AL-HAFI.
Ha -- haa! Taas luoksenne ma tuloss' olin.
NATHAN.
Niin kiiru onko? Mitä pyytää siis
hän multa?
AL-HAFI.
Kuka?
NATHAN.
Saladin. -- Ma tulen,
ma tulen.
AL-HAFI.
Kenen luokse? Saladinin?
NATHAN.
Sua Saladin siis eikö lähettänyt?
AL-HAFI.
Mua? Ei. Hän onko kutsunut jo siis?
NATHAN.
On kyllä.
AL-HAFI.
Niinpä kävi...
NATHAN.
Miten kävi?
Ja minkä --?
AL-HAFI.
Että ... syy ei ole mun!
Mun syy ei ole, taivas tietää! Teistä
mä tosin, valhein ko'in vaaran kääntää!
NATHAN.
Min vaaran? Miten kävi?
AL-HAFI.
Että hänen
rahastonhoitajansa ootte. Teitä
ma surkuttelen. Mutta näkemästä
mä sitä pakenen, -- ja minne, sen
jo kuulitte, ja tiedätte myös tien.
Mukaani asiaa jos antaisitte,
ma tarjoon palvelusta. Vaikk' en ottaa
voi enempää kuin saattaa paljas mies.
Pian lähden, asianne siis!
NATHAN.
Al-Hafi!
Mut enhän -- enhän mistään mitään tiedä!
Mit' onkaan jaarittelu tuo?
AL-HAFI.
Kai mukaan
jo tuli kukkaronne?
NATHAN.
Kukkaro?
AL-HAFI.
Niin, rahaa, jota saatte etukäteen
Saladinille syytää.
NATHAN.
Tääkö kaikki?
AL-HAFI.
Pitäiskö näkemään mun jäädä, kuinka
hän teitä täällä päivä päivältä
vain nylkee kantapäitä myöten? Kuinka
saa viisas anteliaisuus aittojaan
avata tuhlaajalle, avata
ja jälleen avata, siks kunnes niissä,
niin täysiss' ennen, kotihiiri jo
saa nälkään kuolla? -- Taikka hurskas toive
teill' onko: rahaanne ken tarvitsee,
hän sentään noudattaa myös neuvoanne?
Saladin noudattamaan neuvontaa!
Hän neuvojako sietäis! Kuulkaas, Nathan,
mitenkä mulle äsken sattui.
NATHAN.
Miten?
AL-HAFI.
Ma luokseen tulen, kun on pelannut
hän juuri sisarineen shakkia. --
Sit' osaa Sittah. -- Peli, niin jo luuli
Saladin hävinneensä, esillä
viel' oli, vaikka silleen jätettynä.
Mä silmään, nään, ett'ei viel' läheskään
se ole hävitty.
NATHAN.
Kas, löydön teitpä!
AL-HAFI.
Kuningas talonpoikaa vastaan vain
ois hänen ollut siirrettävä. -- Kunpa
sen tässä näyttää voisin!
NATHAN.
Kyllä uskon!
AL-HAFI.
Niin tornille ois tilaa saanut, -- voiton
perinyt ois. -- Sen näyttää tahdon hälle,
opastaa häntä. -- Mutta hän!...
NATHAN.
Ei myönny?
AL-HAFI.
Mua ei hän kuule ees, ja halveksien
lyö pelin kumoon.
NATHAN.
Onko totta tuo?
AL-HAFI.
Shakmatti kerrassaan hän tahtoo olla,
hän sanoo. Tahtoo! Peliäkö moinen!
NATHAN.
E-hei! Niin peliä vain leikitään!
AL-HAFI.
Vaikk' eipä tyhjän päältä pelattu!
NATHAN.
Kenelle rahat siirtyi, vähät siitä.
Mut ettei sua kuullut ees! ei korvaa
asiaas lainannut niin tärkeään!
ei ihastunut kotkankatseesees!
se -- sehän vaatii kostoa -- vai mitä?
AL-HAFI.
Aa, mitäs? Siksi vain sen kerroin teille,
ett' oivallatte, mik' on otus hän.
Sanalla sanoen: en kestä enää.
Likaisten maurein luona vain nyt juosta
saan lainaa, lainaa hälle kysellen...
En ikänäni ole itselleni
mä kerjännyt -- nyt toisen pussiin pyydän.
Milteihän kerjäämist' on lainaaminen:
ja lainananto korolle, se taas
on varkauden veroista. En joudu
äärillä Ganges-virran kumpaankaan,
ei kumpaakaan mun tarvis edistää.
Äärillä Ganges-virran, siellä vain
on ihmisiä. Täällä ainoa
te ootte, jonka elää ansaitsis
äärellä Ganges-virran. -- Tulkaa sinne!
Pois hälle pyyhkäiskää se ruhka kaikki,
hän mitä himoo vain. Hän kuitenkin
pian teidät panee tyhjäksi. Vaan näinpä
sais nylkeminen lopun äkisti.
Dervishin-kaavun saatte, -- tulkaa, tulkaa!
NATHAN.
Tuo keino tosin, luulen ma, meill' aina
on varana. Vaan lupaan miettiä,
Al-Hafi, sitä. Varros.
AL-HAFI.
Miettiä?
Ei, täss' ei auta mietintä.
NATHAN.
Vain kunnes
ma palaan luota sulttaanin ja heitän
jäähyväiset...
AL-HAFI.
Ken miettii, etsii vain
poisvetäymisen aihetta. Ken ei
voi oikopäätä ottaa elääkseen
vain itselleen, jää muiden orjaks aina. --
Vaan miten mielitte: niin eläkää,
kuin mielestänne hyvä elää on!
Mun tieni tänne käy, ja teidän tuonne.
NATHAN.
Al-Hafi, tilis sentään itse ensin
kai teet?
AL-HAFI.
Pah! Pilaa! Tila kassani
ei maksa edes tilinteon vaivaa;
ja minut takaatte -- te tahi Sittah.
Hyvästi!
NATHAN (katsoen hänen jälkeensä).
Kyllä takaan! -- Huima, hyvä --
ja jalo -- mikä on hän? -- Tosi köyhä,
hän, yksin vain on tosi kuningas!
(Poistuu toiseen suuntaan.)