SANNA (on uteliaana kuunnellut keskustelua). Kuulitteko--kuulitteko,
hyvät ihmiset! Hän oli palkinnut Mattia hävittämään testamenttia--
OLLI (Matille). Lurjus, heittiö! Minä sinut tapan.
MATTI. Olehan vait, ja kuule ensin, mitä sanon. Itse annoit minulle
rahaa viinaan ja sitä kun join, tulin humalaan. Ehk'en selvällä päällä
olisi siitä Eerolle kertonutkaan, mutta silloin sen tein. Oikeastaan
onkin vaan oma syysi, että kaikki joutui ilmi. Hynttäntyy ja purjetuuli,
hynttän tynttän--
OLLI. Oletkos huutamatta siinä, taikka minä sinun opetan--!
SANNA. Herra ihme, nyt minun silmäni aukenevat. Mutta lakki, Eero,
lakki, kuinka se koskeen joutui?
EERO. Tuuli sen sinne puhalsi, kun Matin kanssa sillan yli ajoimme.
ROINILA. Ja sinne sen jätit?
EERO. Minkäs sille tein. Riensimmehän sillan reunalle katsomaan sen
jälkeen, mutta ei sitä enää kuulunut, ei näkynyt.
SANNA. Ja sinäkö sanoit: »sinne se meni eikä takaisin tule», johon Matti
vastasi: »kyllä siitä pahasta nyt pääsit».
EERO. Aivan oikein. Niinhän me muistaakseni juttelimme.
MATTI. Niin se oli. Juuri niin.
SANNA. Näette nyt, olenko minä valehdellut.
ROINILA. Et yhtään. Et tippaakaan. Ha, ha, ha.
SANNA. Ihan sanasta sanaan muistin heidän puheensa.
OLLI. Niin, sanasta sanaan! Tekisipä nyt mieleni lämähyttää sinua
vasten suuta, niin että tuntuisi. (Matille.) Ja sinua myös!
SANNA. Minuako? Minuako suuta vasten lämähyttäisit, sinä mullisaukko?
Uskaltaisitpas vaan sen tehdä.
MATTI. Niin, uskaltaisitpas vaan minunkin kimppuuni tulla.
SANNA (astuu Ollia kohden, joka takaperin väistyy perälle päin). Vai
suuta vasten sinä minulle antaisit, vai suuta vasten sinä kelvoton!
Mutta entä kun saitkin nyt itse lämähdyksen, joka tuntuu. Maistuuko
hyvälle, sanopas! Ähä kutti, se oli sinulle parahiksi! Ähä kutti! Piti,
piti, pitkää nenää, noin pitkää, noin pitkää! Piti, piti, piti, piti!
OLLI (yhä väistyen). Kitasi kiinni, sinä hurja akka!
MATTI. Kutti, kutti, kutti, kutti, katsopas tätäkin nenää!
SANNA. Olenko minä hurja? Sanopas, olenko minä hurja? Kies avita, minä
revin sinulta silmät päästä.
MATTI. Ja minä autan. Varos nyt, mies, silmäkultiasi.
OLLI. Elkäähän päälleni tulko, te riiviöt!
SANNA. Olenko minä riiviö, sano, olenko minä riiviö? Päästä vielä kerran
se sana suustasi, jos uskallat, sinä jolppi, hylky, lurjus,--sinä--
OLLI. Pelastakaa! He ovat kuin raatelevat sudet kimpussani. (Pakenee
vasempaan.)
SANNA (jäljessä). Muistat sinä, ketä olet lyödä uhannut, sen lupaan.
Vielä minä haukun sinua kirkonmäelläkin, mokoma, mokoma--
MATTI (samoin kuin Sanna). Entä minä sitten, entä minä. Haukun vielä
kahta hullummin. Muistat sinä, Olli, muistat. (Hänkin vasempaan.)
EERO. Ha, ha, ha. Olli parka joutui pahempaan kuin pulaan. Mutta, Elli,
kuulehan! Nyt vaadin sinulta palkintoa hyvästä työstäni.
ELLI. No, elähän mitään. Vai vaadit sinä palkintoa siitä?
EERO. Se on tietty. Palkinnon ja hyvän. Mitäs annat?
ELLI. Odotas kun mietin. Niin, oikein, nyt sen jo tiedän. Sinä saat--
sinä saat--sanonkohan?
EERO. Sano, Sano! Kuiskaa tuohon korvaan!
ELLI (huutaa hänen korvaansa). Saat tyhjää kouran täydeltä.
EERO. Eipä ole paljon. Mutta jos tekisin toisen kysymyksen,--
antaisitkohan siihen paremman vastauksen?
ELLI. Kysy, niin saat kuulla!