MAX (tulee mitä ankarimman mielenliikutuksen vallassa, hänen silmänsä
kierivät hurjasti ja hänen käyntinsä on epävarmaa; hän ei näytä
huomaavan isäänsä, joka seisoo syrjässä ja säälivästi silmäilee
poikaansa. Pitkin askelin astuu Max huoneen poikki, seisahtuu taas
ja heittäytyy viimein tuoliin, tuijottaen suoraan eteensä).
OCTAVIO (lähenee häntä).
Matkalle lähden.
(Kun hän ei saa mitään vastausta, ottaa hän poikaansa kädestä.)
Max, jää hyvästi!
MAX.
Hyvästi!
OCTAVIO.
Kohta seuraat?
MAX (häneen katsomatta).
Sinuako?
Mutkainen ties ei ole minun tieni.
(Octavio laskee hänen kätensä irti ja astahtaa taapäin.)
Jos oisit ollut suora, rehellinen,
näin pitkällä ei oltais, kaikk' ois toisin:
ei hän ois tehnyt tätä kauheutta,
hyvillä ihmisill' ois teho häneen,
ei tarttunut hän oisi pahain ansaan.
Miks salaa, kavalasti vaanien,
kuin varkaat apureineen, hiivitään?
Kirottu viekkaus, sa pahan äiti,
sa tuskaatuova, meidät turmelet!
Ois kaikki meidät pelastanut suoruus,
tuo puhdas, maailmatasäilyttävä.
Isäni, en voi sua puhdistaa.
Minua herttua on pettänyt
julmasti; sinun työs on yhtä huono.
OCTAVIO.
Ah, poikani! Suon anteeks surullesi.
MAX (nousee seisomaan, silmäilee isäänsä epätietoisennäköisenä).
Oletko, isä, kenties tahallasi
näin pitkälle sä vienyt asias?
Jos sortuu hän, niin sinä nouset. Siitä,
Octavio,[53] en pidä, en.
OCTAVIO.
Oi, taivas![54]
MAX.
Voi mua! Luontoni on muuttunut.
Kuink' epäluulo valtaa vapaan sielun?
On mennyt luottamus ja usko, toivo,
valhetta kaikk' on, mitä kunnioitin.
Ei! Eihän kaikki! Armas elää vielä,
hän vilpitön ja puhdas on kuin taivas.
Vallitsee kaikkialla petos, murha
ja myrkky, väärävala, kavallus;
tää lempemme vain keskell' ihmissuvun
on saari saastaton ja puhdas paikka.
OCTAVIO.
Viisaammin teet, jos heti seuraat mua.
MAX.
Armaalle heittämättä hyvästiä
viimeistä kertaa -- Oi, en koskaan!
OCTAVIO.
Säästä
hyvästijätön tuskast' itseäsi,
kun eronne on välttämätön! Tule!
Pois tule, poikani!
(Aikoo vetää Maxin mukaansa.)
MAX.
En! Kautta Luojan!
OCTAVIO (kiihkeämmin).
Pois tule, isänäsi käsken sua.
MAX.
Niin -- käske ihmiselliseen! Jään tänne.
OCTAVIO.
Nimessä keisarin, Max, seuraa mua!
MAX.
Sydämet kumarra ei keisareita.
Tahdotko riistää minult' ainoankin,
mink' onnettomuus jättänyt on mulle:
armaani säälin? Julmastiko pitää
julmankin tapahtua? Mist' en pääse,
sen halpamaisestiko tekisin
ja pakenisin arasti ja salaa
pois hänen luotaan kelvottoman lailla?
Hän nähköön tuskani ja kärsintäni,
hän kuulkoon huudot sielun raadellun,
minua itkeköön -- Oi, ihmiset
on julmia, vaan hän on enkel' Luojan!
Hän epätoivon riehun kauhean
saa sielustani pois; tään kuolintuskan
haihduttaa valittavin lohtusanoin.
OCTAVIO.
Et pääse irti, niin -- et voi. Sa tule,
pelasta, poikani, oi, kunniasi!
MAX.
Vain tuhlaat sanojasi; minä seuraan
sydämen ääntä, siihen saatan luottaa.
OCTAVIO (suunnillaan, vavisten).
Max! Max! Jos kauhea tuo sattuu mulle,
jos sinä -- poikani, mun vertain omaa --
oi, aatella en saata -- itses sille
riettaalle myyt ja painat polttomerkin
sukumme aatel'-arvoon, silloin näkee
maailma kammoin, että pojan miekka
juo isän verta hirmu-ottelussa.
MAX.
Oi, aatellut jos oisit ihmisistä
parempaa, paremmin sä oisit tehnyt!
Kirottu, turmiokas epäluulo!
Ei nää se mitään lujaa, pysyväistä;
ja kaikki horjuu ilman luottamusta.
OCTAVIO.
Ja vaikka luotankin sun sydämeesi,
saatatko noudattaa sen ääntä aina?
MAX.
Et sinä saanut sitä vaikenemaan,
ja yhtä vähän saapi herttuakaan.
OCTAVIO.
Oi Max, en koskaan nää sun palajavan!
MAX.
Et koskaan nää mun sua häpäisevän.
OCTAVIO.
Nyt lähden Frauenbergiin, sulle jätän
sun pappenheimiläises; Tiefenbachin,
Toscanan, Lothringenin rykmentit
avukses jää. Ne sua rakastaa,
valansa pitää, ennen kaatuvat
kuin sinut hylkäävät ja kunniansa.
MAX.
Saat luottaa siihen, että kaadun täällä
tai heidät johdatan pois Pilsenistä.
OCTAVIO (lähtemäisillään).
Hyvästi, Max!
MAX.
Jää hyvästi!
OCTAVIO.
Ja eikö
rakasta silmäystä? Eikö kättä
jäähyväisiksi? Käymme veritaistoon,
on epävarma, salattu sen loppu.
Erota näin ei ollut tapanamme.
Siis eikö mulla ole poikaa enää?
(Max heittäytyy hänen syliinsä, kauan he viipyvät äänettömässä
syleilyssä, sitten poistuvat kumpikin eri puolelle.)