Chichibio Currado Gianfigliazzin kokki, kääntää onnellisella
ja nopealla vastauksella Curradon vihan nauruksi ja pelastuu
siten pahasta, jolla Currado oli häntä uhannut.
Currado Gianfigliazzi, kuten te jokainen olette voineet kuulla ja
nähdä, oli tunnetun kaupunkimme jalo kansalainen, antelias ja mainio.
Ja hän vietti ritarillista elämää ja oli alinomaa huvitettu koirista ja
linnuista, jättääksemme tällä hetkellä hänen suuremmat avunsa
mainitsematta.
Hän sai eräänä päivänä haukkansa avulla lähellä Peretolaa tapetuksi
kurjen, ja koska hän näki, että se oli lihava ja nuori, lähetti hän sen
hyvälle kokilleen, joka oli nimeltään Chichibio ja syntyisin
venezialainen, ja käski sanoa hänelle, että hän paistaisi sen ja
valmistaisi hyvin vieraspitoja varten illalliseksi.
Chichibio, joka oli huikenteleva otus ja näyttikin siltä, muokkasi
kurjen, pani sen tulelle ja alkoi huolellisesti sitä paistaa.
Mutta kun se oli melkein kypsä ja levitti voimakasta tuoksua, niin
tapahtui, että muuan lähellä asuva nainen, jonka nimi oli Brunetta ja
johon Chichibio oli hyvin rakastunut, astui keittiöön. Ja kun hän tunsi
paistin hajun ja näki kurjen, niin pyysi hän mairitellen, että
Chichibio antaisi hänelle siitä toisen kynkän.
Chichibio vastasi hänelle laulaen ja sanoi: Ei, ei, et sitä minulta
saa, Brunetta rukka, et sitä saa.
Siitä Brunetta suuttui ja sanoi hänelle: Taivaan Jumala, jos et sitä
minulle anna, niin et saa koskaan minultakaan mitään, mitä haluat.
Ja siinä väiteltiin hyvän aikaa. Viimein Chichibio, joka ei halunnut
loukata kultastaan, irroitti kurjesta toisen kynkän ja antoi sen
hänelle.
Kun sitten kurki vietiin ilman kynkkää Curradon ja erään hänen
muukalaisen vieraansa eteen, niin Currado hämmästyi, kutsutti luokseen
Chichibion ja kysyi häneltä, mihin kurjen toinen kynkkä oli joutunut.
Venezialainen valehtelija vastasi hänelle heti: Herrani, kurjella ei
ole kuin yksi kynkkä ja yksi jalka.
Currado sanoi silloin suuttuneena: Mitä hittoa, eikö ole kuin yksi
kynkkä ja yksi jalka? Enkö minä muka ole nähnyt useampia kurkia kuin
tämän?
Chichibio jatkoi: Niin on, herrani, kuin sanon. Ja jos suvaitsette,
niin näytän teille vaikka elävinä sellaisia.
Currado ei tahtonut, kohteliaisuudesta muukalaista kohtaan, joka oli
hänen luonaan, jatkaa enää kiistaa, vaan virkkoi: Koska sanot voivasi
näyttää minulle sellaisia elävinä, seikka, jota en ole milloinkaan
nähnyt enkä kuullut puhuttavankaan, niin tahdon niitä nähdä varhain
huomisaamuna, ja jos näen, olen tyytyväinen. Mutta vannon Kristuksen
ruumiin kautta, että jos on toisin, niin annan rusikoida sinut niin,
että muistat ikäväksesi minun nimeni niin kauan kuin elät.
Niin päättyi sananvaihto sinä iltana. Seuraavana aamuna, kun päivä
valkeni, nousi Currado, jonka viha ei ollut nukkuessakaan lakannut,
aivan kiukuissaan ylös ja käski tuomaan hevoset. Ja kun hän oli
pakoittanut Chichibion nousemaan hevosen selkään, vei hän hänet eräälle
joelle, jonka rannalla tavallisesti päivän valjetessa näkyi kurkia, ja
sanoi: Pian nähdään, kuka eilisiltana valehteli, sinäkö vai minä!
Kun Chichibio näki, että Curradon vihaa yhä riitti ja että hänen täytyi
nyt todistaa valheensa, eikä tiennyt, miten sen tehdä, niin ratsasti
hän Curradon perästä maailman suurimmassa pelossa, ja hän olisi
mielellään paennut, jos olisi voinut. Mutta kun hän ei sitä voinut,
katseli hän milloin eteensä, milloin taakseen ja kupeilleen, ja kaiken,
mitä hän näki, luuli hän olevan kurkia, jotka seisoivat kahdella
jalalla.
Mutta kun he tulivat lähelle jokea, huomasi hän nopeammin kuin kukaan
saattaa rannalla noin kaksitoista kurkea, jotka seisoivat kaikki
yhdellä jalalla, niinkuin niiden tapana on nukkuessaan tehdä. Sentähden
osoitti hän niitä nopeasti Curradolle ja sanoi: Nyt voitte aivan hyvin
nähdä, herrani, että puhuin eilisiltana totta, ettei kurjilla ole kuin
yksi kynkkä ja yksi jalka, jos katsotte noita, jotka tuolla seisovat.
Kun Currado ne näki, sanoi hän: Odotappas, niin näytän sinulle, että
niillä on kaksi.
Ja hän meni hiukan lähemmäksi niitä ja huusi: -- Hehei! -- Ja sen
huudon kuullessaan kurjet sysäsivät toisen jalkansa alas ja alkoivat
jonkun askelen kuljettuaan paeta.
Currado kääntyi silloin Chichibion puoleen ja sanoi: Mitäs nyt arvelet,
vintiö? Näyttääkö niillä olevan kaksi?
Chichibio oli aivan tyrmistynyt, mutta vastasi, tietämättä, mistä se
vastaus tuli: Niin, herra; mutta te ette huutanutkaan hehei! sille
kurjelle eilisiltana. Jos olisitte huutanut niin, olisi sekin sysännyt
näkyviin toisen kynkän ja toisen jalan niinkuin nämä tekivät.
Curradoa miellytti tämä vastaus niin, että hänen koko vihansa kääntyi
nauruksi ja iloksi, ja hän sanoi: Chichibio, sinä olet oikeassa, se
minun olisi tosiaan pitänyt tehdä.
Näin siis Chichibio pelastui nopealla ja leikillisellä vastauksella
pahasta ja teki sovinnon herransa kanssa.