"Nuoren miehen elämä on häilyväinen täällä,
Niinkuin veden pisarainen haavan lehden päällä."
EERO (tulee iloisesti esiin; huutaa aidan takana). Heleijaa! Terve
taloon!
(Matti tulee Eeron jäljessä).
ELLI (riemulla). Eero!
OLLI. Kirottu!
LEENA. Hyvä Jumala, tuossa hän nyt on ihka elävänä! Kiireesti vaan
voipuuro tulelle! (Rientää tupaan.)
SANNA (avosuin Eeroa kohden, joka vielä on aidan takana. Ottaa sitten
kauhistuen monta askelta taapäin). Kummitus. Herra siunatkoon ja
varjelkoon, kummitus se on, ettekö näe. Pappia! Tuokaa pappia häntä
manaamaan! Pappia, pappia, pappia!
EERO (pysähtyy). Mikä eukkoa vaivaa? (Äkkiä totisena nostaa kätensä
pystyyn, ottaa hitaita askelia Sannaa kohden ja lausuu kumealla
äänellä.) Hoh--hoo! Hoh--hoo! Vaikea on maata maan alla ja odottaa
tuomiopäivää.
SANNA (poistuu takaperin, silmät pyöreänä pelvosta). Auttakaa, hyvät
ihmiset, auttakaa, hän tappaa minut!
MAUNO. Koeta manausta!
SANNA. Thyi kolmasti, thyi, thyi! Seis, ja mene tiehes, sinä manalan
asukas! Mitä meistä tahdot, me olemme kristityitä ihmisiä. Pakene täältä
ja mene takaisin koskeen, josta tullutkin olet, siksi kuin naaromisella
sinun ylös saavat! Thyi, thyi, ei se mene, thyi, thyi, thyi! Tulkaa
avuksi; minulta uupuu voimat. Sydän pamputtaa kuin vasaralla ja polveni
vapisevat,--en jaksa enää.
ROINILA. Eero, mitä vehkeilet siinä, junkkari! Oletkos siivolla, taikka
minä sinun opetan.
EERO (kääntyy nauraen Sannasta ja lausuu luonnollisella äänellään).
Terveisiä kaupungista, isä!
ROINILA. Sinä hulivili, kun olet meille semmoista surua ja harmia
saattanut. Pitäisipä sinua nyt torua aika lailla, sietäisit sen.
EERO. Elä puhu mitään, isä, ennenkuin kuulet asian laidan.
SANNA (hiipielee varovasti Eeroa kohden). Totta toisen kerran--eihän
sillä, näemmä, kavioita olekaan, vaan oikeat, ihan oikeat ihmisen jalat
ja tavalliset miehen saappaat.
ROINILA. Onpa aivan kuin sadan leiviskän paino olisi hartioilta
nostettu.
ELLI. Ja meitä kerrassa olisi viskattu maailman huolista taivaan iloon.
EERO. Ja enkelitten pariin. Juuri niin minustakin tuntui, kun näin
sinut, Elli. Oliko sinulla edes ikävä minua, tyttö?
ELLI. Vielä vain. Ei vähääkään.
EERO. Onkohan tuo totta? Näytäpä silmiäsi vähäisen! No, arvasinhan sen,
--ne puhuvat ihan toista.
ELLI. Vähät niistä. Mutta kuka käski sinua tuolla tavalla lähtemään
kotoa ja monta päivää maata maailmaa vaeltamaan, selitäpäs se!
EERO. Mies on luotu liikkuvaksi, vaimo pirtin vartijaksi, etkö sitä
tiedä, Elli?
ELLI. Ja oletko sinäkin jo muka mies olevinasi?
EERO. Katsopa minua vähäisen, tyttö--enköstä jo mieheltä näytä?
ELLI. Miehen mitta, miehen määrä, mutta ei vielä miehen mieltä päässä.
EERO. Mistä sen tiedät?
ELLI. Siitä kun et ollenkaan meidän huoliamme ajatellut matkalle
lähteissäsi.
EERO. Turhaa huolta. Jumala suojelee kaikkia matkamiehiä, paitsi viinan
vetäjiä.
ROINILA. Mutta leikkipuhe sikseen ja tee meille tiliä töistäsi, poika.
Mitä oli sinulla kaupungissa tekemistä?
EERO. No, kas! Ojala vainajan testamentin kävin sieltä hakemassa.
Tuossa se on.
ROINILA. Mitäs sanot!
MAUNO. Onko testamentti löydetty?
OLLI. Valhetta, petosta! Tänne tuo paperi!
ROINILA (panee testamentin taskuunsa). Ei, kyllä se minun huostassani
nyt pysyy.
OLLI. Tuhat tulimmaista! Mitä on teillä sen asian kanssa tekemistä?
ROINILA. Ellin isäntänä tulee minun hänen etuansa valvoa. Kuinka sait
tämän käsiisi, Eero?
EERO. Mattia meidän tulee siitä kiittää oikeastaan.
OLLI. Enkö sitä arvannut! Sinä olet minun pettänyt, sinä--sinä--sinä
hiiden sikiö.
MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, merimiehiä ollaan. Ei ole kultaa
kummallaan, vaan toimeenhan me tullaan.
OLLI. Sanoit sen polttaneesi?
MATTI. Ei se ollut ensimmäinen vale, eikä viimeinenkään.
OLLI. Hunsvotti!
MATTI. Olisin minä sen polttanutkin, jos vaan olisit paremmin maksanut.