TERZKY.
Kas! Buttler! Ystävä on siinä vielä!
WALLENSTEIN (astuu avosylin häntä vastaan ja
syleilee häntä sydämellisesti).
Syliini tule, vanha sotaveikko!
Armaammat silmää kevätauringon
hetkellä täll' on kasvot ystävän.
BUTTLER.
Kenraali -- Minä tulen --
WALLENSTEIN (nojautuen hänen olkaansa).
Tiedät siis?
Kavalsi ystävä mun keisarille.
No mitä sanot sinä? Olimmehan
jo kolme vuosikymment' yhdess' olleet,
_samassa_ telttavuoteess' uinuneet,
_samasta_ lasista myös juoneet sekä
ruokamme jakaneet ja häneen olin
nojannut, niinkuin _sinun_ uskolliseen
olkaasi nyt ma nojaan; mutta juuri
kun sydämemme sykki vastatusten,
hän näkee etunsa ja vitkaan pistää,
viekkaasti väijyin, puukon mulle rintaan.
(Painaa kasvonsa Buttlerin rintaa vasten.)
BUTTLER.
Se pettur' unhoon! Mik' on aikeenanne?
WALLENSTEIN.
Niin, oikein! Menköön vaan! On mulla vielä
runsaasti ystäviä; eikös niin?
Rakastaa mua kohtalo viel' yhä,
kosk' ihan teeskentelyn paljastaissaan
toi mulle uskollisen sydämen.
Hän jääköön sikseen! Älkää luulko, että
mä suren hänen lähtöään, oi, suren
petostaan. Pidin heistä molemmista,
Max totisesti mua rakastikin,
ei pettänyt hän mua, hän ei -- Olkoon
se sillään! Nyt on tarpeen nopsa neuvo --
Praagista kreivi Kinskyn pikaviesti
voi vaikka millä hetkell' olla täällä.
Min tiedon tuoneekin, ei saa hän tulla
kapinamiesten käsiin. Häntä vastaan
lähetti varma jouduttakaa, joka
mun luokseni tois hänet salatietä!
(Illo aikoo lähteä.)
BUTTLER. (pidättää häntä).
Päällikkö, sanokaa ket' odotatte?
WALLENSTEIN.
Odotan viestiä, jok' antaa tiedon,
mitenkä Praagin laita.
BUTTLER.
Hm!
WALLENSTEIN.
Mi teill' on?
BUTTLER.
Siis ette tiedä?
WALLENSTEIN.
Mitä?
BUTTLER.
Miksi melu
leirissä syntyi.
WALLENSTEIN.
Miksi?
BUTTLER.
Viestimies on --
WALLENSTEIN (toivehikkaana).
No?
BUTTLER.
Tullut.
TERZKY ja ILLO.
Tullut?
WALLENSTEIN.
Viestimiehenikö?
BUTTLER.
Siit' on jo tunteja.
WALLENSTEIN.
Ja min' en tiedä?
BUTTLER.
Pidätti hänet vahti.
ILLO (polkee jalkaansa).
Horna vieköön!
BUTTLER.
Kirjeensä avattu, se juuri kiertää
nyt kautta koko leirin --
WALLENSTEIN (jännittyneenä).
Tunnetteko
sisällön?
BUTTLER (epäröiden).
Minult' älkää tiedustelko!
TERZKY.
Voi meitä, Illo! Kaikki sortuu maahan!
WALLENSTEIN.
Ilmaiskaa kaikki! Jaksan kuulla vaikka
pahinta. _Mennyt_ meilt' on Praagi? Onko?
BUTTLER.
_On_ kyllä. Kaikki rykmentit, jotk' ovat
Budweisiin, Taboriin ja Königgrätziin,
Braunauhun,[70] Brünniin, Znaimiin[71] sijoitetut,
on luopuneet, taas liittyin keisariin --
nyt ootte te ja Kinsky, Terzky, Illo
lain turvaa vailla.[72]
(Terzky ja Illo näyttävät pelästyneiltä ja raivostuneilta.
Wallenstein seisoo lujana ja tyynenä.)
WALLENSTEIN (lyhyen vaitiolon jälkeen).
Selvyys saatu on --
se minult' epäilyksen tuskat poistaa.
Taas povi vapaa, henki varjoton.
Friedlandin tähdet yöllä vain ne loistaa.[73]
Vitkaillen, horjuin olen vetänyt
mä miekan, pidätellen itseäni,
kun noudattaa sain omaa päätöstäni!
Nyt pakko on, nyt väistyy epäilyt,
puolustan elämääni, henkeäni.
(Poistuu. Toiset seuraavat.)