Er‰‰n‰ p‰iv‰n‰ Azora saapui kotiin k‰velylt‰ kovin vihaisena ja
kiivaasti meluten.
"Mik‰ sinun on, rakas puolisoni?" sanoi Zadig. "Mik‰ on saattanut sinut
noin suunniltasi?"
"Ah!" sanoi Azora. "Sin‰ tekisit minun laillani, jos olisit n‰hnyt sen
n‰ytelm‰n, josta min‰ juuri tulen. Menin n‰et lohduttamaan nuorta
leske‰, Kosrua, joka pari p‰iv‰‰ sitten laitatti nuorelle miehelleen
hautapatsaan tuonne niitty‰ reunustavan puron varrelle. H‰n lupasi
silloin surussaan jumalille oleskella t‰m‰n haudan luona niin kauan
kuin puro virtaisi sen vieritse."
"Kas vaan!" sanoi Zadig. "Siin‰p‰ onkin vasta oiva nainen, joka todella
rakasti miest‰‰n."
"Ah!" virkkoi Azora. "Jospa tiet‰isit, mit‰ h‰n puuhasi, kun k‰vin
h‰nt‰ katsomassa."
"Mit‰ sitten, armas Azora?"
"H‰n antoi johtaa puron juoksun toisaanne."
Azora alkoi j‰lleen purkaa suustaan niin loputtomasti herjauksia ja
puhkesi niin rajusti s‰ttim‰‰n tuota nuorta leske‰, ett‰ sellainen
hyveell‰ kerskuminen ei en‰‰ ollut Zadigille mieleen.
H‰nell‰ oli er‰s yst‰v‰ nimelt‰ Kador; t‰m‰ oli yksi niit‰ nuoria
miehi‰, joilla h‰nen vaimonsa silmiss‰ oli enemm‰n kuntoa ja ansioita
kuin muilla. T‰m‰n h‰n teki uskotukseen ja vahvisti h‰nen
uskollisuuttaan, niin hyvin kuin voi, melkoisella lahjalla.
Azora oli mennyt pariksi p‰iv‰ksi er‰‰n yst‰v‰tt‰rens‰ luo maalle ja
palasi kolmantena p‰iv‰n‰ kotiin. T‰‰ll‰ palvelijat itkusilmin
ilmoittivat h‰nelle, ett‰ h‰nen miehens‰ oli edellisen‰ yˆn‰ ‰kki‰
kuollut ja etteiv‰t he muka olleet rohjenneet tuoda h‰nelle siit‰
surusanomaa, vaan olivat heti haudanneet Zadigin h‰nen isiens‰ hautaan
puutarhan p‰‰h‰n. Azora itki, repi hiuksiaan ja vannoi h‰nkin
kuolevansa.
Iltasella saapui Kador ja pyysi puhutella h‰nt‰. Yhdess‰ he sitten
itkiv‰t. Seuraavana p‰iv‰n‰ he jo itkiv‰t v‰hemm‰n ja aterioivat
yhdess‰. Kador uskoi h‰nelle, ett‰ h‰nen yst‰v‰ns‰ oli kuollessaan
j‰tt‰nyt h‰nelle suurimman osan omaisuuttaan, ja antoi Azoran ymm‰rt‰‰,
ett‰ h‰n tuntisi itsens‰ onnelliseksi voidessaan jakaa omaisuutensa
h‰nen kanssaan. Rouva itki ja suuttui kovin, mutta lauhtui lopuksi. Ja
illallinen kestikin jo paljoa kauemmin kuin p‰iv‰llinen; keskustelu
muuttui samalla tuttavallisemmaksi. Azora piti vainajasta kiitospuheen,
mutta vakuutti samalla h‰nell‰ olleen vikoja, joista Kador oli vapaa.
Kesken syˆnnin Kador ‰kki‰ valitti ankaraa pernakipua. Levottomana ja
huolekkaana rouva silloin tuotti paikalle kaikki mahdolliset hajuˆljyt,
joilla h‰nen oli tapana parfymoida itse‰ns‰, koetellakseen, eikˆ
mahdollisesti joku niist‰ auttaisi pernakipuun. H‰n valitti kovasti
sit‰, ettei suuri Hermes en‰‰ ollut Babylonissa. Viel‰p‰ h‰n suvaitsi
painellakin sit‰ kuvetta, jossa Kador tunsi noita ankaria tuskia.
"Vaivaako t‰m‰ kauhea tauti sinua useastikin?" h‰n kysyi t‰ynn‰ s‰‰li‰.
"Se saattaa minut joskus aivan haudan partaalle", vastasi Kador. "Eik‰
siihen lˆydy muuta kuin yksi ainoa lievitt‰v‰ l‰‰ke, nimitt‰in se ett‰
asetetaan kupeelleni edellisen‰ p‰iv‰n‰ kuolleen ihmisen nen‰."
"Sep‰ kummallinen l‰‰ke", arveli Azora.
"Ei sen kummallisempi kuin herra Arnoun[10] pussit halvausta vastaan."
T‰m‰ syy ynn‰ tuon nuoren miehen erinomaiset ansiot saivat rouvan
vihdoin tekem‰‰n p‰‰tˆksens‰. H‰n virkkoi:
"Toivottavasti ei enkeli Asrael kiell‰ miehelt‰ni, h‰nen siirtyess‰‰n
eilisest‰ maailmasta huomiseen maailmaan, sen vuoksi p‰‰sy‰ Tshinavarin
sillan yli, ett‰ h‰nen nen‰ns‰ ei toisessa el‰m‰ss‰ ole aivan yht‰
pitk‰ kuin ensimm‰isess‰."
Sitten h‰n otti partaveitsen, meni miehens‰ haudalle, kostutti sit‰
kyynelill‰‰n ja aikoi ryhty‰ leikkaamaan haudassa suorana lep‰‰v‰n
Zadigin nen‰‰.
Silloin Zadig kohoaa pystyyn, suojellen toisella k‰dell‰ nen‰‰ns‰ ja
toisella tyˆnt‰en partaveist‰ pois.
"Rakas vaimoni!" h‰n virkkaa hell‰sti. "ƒl‰ melua ja pauhaa en‰‰ niin
kovasti nuorta Kosrua vastaan! Aikeesi leikata minulta nen‰ni on hyvin
verrattavissa puron pois johtamiseen."