Piispa sovittausi takanojoon tuolissaan, hymyillen ikäänkuin jollekin
mielikuvalle, joka tuotti hänelle mielihyvää ja samalla jonkin verran
hupia.
Välittämättä ritarin yrmeästä vaiteliaisuudesta hän aloitti tarinansa
hilpeällä äänellä, aivan kuin hänellä olisi edessään harras ja halukas
kuuntelija.
"Kun prioritar ja minä pohdimme sinun toiveitasi, poikani, ja
minä puolsin sinun tähtesi sisar Mary Seraphinelle myönnettäväksi
tilaisuuden paeta, silloin ilmoitin kunnianarvoisalle äidille, että
sinun suunnitelmasi toteuttamiseksi, joka oli huolellisesti laadittu,
jotta kaupunkiin ei leviäisi Valkoisia sisaria pahentavia huhuja, oli
Seraphinen välttämätöntä ratsastaa monen tunnin matka Warwickiin, minne
oli lähdettävä melkein heti sen jälkeen, kun hän oli turvallisesti
päässyt Tähden majataloon. Tämä ei tuntunut miltään rakastajasta, joka
omien sanainsa mukaan oli monesti nähnyt hänen 'ratsastavan linnun
lailla kaiken päivää pitkin ketoja'. Mutta meistä, jotka tunnemme
luostarielämän vaikutuksen ja tiedämme, kuinka pian moinen taito häviää
harjoituksen puutteessa, meistä tämä romanttinen ratsastus myöhään
iltapäivällä ja vielä keskiyölläkin uhkasi muodostua mahdolliseksi
esteeksi Seraphinen menestykselliselle paolle.
"Jotta pikku lintumme saisi koettaa siipiään, tottua satulaan ja
hevosta hallitsemaan sekä vapautua ensi hetkien tuskallisesta
jäykkyydestä, minä taivutin siis kunnianarvoisan äidin myöntämään
nunnille kisapäivän vierailuni kunniaksi ja lupasin lähettää heille
valkoisen naisten-ratsuni sopivasti suistettuna, erään kelpo
maallikkoveljen varmassa huomassa, niin että kaikki nunnat, joita
halutti, saisivat ratsastella jokiniityllä. Se tuntuu sinusta ehkä
uskomattomalta", sanoi piispa hymyillen, "mutta Valkoiset sisaret ovat
ihastuneet sellaiseen urheiluun, kun se on luvallista. Heillä on vanha
aasi, jonka selkään he ilakoiden nousevat vuoronsa perään kisapäivinä
luostarin pihalla ja niityllä. Sen vuoksi ratsastus ei ole heille aivan
outoa, joskin minun heponi, Ikonoklastes, on hiukan toista maata kuin
heidän leppeä aasinsa Sheba."
Ritarin alakuloinen muoto oli kirkastunut eläimistä puhuttaessa.
"Minkävuoksi 'Ikonoklastes'?" hän tiedusti mielenkiintoisena. Se tuntui
hänestä omituiselta naistenratsun nimeksi.
"Sen vuoksi", vastasi piispa, "että pian sen jälkeen kuin olin sen
ostanut, se tallasi ilon puuskassa jalkoihinsa muutamia kukkalavoja,
joihin olin uhrannut paljon kallista aikaa ja huolta ja joista pidin
aivan erikoisesti."
"Raakalainen", sanoi ritari ymmällään, mutta halutonna sitä
tunnustamaan. "Minä olisin nimittänyt sen 'Paholaiseksi' moisen
pirullisen kepposen tähden."
"Ei", virkkoi piispa leppeästi. "Paholainen olisi säästänyt
kukkalavojani. Ne ovat minulle ansa."
"Ja minkä vuoksi 'Sheba'?" tiedusti ritari.
"Aasi sai minulta tämän nimen silloin, kun annoin sen priorittarelle",
vastasi piispa, "ja se oli vastaukseni erääseen kysymykseen, jonka
kunnianarvoisa äiti minulle teki. Aasi oli jo silloin vanhahko ja
lauhkea, mutta sievä eläin ja hyvää rotua. Prioritar kysyi minulta,
oliko siinä vielä niin paljo sisua, ettei maallikkosisarten ehkä ollut
helppo hallita sitä. Minä vastasin, että se oli nimeltään 'Sheba'."
