NATHAN ja RISTIRITARI.
RISTIRITARI.
Viel' ettekö mieskohtaisesti häntä
siis tunne?
NATHAN.
Saladinia? En vielä.
En tuttavuuttaan vältä, etsi en.
Niin liian paljon hyvää kertoi maine
hänestä, etten tiedä, uskoako
mä mielin vaiko nähdä. -- Vaan jos totta
on, että henkenne hän säästi, sillä...
RISTIRITARI.
On totta. Eloni, jot' elän, hänen
on lahjaansa.
NATHAN.
Sill' eloni myös mulle
hän kaksin, kolmin kerroin lahjoitti.
Se muuttanut on kaiken välillämme,
se minut kietoo sitein ikuisin
hänelle alttiiks aivan. Vartoa
nyt tuskin, tuskin jaksan, mitä ensin
hän multa vaatii. Olen kaikkeen altis,
oon valmis tunnustamaan hälle sen,
ett' oon vain teidän tähtenne näin altis.
RISTIRITARI.
Mä itsekään en vielä kiittää saanut
hänt' ole, kuinka oonkin tapaillut.
Se vaikutus, ma jonka häneen tein,
men' yhtä nopeaan kuin tulikin.
Ken ties, mua muistaako hän edes enää,
ja sentään hänen kerran kuitenkin
mua muistaa täytyy, kohtaloni vihdoin
kun vaatii ratkaisun. Ei riitä, että
viel' olen hänen käskystään, viel' elän
näin hänen tahdostaan: hän säätäköön
myös, kenen mieltä noudattaa mun täytyy.
NATHAN.
Niin, niin, -- en senkään vuoks saa viipyä.
Ehk' antaa joku sana mulle syyn
myös teitä mainita. -- Mä riennän siis,
jos sallitte. -- Vaan milloin, milloin teidät
näemme luonamme?
RISTIRITARI.
Jo piankin,
jos saan.
NATHAN.
Jos tahdotte.
RISTIRITARI.
Siis tänään jo.
NATHAN.
Ja nimenne? -- mun täytyy pyytää.
RISTIRITARI.
Oli --
on Kurt von Stauffen. -- Kurt.
NATHAN.
von Stauffen? -- Stauffen?
RISTIRITARI.
Miks ihmetyttää noin se --?
NATHAN.
Sukuanne
lie ollut muitakin.
RISTIRITARI.
Oh, on! Jo moni
sukumme jäsen tääll' on maatunut.
Mun setänikin -- isä, tarkoitin --,
vaan miksi yhä terävämmin tarkkaa
mua katseenne?
NATHAN.
Oh -- eihän miksikään!
Mä väsyisinkö teitä katsomaan?
RISTIRITARI.
Siks ensimäisnä lähden minä tästä.
Löys usein kyllä katse tutkijan
enemmän kuin hän pyysi nähdä. Nathan,
mä pelkään teitä. Aika lähentäköön
toisiimme meitä, älköön uteliaisuus.
(Menee.)
NATHAN (katsoen hämmästyneenä hänen jälkeensä).
Löys usein kyllä katse tutkijan
enemmän kuin hän pyysi nähdä! -- Hänhän
mun sieluani ilmi tavailee!
Minunkin niin vois käydä, totisesti. --
Ei Wolfin varsi, käynti vain -- myös ääni
on hänen; heitto pään on hänt', on häntä.
Noin käsivarrellaan Wolf miekkaa kantoi,
siveli käsin kulmakarvojaan,
kuin silmiensä tulta peitellen. --
Kuin unhoittuukaan ajoiksi nuo kuvat
syvälle syöpyneet, vaan sitten ne
vain sana, ääni herättää! -- Von Stauffen! --
Niin aivan, aivan niin: Filneck ja Stauffen! --
Tään pian, pian tahdon selville.
Vaan nyt luo sulttaanin. -- Mut tuolla -- Daja
tuoll' eikö piile? -- Daja, tulehan!