Näyttämö: sulttaanin palatsi. SALADIN ja SITTAH
pelaavat shakkia.
SITTAH.
Miss' oot Saladin? Miten pelaat tänään?
SALADIN.
Hyvinpä, luulen.
SITTAH.
Tuskin munkaan verroin.
Tuo siirto peruuta.
SALADIN.
Ja miksi?
SITTAH.
Vaaraan
jää hevonen.
SALADIN.
Niin jää. Siis näin!
SITTAH.
Mä näin
teen haarukan.
SALADIN.
Kas vaan! -- No, shakki siis!
SITTAH.
Sua mitä auttaa se: mä siirrän eteen,
ja asemas on sama taas.
SALADIN.
En pääse
pälkäästä tästä vahingotta, huomaan. --
Mut olkoon: ota hevonen!
SITTAH.
En huoli.
Käyn ohi.
SALADIN.
Mulle lahjoita et mitään.
Tuo paikka arvokkaampi hevosta
on sulle.
SITTAH.
Ehkä.
SALADIN.
Mutta laskun tekoon
isäntä mukaan ota! Katsos, näin!
Tät' et sä arvannut?
SITTAH.
En todellakaan.
En, että noin sa kuningattarees
väsynyt oisit.
SALADIN.
Kuningattareeni?
SITTAH.
Jo huomaan: tänään tuhat denaaria
mun täytyy voittaa -- ropoja ei enää.
SALADIN.
Mitenkä?
SITTAH.
Kysy vielä! -- Kaikin keinoin
hävitä tahdothan sa, tahallas.
Mut etua en minä siitä saa.
Näes, paitsi ettei peli tällainen
juur' ilahduta: enkö melkein aina
sult' enin voita, milloin häviän?
Mua lohduttaakses tappioni jälkeen
ain' etkö mulle pelipanosta
takaisin lahjoita sa kaksinkerroin?
SALADIN.
Kas vaan! Siis ootkin, siskoseni, milloin
hävisit, tahallasi hävinnyt?
SITTAH.
Sun anteliaisuutes, rakas veli,
syy ainakin lie -- siihen, etten ole
paremmin oppinut ma pelaamaan.
SALADIN.
Nyt poikkeamme pelistä. Tee loppu!
SITTAH.
Näin jääkö siis? No: shakki! -- toinen shakki!
SALADIN.
Todella, tuot' en uhkaa huomannut,
mi yksin tein vei kuningattareni.
SITTAH.
Sit' auttaa voiko vielä? Katsotaanhan.
SALADIN.
Ei, ei, vain ota kuningattareni --.
Pien' ilo siit' on mulla aina ollut.
SITTAH.
Vain nappulaako tarkoitit?
SALADIN.
Vie pois? --
Ei siitä mitään. Turvassahan sitten
on kaikki taas.
SITTAH.
Jo kyllin oppinut
oon veljeltäni kuningattarille
olemaan kohtelias.
(Ei kajoo kuningattareen.)
SALADIN.
Ota se
tai jätä! Muuta minulla ei ole.
SITTAH.
Miks ottaa? -- Shakki! -- Shakki!
SALADIN.
Jatka!
SITTAH.
Shakki!
Ja shakki -- shakk!
SALADIN.
Shakmatt!
SITTAH.
Ei vielä; saathan
sä väliin hevosen. -- Tai miten tahdot --.
Yks kaikki!
SALADIN.
Niinpä niin! Oot voittanut,
Al-Hafi maksaa. Kutsuttakoon hänet!
Et aivan vääräss' ollut, Sittah: pelin
ma hajamielisesti pelasin.
Ja ken se aina silonappulat
nuo antaa, jotk' ei mitään muistuta,
ei merkitse? Kanss' imaminko tässä
pelasin? -- Kas, syit' etsii tappio!
Ei, pahat nappulat ne, Sittah, ei
mua vieneet tappioon: vaan sinun taitos,
sun nopsa, selvä katsees...
SITTAH.
Noinkin tahdot
vain tappiosi otaa tylsentää.