Piispa vaikeni ja hykersi pehmeästi käsiään nauttien hilpeänä tästä
muistelmasta.
Mutta ritari katsoi häneen ymmällään.
"Tyytyikö prioritar siihen?" hän tiedusti; mutta pääasiallisesti
saadakseen mainita tämän nimen.
"Täydellisesti", vastasi piispa. "Hän hymyili ja sanoi: 'Hyvä on.' Ja
aasi sai pitää nimensä, vaikka ainoastaan kunnianarvoisa äiti ja minä
ymmärsimme sen merkityksen."
"Entä se kisapäivä?" huomautti ritari käyden levottomaksi.
"Oh, niin! Kisapäivä. Se oli määrätty tänään iltapäiväksi, jotta
prioritar saisi ensin puhelluksi Seraphinen kanssa siten valmistaen
tietä meidän kokeellemme. En ollut saanut kunnianarvoisan äidin
ratkaisevaa kirjettä, ennenkuin Ikonoklastes oli lähetetty matkaan,
vaikka se olikin kirjoitettu eilen illalla; ja minä tunnustan
odottaneeni oikein hartaana maallikkoveljen paluuta saadakseni
tiedustaa häneltä asioita. Kuten jo sanoin, oli minulla epäilyksiä
Seraphineen nähden; mutta tiesin priorittaren pitävän huolta siitä,
että aikomukseni ja tarkoitukseni joutuisi sen nunnan tietoon, jota
asia todella koski, olipa tämä sitten Seraphine tai joku muu; ja minä
saisin selville sekä tuon neidon että hänen otaksuttavan menettelynsä,
kun minulle kerrottaisiin, kuka nunnista oli harrastanut ratsastusta
oikein todenteolla. Sen vuoksi vartosin melkoisella mielenkiinnolla
Ikonoklastesta palaavaksi veli Philipin seurassa."
Piispa tarttui hiilihankoon ja alkoi liettä kohti kumartuen kohennella
halkoja, jolloin riutuva liekki elpyi eloon.
"No niin?" huudahti ritari muistuttaen kuolaimiaan pureskelevaa ratsua.
"No niin, herra piispa? Entä sitten?"
Piispa asetti hiilihangon nurkkaan.
"Minä keskeytin, poikani, jotta voisit sanoa: 'Minkä vuoksi Philip?'"
"Ihmisnimet eivät herätä minussa mielenkiintoa", sanoi ritari
malttamattomana. "Haluan vain tietää syyn eläinten nimiin."
"Aivan oikein", virkkoi piispa. "Aatami nimitti eläimet; Eeva nimitti
ihmiset. Soisin sinun kuitenkin kysyvän 'Minkävuoksi Philip', koska
prioritar teki heti tuon kysymyksen kuullessaan minun käyttävän veli
Markuksesta hänen uutta nimeään."
"Minkä vuoksi 'Philip'?" kysyi ritari katse poispäin kääntyneenä.
"Koska 'Philip' merkitsee 'hevosten rakastajaa', annoin kelpo veljelle
sen nimen, kun hänessä ilmeni suurta kiintymystä tallini kaikkiin
hevosiin.
"No niin, lopulta veli Philip palasi taluttaen naisten-ratsua. Minä
olin käynyt ratsastamassa kummuilla kaupungin ulkopuolella kauniilla
mustalla tammallani Shulamitilla."
Jälleen piispa vaikeni ja loi hilpeän ärsyttävän katseen Hugh
d'Argentiin. Mutta havaittuaan heti, ettei ritari kestäisi pitempää
viivyttelyä, hän kiirehti jatkamaan.
"Ratsastaessani pihaan juuri kuin Philip talutti sisään naisten-ratsun,
minä pyysin häntä ensinnä pitämään huolta Ikonista ja sitten saapumaan
kamariini kertomaan asiansa. Ennen pitkää maallikkoveli olikin jo
luonani.
"Meidän Philip veli on oiva kertoja. Hänen ei tarvitse pilata
tarinoitaan lisäyksillä, sillä hänen terävä huomiokykynsä havaitsee
jokaisen yksityiskohdan eikä mainio muisti petä missään kohdassa. Hän
osaa palauttaa mieleensä menneet kohtaukset kokonaisina kuvina, ja hän
esittää kertomuksen ikäänkuin kuvailisi seikkaa, joka juuri tapahtuu
hänen näkemyksensä edessä; näin elävällä muistilla on vain yksi
haitta: jos nimittäin kuva käy liian hilpeäksi, silloin Philip veli
saa palleaansa kouristuksia ja kuvauksen jatkaminen käy mahdottomaksi.
