AARNE (syöksyy huoneeseen.) Rientäkää! Kadulla on epäilyttäviä miehiä!
VILJO. Tuli ja leimaus! Me myöhästymme! Tule!
HILMA (tulee ovessa heitä vastaan.) Tulin sanomaan, että siellä
pihaportilla päin käyskentelee vieraita miehiä.
VILJO. Nyt me olemme koreasti satimessa.
ANTTI. Eikö ole mitään muuta tietä?
VILJO. Ei. -- Kattojenkaan kautta et nyt pääse. Talomme on aivan
yksinään.
ANTTI. Minä olen hukassa!
AINI. Voi hyvä Jumala!
(Pyörtyy. Hilma ja pastori kantavat hänet pois.)
VILJO. Niin, ripeästi sinä nyt toteat olevasi hukassa, mutta oletko
sinä ollenkaan koettanut kohtaloasi välttää? Sinä olet itse
onnettomuuteesi syypää. Sinua minä kaikesta syytän. Miksi oleskelit
sinä kaupungissa, jossa joka talon piiat puhuivat sinun
ulkomaanmatkoistasi? Mitä tekemistä oli sinulla enää meillä, kun jo
kerran huomasit joutuneesi ilmi? No niin! Miksi sinua moittisin, kun
asiat eivät enää siitä parane.
AARNE. Meidän on pian keksittävä jotakin. -- Sinä piiloudut vintille!
ANTTI. Äh! Ei se vähääkään auta! Kyllä ne osaavat nuuskia.
VILJO. Sinun täytyy päästä pakenemaan!
PASTORI (tulee oikealta.) Voi, tätä onnettomuuden päivää! -- Antti,
sinä et saa joutua vangiksi! Neuvoa en sinua osaa, mutta sinä et saa
joutua vangiksi!
ANTTI. Minä olen satimessa, mutta vähät siitä! Tyynenä alistun
kohtalooni. Sen suuren päämäärän edestä, jolle niin monet ovat
kaikkensa uhranneet, olen minäkin valmis kärsimään.
VILJO. Alistumisesta ja antautumisesta me emme vielä saa puhua
sanaakaan. Meillä on vielä tuhansia mahdollisuuksia.
ANTTI. Elävänä ne eivät missään tapauksessa saa minua kynsiinsä.
AARNE. Ole huoletta, Antti, me kyllä vielä keksimme jotakin.
PASTORI (kiihtyneenä.) Sinun täytyy pelastua, ymmärrätkö, sinun
täytyy...
ANTTI. Tässä seison neuvotonna.
PASTORI. Ainin tähden... Aini ei kestä tätä enää.
VILJO. Tämä on kirottua!
(Käy akkunan luona tähyilemässä.)
PASTORI. Sinun täytyy pelastua muuten minun rangaistukseni on liian
suuri. Minä olen tähän kaikkeen syypää. Minä olen sinua kiihoittanut.
ANTTI. Te ette ole rikkonut yhtään mitään, rakas setä.
PASTORI. Minä olen miekkaan tarttunut ja nyt minä miekkaan hukun.
ANTTI. Minua ei ole kukaan kiihoittanut, olen tehnyt kaiken omasta
vapaasta tahdostani, vain vakaumukseni pakoittamana. -- Ettehän te edes
tiennytkään mitään minun aikeistani. Enhän minä puhunut teille
menostani mitään.
PASTORI. En tiennyt mitään varmaa, mutta minä aavistin. Keskustelin
kanssasi, ohjasin ajatuksiasi, kypsytin aikomuksiasi. Minusta tuntui
kaikki niin puolustettavalta. Mahtavat tulevaisuuden näyt huikaisivat
minua... Enkä minä nytkään, rangaistuksen hetkellä -- Jumala minua
armahtakoon! -- voi katua ja näyistäni vapautua... Ihailin sinun
uljuuttasi ja intoasi. -- Lähdettyäsi huomasin sinun vieneen myötäsi
seikkailujen teille minun tytärparkani sydämen. Silloin minun
rangaistukseni alkoi ja nyt on sen täyttymisen hetki läsnä.