No niin, sa olit hajamielinen,
ja enemmän kuin minä...
SALADIN.
Sinäkö?
Mik' oisi sua vaivannut?
SITTAH.
Ei kyllä
sun hajamielisyytes! -- Milloin jälleen,
ah Saladin, lie pelimme näin vilkas!
SALADIN.
Sen ahnaamminpa silloin pelaamme! --
Ah, taas kun sota syttyy, tarkoitat?
Se syttyköön! -- Mä sit' en alkanut.
Ma oisin mielelläni aselevon
kyll' uusinut, -- niin mielelläni sulle
samalla kelpo miehen hankkinut.
Rikhardin veli sellainen on varmaan,
hän onhan veli Rikhardin.
SITTAH.
Vain kiitä
sa Rikhardias.
SALADIN.
Melek-veljemme
Rikhardin sisaren taas kunp' ois saanut:
ah, mikä suku yhdess' oisimmekaan!
Maailman ensi suvuist' ensimäinen! --
Oon itseäni kiittämään myös nopsa,
sen kuulet. Ystäväini vertaisena
mä pidän itseäni. Siitäpä,
siit' oisi valtaheimo varttunut!
SITTAH.
Nauroinhan kohta kaunist' unelmaasi!
Et kristityitä tunne sa, et heitä
halua tuntea. Heill' ylpeytenä
on olla kristityit', ei ihmisiä.
Sit' ihmisyyttä ees, mi höysteeksi
jäi tuohon taikauskoon luojastaan,
sit' ei he näes rakasta muun vuoksi,
kuin koska Kristus teki, sääti niin.
Tuo hänen hyvyytensä yksin heitä
viel' aateloi: ett' uskoll' omistaa
he hänen hyveensä! -- Vaan mitkä hyveet?
Ei hänen hyvettään, vaan nimeään
on kaikkiin suuntiin julistettava;
sen tulee nimet hyväin ihmisten
häväistä, niellä kaikki. Nimi vain,
vain se on heille kallis.
SALADIN.
Tarkoitat:
miks muuten kristityiksi nimeltäkin
he teidät vaatis, sun ja Melekin,
ennenkuin avioon te kelpaisitte?
SITTAH.
Niin juuri! Niinkuin kristillisyys vain
tois kristityille rakkauden sen,
min luojaltaan on saaneet mies ja nainen!
SALADIN.
Ain uskoo heikkouksiin kristityt,
miks ei he toki tuohon myöskin uskois! --
Ja silti erehdyt. -- Ei kristityt,
vaan ristiritarit on syypäät, -- hekin
vain ristiritareina. Heidän vuokseen
jää kaikki silleen. Accasta, mi piti
Rikhardin sisarelta myötäjäisnä
veljemme saaman, ei he luopua
halua millään. Munkkihölmöiksikin
he muuntelee, jott' edut ritarein
vain turvaan jäis. Ja aselepoa
he tuskin sietää loppuun, he kun toivoo
ties minkä äkkiyllätyksen toimeen
voivansa saada. -- Hauskaa! Eespäin vain,
vain eespäin, herrat! -- Min' oon tyytyväinen! --
Kunp' ois muu kaikki niinkuin olla pitää.
SITTAH.
Miks niin? Mi muu vois sua hämmentää,
sun mieltäs horjuttaa?
SALADIN.
Mi horjuttanut
ikäni on mun mieltäni. -- Ma olin
isämme luona Libanonilla.
Hänt' yhä huolet musertaa...
SITTAH.
Ah niin!
SALADIN.
Se hänet kietoo, läpi hän ei pääse,
on kaiken puutos...
SITTAH.
Mikä kietoo? puuttuu?
SALADIN.
Sit' eihän mainitakaan ansaitsis.
Kun sit' on mulla, turhalta se näyttää,
kun ei, se välttämättömäksi käy. --
Al-Hafi minne jäikään? Eikö kukaan
hakenut häntä? -- Lemmon rietas raha! --
Paraiksi tulet, Hafi.