(Aukeahko paikka honkametsässä. Perällä näkyy järvi, jonka vasemmalla
puolen niemi korkeine kukkuloineen pistää esiin. Juhannusaatto. Kylän
nuoriso huvitteleiksen iloisella tanssilla. Laulu alkaa jo ennen
esiripun nostettua.)
"Rosvo, rosvo olit sä.
Kun varastit mun ystävän;
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla lalla, fralla lalla laa!"
"Enpä tiennyt syytä siihen,
Miksis minun hylkäsit;
Minä luulen,
Fralla laa.
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla lalla, fralla lalla laa!"
(Peltola ja Ukonniemi tulevat oikealta. Nuoret taukoavat tanssista.)
PELTOLA. Hei vaan. Johan täällä ilo on korkeimmillaan. Hyvää iltaa ja
hauskaa juhlaa, te nuoret! No, ovatko tyttäret jo ottaneet selkoa siitä,
jos ennen ensi Juhannusta sulhasia saavat?
KIRSTI. Hyh, johan nyt!
VAPPU. Mitäpä me niistä tiedoista!
MATTI. Vai mitäpä me niistä tiedoista! Kas vaan, kuinka ovat olevinaan.
Niinkuin ei sitä muka tiedettäisi, että he joka ikinen jo ovat käyneet
ruista sitomassa tänä iltana.
LOVIISA (ylpeästi). Minä en ainakaan ole käynyt.
VAPPU. Tuo Matti on senlainen ilkiö. Aina hän meitä väijyy.
MATTI. Hi, hi, hi, joko pisti vihaksesi, Vappu? Muistatko, kuinka sun ja
Kirstin kävi viime vuonna Juhannusyönä?
VAPPU. Ole vaiti!
POJAT. Kerro, Matti, kerro!
PELTOLA (on istunut kivelle näyttämön oikealla puolen). Olisipa tuota
hauska kuulla, he, he, he (tarjoo tupakkaa Ukonniemelle).
MATTI. Ha, ha, ha, en elämässäni ole nauranut niin paljon kuin sinä
yönä. Muistatkos, Kalle?
KALLE. Kyllä muistan.
POJAT. No, kerrohan jo!
VAPPU. Jos vaan kerrot, Matti, en sinuun ikänäni lepy.
MATTI. Mutta kas, kun nyt kerron kiusallasikin. Me olimme Kallen kanssa
piiloutuneet pensaan taakse likellä maantien risteystä, Kuusiston
kohdalla. Puoliyön aikaan tulevat nämä hiipien ja arkoina polkutietä ja
vilkaisevat vähän väliä oikeaan ja vasempaan. Paidat heillä oli
hampaissa ja pitkät varsiluudat käsissä; eikä heillä muuta ruumiin
verhoa ollut kuin valkoiset, hirmuisen suuret lakanat, jotka olivat
ympärilleen kietoneet.
MIEHET (nauravat). Kuinka sitten kävi?
VAPPU. Noita valheita viitsitte kuunnella.
MATTI. Valheita? Sano, Kalle, eikö ole totta?
KALLE. Totta on joka sana.
VAPPU. Sinä olet juuri yhdenlainen kuin Mattikin.
KALLE. No sen tiedät! Me olemme yhtä maata kuin maalarin housut.
KIRSTI. Tuppurainen Tappuraisella takausmiehenä.
POJAT. Kuinkas sitten kävi, Matti? Kerro sinä vaan äläkä välitä tyttöjen
suuttumisesta.
MATTI. Niin, minkäs sille taidan minä. Totuus ei pala tulessakaan.
POJAT. Ei tulessakaan. No, annahan jo kuulla loppua.