Tässä tilaisuudessa huomasin heti, että kelpo veljen sisäinen näkemys
oli tulvillaan kuvia. Sijoituin sen vuoksi kuuntelemaan.
"Se oli totta tosiaan ollut ihmeellinen tilaisuus ja tarjonnut
runsaammin hauskuutta -- niin maallikkosisaret kertoivat perästä päin
veli Philipille -- kuin yksikään varempi kisapäivä.
"Ikon talutettiin juhlakulussa luostarin pihasta alas jokiniitylle.
"Ensinnä tuotti suurta huvia keräytyä sen ympärille, taputella sitä,
silitellä harjaa ja hypistellä valjaita; huudahdella haltioituneen
ylistyksen ja ihastuksen sanoja ja koettaa syötellä sille kaikenlaista
sopimatonta ravintoa.
"Mikäli käsitin, käyttäytyi Ikon jotensakin samoin kuin useimmat
miehenpuolet menettelevät huomatessaan joutuneensa ihailevan naisjoukon
keskelle. Se kuopi maata ja huiskutti häntää, jännitti kaulansa
kaareksi ja katseli puolelta toiselle; rouskutteli kakkuja joista se
ei välittänyt, vilkuttaen kujeellisesti silmää veli Philipille. Ja
lopulta se kiinnitti raukean katseen priorittareen, tämä kun oli ainoa
naisista, joka seisoi syrjässä kohtausta katsellen ottamatta osaa
tuohon yleiseen liehittelyyn.
"Viimein alettiin ratsastaa; veli Philip piteli lujasti Ikonia sillä
välin kuin koko nunnajoukko ryhtyi auttamaan satulaan sitä nunnaa, joka
oli päättänyt ratsastaa. Joka kerta kuin veli Philip yritti kuvata tätä
kohtausta, hän sai heti sellaisia väänteitä suolivyönsä seutuihin,
että puhuminen kävi mahdottomaksi; hän pystyi vain avutonna pitelemään
vatsaansa tuijottaen minuun silmät vettä valuvina, kunnes uusi vilkaisu
tuohon muistikuvaan sai hänet taasen taipumaan kaksin kerroin.
"Niin kernaasti kuin halusinkin kuulla tarinan täydellisesti alusta
loppuun, minun oli kuitenkin pakko käskeä veli Philipiä siirtymään
kohtauksiin, jotka sallisivat hänen käyttää jotakuinkin ymmärrettävää
kieltä.
"Ääneni ankaruus antoi kelpo veljelle riittävää tukea. Hän ryhtyi
kuvaamaan ratsastusta äänellä, joka oli yhä heikko ja änkyttävä, mutta
voimistui voimistumistaan.
"Useimmat nunnista ratsastivat vain muutaman kyynärän matkan niin monen
auliin käden tukemina, että kauempaa katsoen saattoi nähdä liikkuvan
joukon yläpuolella ainoastaan Ikonin jalon pään ja ratsastavan nunnan
säikähtyneet kasvot. Kiiruhtaen selittämään, ettei voinut sallia oman
nautintonsa estää toisiakin pääsemästä siitä osallisiksi, tämä luisui
kiireesti käsivarsille, jotka ojentuivat valmiina ottamaan hänet
vastaan; mutta päästyään turvallisesti omille jaloilleen hän alkoi heti
kaikkien innokkaimpana yllyttää seuraavaa tarjokasta nousemaan Ikonin
selkään.
"Sisar Mary Seraphinesta koitui pettymys. Hän oli kerskaillut niin
paljon omasta hevosestaan, ratsastus- ja metsästysretkistään, että
toiset nunnat olivat odottaneet saavansa nähdä hänen laskevan vinhaa
laukkaa pitkin ketoa.
"Vaatimattomat ja lyhytaikaiset yritykset suoritettiin kaikki ensinnä.
Sitten sisar Mary Seraphine käski toisten siirtyä syrjään, ja muuan
pitkä sisar auttoi hänet sievästi satulaan toimien hänen ohjeittensa
mukaan.
