Mora irroittautui vanhan Debbien syleilystä ja tuli näkyviin pihalle
johtavien portaitten yläpäässä.
Vihreään ratsastuspukuun puettuna hän seisoi hetken oviaukossa,
katsellen edessään olevaa näkemää.
Worcesteriin lähtevät kaksi miestä, joiden oli vietävä käärö piispalle,
olivat juuri ratsastaneet ulos isosta portista. Yhä avoimen portin
kautta saattoi Mora nähdä heidän taluttavan hevosiaan kukkulalta alas
ja kääntyvän eteläiselle tielle.
Portinvartija yritti ryhtyä porttia sulkemaan, mutta hänet esti siitä
tallipoika, viittaamalla Iconiin, jota renki talutti edestakaisin
oven edessä valmiiksi satuloituna; Icon käyristi ylväästi niskaansa
ja huiskutti häntäänsä, ikäänkuin tietoisena lumivalkoisesta
kauneudestaan, samoin kuin milloin se Worcesterin rantaniityllä oli
havainnut olevansa ihailevan nunnajoukon keskuksena.
Nähdessään hevosen huiskivan harjan, komean rinnan ja ylpeän asennon
tuli Mora vastustamattomasti muistaneeksi näytelmää luostarin pihassa,
kun piispa ratsasti sinne valkoisen hevosensa selässä ja hän itse
seisoi portaitten päässä ottamassa häntä vastaan. Milloinkaan ei hän
enää seisoisi niin piispaa vastaanottamassa, milloinkaan enää ei Icon
tätä ylväästi kantaisi selässään. Piispa oli antanut Moran Hugh'lle ja
Iconin Moralle. Heikko säälin tunne liikahti hänessä. Ehkä hän tänä
hetkenä oli tajuamaisillaan, mitä molemmat lahjat olivat piispalle
maksaneet.
Kumartaen päätänsä katsahti Mora pihalle ja porttiholvin alatse ulos.
Lähetit ratsastivat kiiruusti. Juuri nyt he hävisivät havumetsään.
Hänen kirjeensä Symonille oli matkalla. Tyydytyksellä ja ilolla muisti
hän eräitä asioita, joita hän oli kirjeeseensä kirjoittanut.
Sitten -- kun havumetsä nielaisi molemmat lähetit -- teki koko hänen
sielunsa täyskäännöksen Hugh'n puoleen.
Kolme porrasta hänen alapuolellaan odotti häntä palvelijapoika,
pidellen tikaria, jota Moralla oli tapana kantaa vyössään, kun hän
yksinään ratsasti metsässä. Hän oli lähettänyt sen teroitettavaksi.
Mora otti sen pojalta, koetti sen terää, pujotti sen vyöhönsä, hymyili
pojalle, astui alas jälelläolevia portaita myöten ja laski kätensä
Iconin harjalle.
Silloin mistress Deborah'n kiihkeät ovelta annetut merkit herättivät
Zachary-vanhuksen huomiota.
Astuen eteenpäin hän paljasti valkean päänsä ja uskalsi tehdä nöyrän
huomautuksen.
"Hyvä rouva", sanoi hän, "ei ole turvallista eikä viisasta teidän
ratsastaa yksinänne. Vain muutaman tuokion viivytyksen aiheuttaa se,
jos Beaumont satuloi hevosen ja ratsastaa mukananne".
Mora nousi satulaan ennenkuin vastasi.
Hän hillitsi hyvin itsevaltaisen luonteensa kuohahduksen, koettaen
muistaa, että Debbie ja Zachary vanhusten silmissä hän oli vain sama
lapsi, jota he olivat rakastaneet ja hoivanneet alusta saakka ja joka
äkkiä oli kasvanut suureksi. He eivät olleet tunteneet Valkoisten
sisarten prioritarta.
Kumartuen satulassaan, käsi Iconin harjalla, lausui Mora:
"Minä menen mieheni luo, Zachary, ja minä ratsastan mieluummin yksin."
Sitten hän tarttui ohjaksiin, käänsi Iconin porttiin päin ja ratsasti
pihan poikki, katsomatta yhtä vähän taakseen, missä mistress Deborah
vuorotellen väänteli käsiään ja puisteli nyrkkiään Zacharylle, kuin
sivuilleen, missä Mark ja Beaumont paljain päin seisten odottivat
hänen menevän ohi, saadakseen päästää valloilleen ilon, mitä mistress
Deborah'n eleily ja mestari Zacharyn masentunut ilme heissä herättivät.
Mora ratsasti katsoen suoraan eteensä yli Iconin suippopäisten korvien.
Hän ratsasti Hugh'n luo eikä läsnäolijain pitänyt näkemän lemmenhehkua
hänen silmissään.
Juhlallisena ja säteilevänä, pää korkealla, kävelytti hän valkoisen
ratsunsa portin läpi, ja jos portinvartija ehkä huomasikin ihmeellisen
loiston hänen silmissään -- hyvä, auringon säteethän alkoivat langeta
vinoon ja Mora ratsasti suoraan länttä kohti. Zachary nousi ylös
portaita ja kiiruhti halliin mistress Deborah'n seuraamana. Ja Mark
liittyi mistress Deborah'n ja Beaumont mestari Zacharyn seuraan; mutta
palvelijapoika istui portailla ja nauroi.
Portinvartija sulki portin. Päivän työ oli tehty.