Yhden mä tiedän sorjan ja sievän, josta ma hiukan tykkään.
Saisko tuota rakastaa, en ole kysynytkään.
Ei ole tullut isännältä tuota kysytyksi,
Saisko ottaa ystävää, vai täytyykö olla yksin.
EERO. Ja kuka se on, jonka ystäväksesi otat, jos isä luvan antaa?
ELLI. Sen sanon sitten vasta huomenna tai ylihuomenna, tai jonakuna
muuna päivänä. Ei kaikkea hyvää saa yhtä aikaa tietää.
ROINILA (on tarkastanut testamenttia). Niin, Ellille tässä näkyy olevan
kaikki määrätty, sekä kiinteä että irtain, aivan niinkuin Mäki-Matti ja
Alatalon Kustaa ovat sen todistaneet. Hm--sinä olet nyt rikas tyttö,
Elli.
ELLI. Paras rikkaus on kuitenkin, jos saan tulla teille tyttäreksi.
ANNA. Ja sinä, Mauno,--sinä annat anteeksi, että olen ollut niin paha.
MAUNO. Elä puhu turhia, Anna. Sinä et ole koskaan ollut paha, et
koskaan. Mutta minä sitä vastaan olin semmoinen tuittupää, että
totisesti olisin ansainnut sinulta ikuiset vihat. Ja kuitenkin sinä
osoitat minulle vaan rakkautta, joka yli ymmärryksen käy. Sinä olet
enkeli, Anna, ja minä, syntisparka, olen kohta hurjana ilosta, kun
sinut omakseni saan.--Kuinka on, isäntä, eihän ole liittomme teille
vastenmielinen? Ettehän kiellä minulta tytärtänne?
ROINILA. Ota hänet, herran nimessä, elköönkä kuuna kullan valkeana
tuonlaiset juonet ja erehdykset enää väliänne rikkoko.
MAUNO. Niitä emme enää laske likellekään.
ANNA. Ja jos äkkiarvaamatta eteemme tulevat, niin sovitamme ne
rakkauden ja luottamuksen aseilla.
(Esirippu alas.)
[1885.]