"Hän tarttui suitsiin tottunein käsin ja käski veli Philipin hellittää
otteensa. Mutta kun hevonen nyt huomasi vapautuneensa kiihtyneestä,
ahdistavasta tungoksesta, niin se teki sydämensä kyllyydestä hilpeän
pikku hyppäyksen.
"Tämä oli lennättämäisillään sisar Mary Seraphinen satulasta, jolloin
hän kiljahtaen käski veli Philipiä pitelemään suitsista ja toruskeli
häntä aika lailla siitä, että hän oli laisinkaan päästänyt irti.
"Veli Philip talutteli sitten Ikonia ketoa pitkin nunnain seuratessa
kulkueena. Sisar Seraphine valitteli kaiken aikaa, ensinnä satulaa,
joka puristi siitä, mistä ei olisi pitänyt, ja jätti tyhjän välin
siihen, missä oli tarvis tukea; sitten hevosen astuntaa; sitten
pingottuvaa asuaan -- kulkue seisahtui kahdesti järjestämään sitä;
sitten hevosen korvia, jotka luimistuivat ilman mitään syytä ja
varmasti todistivat sen vauhkoksi; ja sitten sen silmiä, jotka pyörivät
pyörimistään ja näyttivät pahanilkisiltä.
"Tällöin aliprioritar, joka oli aikoja sitten väsynyt kävelemään, mutta
ei halunnut jäädä jälkeen toisten jatkaessa matkaansa, huudahti, että
jos eläimellä on pahanilkiset silmät, silloin sisar Mary Seraphinen oli
viipymättä laskeuduttava maahan ja elukka oli talutettava takaisin sen
penkin luo, missä prioritar istui katselemassa.
"Tähän Seraphine suostui ilomielin, ja kulkue palasi melkoisesti
tyyntyneenä vainion yläpäähän.
"Mutta hilpeyden viritti äkisti uudelleen vanha maallikkosisar
Mary Antony, joka kunnianarvoisan äidin lupaan turvautuen halusi
itsepintaisesti päästä ratsastamaan.
"Erehtyen tuon iäkkään ruumiin tavattomasta keveydestä alttiit kädet
kohottivat hänet tarpeettoman korkealle, ratsun selän yläpuolelle. Ja
tällöin Mary Antony levitti säärensä ja putosi satulaan hajareisin!
"Näin hän istui Ikonin selässä lujasti kuin pihdit. Turhaan nunnat
koettivat taivuttaa häntä asentoaan muuttamaan. Käskien veli
Philipiä, koska 'lordipiispa' nyt istui varmasti satulassa, lähtemään
liikkeelle enempää vitkastelematta Antony eukko ratsasti tiehensä
voitonriemuisena, ohiajaessaan siunaten nunnia milloin miltäkin
puolelta.
"Sellaista ilonpitoa ei oltu koskaan ennen kuultu! Yksinpä
aliprioritarkin vaipui penkille saadakseen nauraa liikoja väsymättä.
Sisar Seraphinen ärtyisät valitukset olivat unohtuneet.
"Kahdesti ajoi Antony eukko vainion ympäri sormet koholla. Ikon asteli
varovaisesti kaula kaarena ja kulkien ikäänkuin hyvinkin olisi tietänyt
kantavansa selässään yhdeksänkymmenen vuoden reimaa hilpeyttä.
"No niin, se teki kisapäivän oikein onnistuneeksi. Mutta -- paras oli
vielä kokematta".
Piispa tarttui hiilihankoon ja kohenteli jälleen tulta. Hänestä tuntui
olevan vaikeata esittää sitä, mikä nyt oli kerrottava.
Ritari hengitti kiivaasti. Hän istui liikahtamatta, mutta rubiinit
hänen rinnallaan välkähtelivät herkeämättä kiihkeiden tulisilmien
lailla.
Piispa ryhtyi jatkamaan puhuen nopeasti hiilihanko yhä kädessä ja
kasvot tulta kohti kääntyneinä.