MATTI. He tietysti eivät meitä hoksanneet, vaan alkoivat laasta
risteyksessä, jotta pöly sakeana tuoksui heidän ympärillään. Ja niin
kiivaat he olivat siinä toimessa, etteivät ollenkaan kuulleet
askeleitamme, ennenkuin olimme aivan heidän takanaan, ha, ha, ha. Voi
armotonta, kuinka tytöt silloin parkaisivat, pudottivat samalla paidat
hampaistaan ja luudat käsistään maantielle ja hiippasivat pakoon, minkä
ennättivät. Ei silloin liha painanut, kun luut luistivat, ha, ha, ha.
EERO. Ha, ha, ha, kai te vähän hämmästyitte, Vappu? Ha, ha, ha!
VAPPU. Hyh, vielä vähän! Mitä huolimme me senlaisista kuin Matti ja
Kalle. Eikös niin, Kirsti?
KIRSTI. Niin kyllä. Kaks' me tuonlaisista--miksi sanoisin heitä?
VAPPU. Sano nallikoiksi.
KIRSTI. Kaks' me tuonlaisista pojan nallikoista.
MATTI. Kuule pohjaa! Ei uskoisi noita tyttöjä, minkälaisia he ovat.
Nallikan nimen nyt saimme siitä jutusta. Mitäs arvelet, Kalle?
KALLE. Kärsiä täytyy.
LIISA. Mutta eipä tiennyt kukaan meitä väijyä, kun Annan kanssa
maakivellä seisoimme.
TYTÖT. Kuulitteko sitte mitään?
LIISA. Kuulimme hyvinkin.
TYTÖT. Mitä te kuulitte? Kerro, Liisa hyvä!
LIISA. Kun ensinnäkin kolmasti kolahti, juuri kuin olisi joku lyönyt
kahta lautaa yhteen ja vähän ajan päästä alkoi metsästä kuulua kärryjen
rätinää.
POJAT. Maantieltä se mahtoi kuulua.
LIISA. Eipä kuin metsästä. Eikä se liikkunut edes ei taakse, vaan pysyi
aina samalla paikalla.
EERO. Ja kauanko sitä kesti?
LIISA. Kai sitä olisi kestänyt kuinka kauan hyvänsä, ellemme olisi
säikähdyksestä siunanneet, jolloin kolina heti taukosi, ja mekös juosta
vilistimme kotia, että olimme henkemme menettää.
EERO. Voi, taivasten tekijä, mimmoisia pelkuria nuo tytöt ovat. Minä
teidän sijassanne olisin heti lähtenyt astumaan ääntä kohden ja ottanut
likemmin selkoa kummituksesta.
(Kulissien takaa kuuluu viulunsoittoa.)
KAIKKI. Kuulkaa! Hoppulainen siellä tulee viuluinensa (katsovat
vasempaan).
HOPPULAINEN (tulee laulaen, soittaen ja tanssien).
"Vanhan Loikan kirjat ovat pöydällä leviällä,
Eron annan vanhalle Loikalle mielellä keviällä."
"Vanha Loikka luuli minulle tiliä tekevänsä.
Ei hän tiennyt tilin päiviä itse näkevänsä."
KAIKKI (nauraen). Hei, Hoppulainen, terve mieheen!
HOPPULAINEN (taukoamatta tanssista). Olkoon menneeksi!
"Vanhan Loikan haudan kaivan tervaskannon juureen,
Kaivan vähän syvemmälle! löydän sieltä uuden."
PELTOLA (nauraen). Sitä miestä vaan ei huolet paina. No, mitäs
Hoppulaiselle muuta kuuluu?
HOPPULAINEN (lakkaa tanssimasta). A kuin nyt Aunukses kuuluu? A kurjaa
kuin kuuluu. A kirkki kuin paloi. Ka minkäs te jumalat joutui? Ka isoot
jumalat kiipesit puuhun, ka pienet tallattiin loaks, ka vietiin niit
Moskovaasenkin kymmenen hevoskuormaa.
PELTOLA. Taisit olla kyydissä?