VILJO. Mutta rakas isä, eihän tässä nyt ole kysymys mistään rikoksesta
tai rangaistuksesta. -- Antti on saatu ilmi, häntä vainotaan ja hänen
täytyy pelastua.
PASTORI. Sinusta on, poikani, maailma hyvin yksinkertainen ja selvä.
VILJO. Maailma on hyvä ja kaunis ja te olette kaikki onnettomia
raajarikkoja. -- Emmekö me nyt huomaa mitään keinoa, mitään ratkaisua.
AARNE. Kumpahan saisi nuo urkkijat edes hetkeksi poistumaan jommalta
kummalta ovelta.
VILJO. Niin silloin pääsisi Antti pakenemaan. -- Jospa voisi jollakin
tavoin eksyttää heidät! -- Nyt minä tiedän! Minä pelastan sinut, Antti!
ANTTI. Sinä? Millä tavoin?
VILJO. Katsos näin: menemme yhdessä katuovelle, minä pukeutuneena sinun
viittaasi ja hattuusi. Sopivana hetkenä hyökkään ulos ovesta ja alan
juosta kaupungille päin. Vartijat tietysti luulevat minua sinuksi ja
koettavat tavoittaa minua. Silloin on sinun pakotiesi vapaa. Pujahdat
kadulle, kiiruhdat rantaan, astut veneeseesi ja lasket kohti aavoja
ulapoita, kohti vapautta ja uusia ponnistuksia.
AARNE (innostuen.) Viljo, suo minun tehdä tuo työ, suo minun pelastaa
Antti ja meidät kaikki. Sinä olet tien osoittanut, anna minun kulkea
sitä!
ANTTI. Semmoinen yritys olisi vallan turha.
VILJO. Et sinä siihen kykene.
ANTTI. Minä en missään tapauksessa voi suostua siihen, että joku toinen
antautuisi vaaraan minun edestäni.
AARNE. Tämä ajatus tuli minulle yllätyksenä ja minun mieleni kävi niin
iloiseksi. Huomasin, että minäkin voin tehdä jotakin, minustakin on
hyötyä. Antti, veljeni, älä riistä minulta tätä onnea tuottavaa
yllätystä. Minä pelastan sinut, pelastan Ainin, pelastan myöskin
itseni.
ANTTI. Parempi on, että minä menen yksin kadulle, alan ampua ja koetan
pelastua miten parhaiten taidan. Ja, jos täältä tulevat minua hakemaan,
niin ristikööt silmänsä.
VILJO. Jos ne tulevat sinua täältä hakemaan, niin me kaadumme yhdessä.
PASTORI. Minä kiellän teitä ampumasta minun kattoni alla. Kadulla
saatte menetellä, miten haluatte.
VILJO. Semmoisia ei tarvitse ajatella, jos me panemme heti minun
suunnitelmani täytäntöön. Anna minulle viittasi, niin lähdemme.
AARNE. Ne voivat tuntea sinut ja silloin on kaikki mennyttä. Mutta
Antti ja minä olemme samannäköiset.
PASTORI. Sinä olet todellakin suuressa määrässä Antin näköinen.
AARNE. Jos minä ajan pois partani ja puen ylleni Antin viitan ja hatun,
niin ei minua hänestä eroita.
VILJO. Tuota kannattaa ajatella. Mutta oletko sinä punninnut sitä
seikkaa, että tämä oivallinen tuuma voi viedä sinut -- hirteen.
AARNE. Minut lasketaan vapaaksi. Voinhan minä todistaa, etten ole Antti
Forssell.
ANTTI. Ei se käy niin yksinkertaisesti. Sinua uhkaa kaikessa
tapauksessa vaara ja minä en voi semmoista sallia.
AARNE. Mistäpä ne voisivat minua syyttää. Kyllä minä selityksiä keksin.
VILJO. Et sinä siitä sentään niin ehjin nahoin selviä. Kyllä ne sinut
panevat telkien taakse joksikin aikaa.