"He olivat nostaneet Mary Antonyn maahan ja tungeskelivat Ikonin
ympärillä taputellen ja ylistellen sitä, kun kunnianarvoisa äiti
lähetti veli Philipille sanan käskien hänen taluttaa ratsun luostarin
pihaan; mutta nunnain oli jäätävä kedolle. He näkivät tuon kauniin
eläimen astuvan porttiholviin ja katoavan, eikä kukaan tietänyt
varmasti, mitä sitten tapahtuisi. Philip kuuli heidän myöhemmin
juttelevan siitä.
"Jotkut luulivat piispan lähettäneen noutamaan ratsuaan. Toiset
arvelivat, että kunnianarvoisa äiti oli ruvennut pelkäämään vanhan
maallikkosisaren puolesta tai että tämän rohkea esimerkki kannustaisi
toisiakin uhkarohkeuteen. Mutta kaikkien katseet olivat kohdistuneet
porttiholviin epämääräisen odottavina.
"Ja sitten --"
"He kuulivat Ikonin kavioiden takovan luostarinpihan kivilaattoja.
"He kuulivat priorittaren tyynen äänen. Hänkö sieltä oli tulossa?
"Porttiholvista ulos päivänpaisteeseen, yksinään ja pelottomana,
ratsasti prioritar Ikonilla. Hänen kasvoillaan väikkyi valo. Ratsu
astui ikäänkuin ylpeänä kantamastaan taakasta.
"Hän hymyili ja olisi ohitse ajaessaan huudahtanut iloisesti noille
ryhmille. Mutta ikäänkuin yhteisestä päätöksestä nunnat vaipuivat
polvilleen kädet ristissä ja kasvot kohotettuina, palvojain asentoon.
He olivat aina rakastaneet ja kunnioittaneet häntä, pitäen häntä
ihanana. Mutta kukaan ei ollut koskaan nähnyt häntä satulassa, ja
kun prioritar nyt ratsasti ulos päivänpaisteeseen lumivalkoisella
hevosella, niin tämä näky täytti heidän sydämensä ihastuksella ja
ihmetyksellä.
"Veli Philip nojausi porttiholviin tarkastellen. Hän tiesi, ettei hänen
kättään enää tarvittu suitsia pitelemään, tiesi sen siitä hetkestä,
jolloin näki kunnianarvoisan äidin tarttuvan ohjaksiin vasemmalla
kädellään, laskevan oikean leppeästi Ikonin kaulalle ja kumartuvan
kuiskaamaan tämän korvaan.
"Hän istui satulassa -- kertoi Philip -- kuten vain sellainen voi
istua, joka on ratsastanut pienestä pitäen.
"Hän kävelytti Ikonia kerran kedon ympäri, pudisti sitten lievästi
ohjaksia, ja se alkoi ravata.
"Nunnat, jotka olivat jälleen nousseet seisomaan, huudahtivat
säikähdyksestä ja ihastuksesta.
"Kedon toisessa päässä hän antoi ratsun pyörähtää äkisti ympäri ja pani
sen laukkaamaan.
"Tämä sai nunnat kivettymään ihan mykiksi. Jok'ikinen heistä pidätti
henkeään; ja aliprioritar kääntyi sisar Mary Seraphinea kohti ja
pudisti tätä -- kukaan ei tiennyt mistä syystä.
"Ja seuraavassa tuokiossa prioritar oli heidän keskellään kävelyttäen
ratsua verkalleen, järjestellen huntuaan, joka laukassa oli liehunut
hänen takanaan, kumartuen puhelemaan yhdelle ja toiselle ajaessaan
ohitse.
"Ja hänen silmissään oli uuden elämän valo. Hänen poskensa hehkuivat,
hän näytti jälleen tytöltä.
"Kiristäen Ikonin suitsia hän seisahtui alipriorittaren viereen ja
sanoi --"
Piispa keskeytti puheensa sovittaen huolellisesti hiilihangon
loukkoonsa.
"Hän seisahtui ja sanoi: 'Ei kenenkään tarvitse viipyä täällä kauempaa
kuin haluaa. Mutta koska kerran olen satulassa eikä herra piispalla ole
kiirettä saada hevosensa takaisin, niin aion ratsastaa vielä tunnin
ajan.'"
Worcesterin Symon kääntyi ja katsoi ritaria suoraan silmiin.
"Ja prioritar ratsasti tunnin ajan", hän sanoi. "Kokonaisen tunnin
ajan, päivänpaisteessa, jokiniityn pehmeällä nurmikolla _prioritar
koetteli siipiään_."