HOPPULAINEN. Ka en ollut. Eihän ole Heikillä hevosta, millä kyytiä
tekee. (Tanssii taaskin ja laulaa.)
"Vanhan Loikan, riivatun, minä tervaksissa keitän,
Uuden Loikan, siunatun, minä silkkitakilla peitän."
(Lakkaa laulamasta ja katsoo tyttöihin, jotka hänelle nauravat.)
Hei,--onhan täällä, näemmä, väkeä enemmän kuin helluntain epistolassa.
Ovatko nuo tytöt kaikki tästä kylästä?
EERO. Katso tarkkaan että näet.
HOPPULAINEN. Mikäpä niitä poskistaan tuntee, sanoi Erkkilä sikojaan.
Taitaa vaan olla yksi Huittisten mukula, toinen Loimaan vasikka,
kolmas Viaporin värintyöri, neljäs Vesilahdesta kotoisin.
NIILO. Mutta eiköhän olisi jo aika kokkoa laittaa?
EERO. Olisipa hyvinkin. Mihinkä se vaan laitettaisiin?
PELTOLA. Tuolta vuorelta se parhaiten loistaisi.
KAIKKI. Varmaankin. Sinne se pitää laittaa.
HOPPULAINEN. No, kommen hiit, konkkapolvet. Pelimanni käy edellä ja
soittaa marssia, muut astuvat jäljessä, mutta hyvässä järjestyksessä,
ettette mene sekaisin kuin Lonkan lapset.
PELTOLA. Kerätkää te nuoret sinne aineet valmiiksi, kyllä mekin täältä
tulemme siksi kuin kokko palamaan pannaan.
HOPPULAINEN. Uls ja mars', sanoi Siukko poikiaan. (Soittaa marssia ja
menee edellä vasempaan; laulaen seuraavat häntä kaikki muut paitsi
Ukonniemi ja Peltola.)
PELTOLA (hetkisen äänettömyyden jälkeen). Kyllä nyt onkin kaunis ilta.
UKONNIEMI. On tottakin. Poutaa ja lämmintä on Jumala näinä aikoina
antanut yltäkyllin. Touot vaan alkavat sadetta kaivata.
PELTOLA. Ei pikkuinen sade pahaa tekisi. Minä pelkäsin tänä kevännä
myöhästyneeni kylvön kanssa, mutta jos näin pitää päälle, ei mitään
vaaraa ole. Vai kuinka luulee naapuri?
UKONNIEMI. Ei myöhästymisestä puhettakaan tänlakena kesänä. Naapurilla
kuuluu olevan kahdeksan tynnyriä ohraa kylvössä tänä vuonna?
PELTOLA. Kahdeksan tynnyriä ohraa, kuusi tynnyriä ruista ja viisitoista
tynnyriä kauraa. Ja sen tohdin sanoa myös, että maa on hyvässä voimassa.
UKONNIEMI. Mainiot ovat peltonne. Ei se talo suotta Peltolan nimeä
kanna.
PELTOLA. Ja niityt myöskin vetävät vertoja vaikka vielä omillennekin.
Tallissani on viisi hevosta ja navetassa ammoo kuusitoista lypsävätä
(sytyttää piippuaan; rykii). Kun kerran minusta aika jättää, saa poikani
siitä kunnon talon.--Onko naapurilla muuten mitään poikaani vastaan?
UKONNIEMI. Ei suinkaan. Niilo on kelpo nuorukainen, sen kaikki sanovat.
PELTOLA. Ja siinä he ovat oikeassa, sen voin vakuuttaa, niin isä kuin
olenkin. Hm----Näettekös, naapuri, nyt on asianlaita, suoraan sanoen,
niin, että siitä saakka kun vaimoni kuoli, ovat sisälliset talouden
toimet meillä tahtoneet käydä vähän hunningolle. Piikoihin ei ole
luottamista, emäntä talossa olla pitää. Sentähden olen vaatinut Niiloa
menemään naimaan, mutta poika on, näette, semmoinen pelkuri, ettei hän
rohkene panna asiaa toimeen (vaikenee, vetäisee muutamia savuja).
