill‰ v‰lin Zadig huomasi olevansa aina hajamielinen, milloin antoi
puheillep‰‰syj‰ tai istui tuomarina. H‰n ei ymm‰rt‰nyt, mist‰ se
johtui; ja t‰m‰ olikin h‰nen ainoa huolensa.
H‰n n‰ki merkillisen unen. H‰nest‰ tuntui kuin lep‰isi h‰n pehme‰ll‰
ruusuvuoteella, josta luikersi esiin k‰‰rme, pist‰en h‰nt‰ ter‰v‰ll‰,
myrkyllisell‰ kielell‰‰n suoraan syd‰meen.
"Ah!" sanoi h‰n, "jo kauan olen maannut kuivilla ja pist‰vill‰
ruohoilla; nyt lep‰‰n ruusuvuoteella; mutta kuka on tuo k‰‰rme?"