THEKLA (heittäytyy neiti Neubrunnille kaulaan).
Nyt, hyvä Neubrunn, näytä rakkaus,
jot' olet mulle aina luvannut,
ja ole ystävä ja seuralainen! --
On täältä meidän vielä tänä yönä
pois lähdettävä!
NEUBRUNN.
Täältä pois? Ja minne?
THEKLA.
Minnekö? _Yksi_ paikk' on maailmassa!
Se paikka, missä _hän_ on haudattuna!
NEUBRUNN.
Mit', armas neiti, sinne menisitte?
THEKLA.
Mitäkö, onneton! Et kysyis siten,
jos kerran oisit rakastanut. Siellä
on kaikki, mitä hänestä on jäänyt,
se yksi paikk' on koko maailmani.
Oi, älä viivytä! Käy heti puuhaan! --
Nyt miettikäämme, kuinka pakoon päästään!
NEUBRUNN.
Isänne vihaa myöskin ajatelkaa!
THEKLA.
Kenenkään vihaa min' en enää pelkää.
NEUBRUNN.
Maailman ivaa, moitteen pahaa kieltä!
THEKLA.
Haenhan sitä, jot' ei enää ole.
Syliinsä haluanko siis -- oi Luoja!
Rakkaani hautaan vain mä tahdon päästä.
NEUBRUNN.
Kahdenko vain, me avuttomat naiset?
THEKLA.
Otamme aseet, käteni sun suojaa.
NEUBRUNN.
Synkässä yössäkö?
THEKLA.
Yö meidät kätkee.
NEUBRUNN.
Ja tässä myrskysäässä?
THEKLA.
Saiko hän leppoisan levon _ratsuin kavioissa_?
NEUBRUNN.
Ja vihollisen monet vartiot!
Meit' eivät päästä.
THEKLA.
Ne on ihmisiä,
on onnettomuus vapaa kaikkialla!
NEUBRUNN.
Tie pitkä --
THEKLA.
Siitä huoliiko, ken kulkee
kaukaista pyhäinkuvaa kumartamaan?
NEUBRUNN.
Voidaanko päästä tästä kaupungista?
THEKLA.
Aukaisee portit kulta. Mene, mene!
NEUBRUNN.
Jos meidät tunnetaan?
THEKLA.
Ei pakolaista,
ei epätoivon valtaan joutunutta
Friedlandin tyttäreksi arvaa kukaan.
NEUBRUNN.
Vaan mistä ratsut pakoamme varten?
THEKLA.
Ne seuraherra[136] hankkii. Kutsu hänet!
NEUBRUNN.
Tohtiiko hän näin salaa herraltansa?
THEKLA.
Oi, kyllä. Mene vaan nyt! Älä viivy!
NEUBRUNN.
Ah, kuink' on sitten käyvä äidillenne,
kun poissa olette?
THEKLA (arvelevasti ja tuskan vallassa eteensä katsoen).
Oi oma äiti!
NEUBRUNN.
Niin paljon jo tuo hyvä äiti kärsii,
kohtaako häntä vielä tämä isku?
THEKLA.
Hänt' en voi siitä säästää. Mene, mene!
NEUBRUNN.
Mut aatelkaa nyt sentään, mitä teette!
THEKLA.
On aateltu jo, mit' on aateltava.
NEUBRUNN.
Ja kuinka teidän käy, kun sinne tullaan?
THEKLA.
Saa sieluni siell' ohjeen Jumalalta.
NEUBRUNN.
Olette rauhaton nyt, armas neiti.
Ei tämä tienne teitä rauhaan johda.
THEKLA.
Syväänkin rauhaan, jonka hänkin löysi. --
Oi, riennä, älä enää mitään haasta!
Vastustamattomasti mua vetää
täält' outo voima hänen haudallensa!
Saan siellä helpotusta, hetikohta!
Sydäntäkouristava tuskan side
siell' aukee -- Kyyneleeni siellä juoksee.
Oi, mene, voisimme jo matkall' olla.
En rauhaan pääse, ennenkuin saan jättää
nää muurit -- päälleni ne lankeevat --
Pois työntää mua täältä lähtemään
hämärä voima -- Mikä tunne on se?
Minusta koko tämä talo täyttyy
aaveista kalpeist', onttosilmäisistä --
En sijaa saa -- Ja toisia taas tulee!
Vilinä tämä hirvittävä tunkee
pois täältä mua, eloss' olevaa!
NEUBRUNN.
Saatatte, neiti, minut tuskaan, kauhuun,
niin etten itsekään nyt tohdi jäädä.
Mä menen, heti kutsun Rosenbergin.
(Poistuu.)