UKONNIEMI. Turhaa ujoutta. Ei suinkaan Niilon rukkasia tarvitse peljätä,
pyytäköön ketä tyttöä hyvänsä paikkakunnalta.
PELTOLA. Niinkö luulette, naapuri? Entä jos hän pyytäisi Loviisaa?
Antaisitteko hänelle tyttärenne?
UKONNIEMI. Miks'ei,--parempaa vävyä en voisi toivoakaan.
PELTOLA. Oikeinko todella? Annatte siis Loviisan Niilolle emännäksi?
UKONNIEMI. Jos vaan nuoret itse haluavat yhteen mennä, niin (nousee) en
minä puolestani ole vastaan.
PELTOLA (nousee myöskin). Vielä tänä iltana täytyy meidän saada asia
selville. Mitähän, jos lähtisimme tuonne ylös nyt, arvelen heidän jo
kohdakkoin panevan kokon tuleen. Mutta tuossahan tuleekin Niilo, juuri
kuin käsketty.
NIILO (tulee vasemmalta). Siellä aikovat jo sytyttää kokkoa. Tahdotteko
katsoa sitä täältä, vai tuletteko ennen sinne luokse?
PELTOLA. Kai me sinne tulemme (erikseen Ukonniemelle). Menkää edellä,
minä sillä välin puhun täällä pari sanaa Niilolle--ymmärrättehän?
UKONNIEMI. Kyllä--kyllä ymmärrän.
PELTOLA. Ja jos tilaisuutta olisi puhutella Loviisaa siellä erikseen,
niin--ymmärrättehän?
UKONNIEMI. Niin--kyllä--kyllä ymmärrän (menee vasempaan).
PELTOLA (pidättää Niiloa, joka aikoo lähteä Ukonniemen jäljessä). Jäähän
hetkeksi tänne, minulla on sinulle vähän puhuttavaa.--Onpa sinulla taas
syytä minua kiittää poika.
NIILO (vilkkaasti). Aina syntymähetkestäni saakka on minulla joka päivä
ollut siihen syytä.
PELTOLA. Niin, niin,--mutta arvaapas, minkä hyvän työn sinulle nyt olen
tehnyt.
NIILO. Vaikeampi olisi minun arvata, minkä hyvän työn te olette
tekemättä jättänyt, isä.
PELTOLA. En tähän saakka kumminkaan ole morsianta sinulle hankkinut,
mutta nyt olen sen tehnyt.
NIILO. Morsianta? Enhän ole pyytänyt teitä, isä, morsianta minulle
hankkimaan.
PELTOLA. He, he, he, siitä näet, että minä pyytämättäsikin tiedän
parastasi valvoa. Mutta arvaapas, ketä olen sinulle toimittanut.
NIILO. Ettehän vaan Ukonniemen Loviisaa?
PELTOLA. Oikein, juuri häntä minä pyysin. Isä antoi heti suostumuksensa,
laita nyt vaan, että tyttökin sinuun suostuu.
NIILO. Sitä varten en kahta tikkua ristiin pane. Ellei suostu, niin
olkoon suostumatta, se on minulle juuri yhden tekevä.
PELTOLA. He, mitä nyt? Oletko järjilläsi poika? Loviisa on rikkain ja
kaunein tyttö koko paikkakunnalla; mistä luulet paremman saavasi?
NIILO. En välitä paremmasta enkä huonommasta. Pitäisikö minun vasten
tahtoani naimaan mennä?
PELTOLA. Sinä vaan suotta ujostelet ja olet sentähden vastahakoinen.
Kas, tuolla jo Ukonniemi tulee tyttärineen. Ota nyt iloisempi muoto ja
jätä asia minun huostaani.