Viimein koveni ilma. Käräjätkin olivat aivan lähellä. Nyt tulikin
tosipouta ja alkoivat syyspakkaset. Pian virkosi Iso-Mustakin, ja nyt
alkoi työ käydä kuin rasvassa.
Parissa päivässä olivat Heinärannan lyhteet puituina, ja yks' kaks' oli
Iso-Musta jo Sipillan kylässä.
Ja kuivia ilmoja riitti yhä, aamupakkasia ja purevia pohjoistuulia. Nyt
vasta saivat kaikki nähdä, mihin Musta oikein kykeni. Sipillan kylässä
teki niin joutuin ja niin hyvää jälkeä, että parempaa kuin koskaan
oli osattu uskoakaan. Eikä vastustellut vähääkään. Eivät katkeilleet
seuloista käsivarret eivätkä mutterit lentäneet silmille.
Pian siirryttiin Sipillan kylästä Savukylään, ja nopeasti edistyi työ.
Herralan Jooseppi oli mainiolla tuulella, ja kaikki Sipillan kylän
rikkaat tulivat ja kiittivät Jooseppia, että »sinä se olet sittenkin se
Heinärannan Iso-Herrala...»
Säkkijärven Ollia Savukylästä ja Yrjänäistä Heinärannalta päätettiin
miehissä nuhdella siitä, että olivat ruvenneet kesken kaiken riihtä
puimaan ja siten häväisseet Ison-Mustan mainetta. Mutta anteeksi
kuitenkin päätettiin antaa, koska Yrjänäiseltä oli lehmä syöty ja
Säkkijärven Olli taas oli akkavallan alla.
Mutta muristen kuunteli Alatalon vanha vaari, kun hänelle kerrottiin
kuinka nyt Iso-Musta alkaa hyvää jälkeä tehdä, kuinka nopeasti pui
Sipillan kylässä ja kuinka Savukylässä.
»Ei ole vielä kaikki lopussa», ennusteli ukko yhä. »Käräjät ovat vielä
edessä päin.»
Alkoivat sitten käräjät, ja asiain jakopäivä oli. Uteliaana käveli,
keppiinsä nojaten, vaarikin kuulemaan, kuinka paljon ja minkälaisia
asioita nyt Ison-Mustan takia oli tullut.
Mutta mennessään kuistin läpi näki hän, että Mattila, Ylipään Vilhemi
ja Herralan Jooseppi seisoivat päin yhteen sikaria poltellen ja
naurusuin puhellen. Aivan heidän vieressään seisoi Ollin-Mikkokin,
sikari hänelläkin suussa, ja hymysuin kuunteli isäntäin puhetta.
Sipillan kylän rikkaat seisoivat toisessa kuistin loukossa ja heidän
edessään Horslunti, selittäen ja kädellään viittoen.
Ukko painui käräjäpirttiin, jossa haiskahti hokmanni ja kuului kova
poru.
Mutta Horslunti, puhuteltuaan Sipillan kylän rikkaita, läksi vauhdissa
taas liikkeelle, jaloissaan patiinat ja uudet housut. Sovinnon
hierojana liehui Horslunti asiallisten kesken. Sillä yhtä innokas kuin
hän oli riitaan kehoittamaan, yhtä innokas hän oli taas hommaamaan
sovintoakin ja sulavin puhein sai hän paksut sydämet lämpenemään.
Niin hän liehui, Horslunti, paikasta toiseen. Milloin kuiskasi tämän
korvaan, milloin tuon korvaan ja nauroi, olalle löi, ja sanoi:
»Sillä lailla, pojat!»
Asiain jako alkoi. Alatalon vaari kuunteli, milloin luetellaan Herralan
Joosepin ja Sipillan kylän isäntäin asiat.
Mutta niistä ei puhuttu mitään.
»Kaikki asiat on sovittu», sanoi poliisi hänelle.
Ukko murisi ja läksi tyytymättömänä nilkuttamaan pois.
Mutta kun asiain jako oli loppunut ja kahvipöytä taas katettu, meni
Herralan Jooseppi pöydän luo ja huusi:
»Nyt kahville kaikki, sekä asialliset että todistajat! — Nyt vasta
Ison-Mustan tuliaisia juodaan!»
Ja siihen kokoontuivat kaikki: Mattila, Ylipään Vilhemi ja Sipillan
kylän rikkaat, tuli Ollin-Mikkokin ja erityisestä kutsusta vielä
Ullan-Eino ja Varpumäen Manta.
Mutta Alatalon vanhaa vaaria ei saatu enää palaamaan Ison-Mustan
tuliaiskahvia juomaan.
Ja Horslunti katseli etempää hymysuin, kuinka käräjäpullat pienenivät
sekä asiallisten että todistajain suissa.