AARNE. No eihän se olisi niin vaarallista. Istuisin sitten aikani. On
sieltä moni muukin palannut.
ANTTI. Minä en voi suostua semmoiseen.
AARNE. Miksi et voi? -- Jos sinä nyt joudut vangiksi, olet sinä mennyt
mies. Jollet sinä itsestäsikään välitä, niin ajattele Ainia ja hänen
isäänsä. Sinä voit pelastua, kaikki voi taas palata hyvälle tolalle.
Olet usein sanonut: Aarne elää ikäänkuin unissaan. Se on totta, se on
minun suuri onnettomuuteni, se on minun kiroukseni. Mutta nyt minä
tiedän, mitä minun tulee tehdä ja minä tahdon panna sen täytäntöön.
Elämä on minulle nyt niin selvä, ettei se vielä koskaan ole ollut.
Yllätyksenä tuli minulle tämä voima ja kirkkaus. Älä ota sitä pois
minulta, Antti.
VILJO. Antti, sinun on harkittava tätä tarjousta.
PASTORI. Sinä tahdot uskaltaa paljon.
AARNE. Minä voitan myös paljon.
ANTTI. Mutta voihan sattua, että nuo urkkijat viis välittävät sinun
juoksemisistasi.
AARNE. Niin voi sattua. -- Mutta sattuuko, sitä emme tiedä. Ja eihän
yritys silloin ainakaan asiaa pahenna.
PASTORI. Te olette jotakuinkin saman kokoisetkin.
ANTTI. Ei, ei! Kiitän sinua, rakas veljeni, mutta en voi ottaa vastaan
uhriasi.
AARNE. Sinun täytyy tehdä se. Tämä on minun onnettoman elämäni
käännekohta. Minä tunnen ihmeellisen voiman virtaavan suonissani,
tunnen intoa ja tarmoa, jota en vielä koskaan ole kokenut. Olen aivan
varma menestyksestäni, tiedän osaavani loistavasti osani. -- Rakas
veljeni, tahdon tehdä tämän sinun tähtesi, mutta myöskin Ainin tähden,
sillä hänen henkensä on minullekin kallis.
VILJO. Anna Aarnen yrittää. Panemme heti kaikki voimamme liikkeelle
hänen vapauttamisekseen. -- Jollemme itse ole telkien takana. -- Ja
ethän sinä muutakaan nyt keksi.
ANTTI. En keksi.
AARNE. Anna minun siis koettaa!
PASTORI. En kiellä enkä käske. Uhraus on liian suuri.
ANTTI. Sinä voit menettää henkesi siinä leikissä.
AARNE. Sen varmemmin sinä pelastut.
ANTTI. Mitä sinä sanot?
AARNE. Vastasin vain sinun sanaasi. -- Ei se niin vaarallista ole.
Istun siellä hiukan aikaa heidän kopeissaan, pääsen vapaaksi! -- Ja
entäs sitten, jos kuolisin! Ei minua täällä kaivata eikä mihinkään
tarvita.
VILJO. Älä nyt taas ala noita juttujasi! -- Mehän voimme ensiksi
koettaa, tuleeko sinusta edes sinnepäinkään Antin näköistä. -- Menehän
tuonne minun huoneeseeni ajamaan pois viiksesi ja poskipartasi. Tässä
on Antin viitta ja hattu. Pue ne päällesi ja tule sitten näyttämään
itseäsi meille.
(Aarne menee oikealle.)
PASTORI. Jos Aarnen yritys onnistuu, olet sinä pelastunut.
ANTTI. Niin, jos se onnistuu olen minä pelastunut, mutta Aarne
satimessa. Ilmankin häntä vaara väijyy. Hänhän on minun veljeni. Hänen
on tietystikin täytynyt olla selvillä minun matkoistani.
VILJO. Mutta mitään muuta me emme nyt, kerta kaikkiaan, keksi! --
Sitäpaitsi: jos Antin onnistuu aivan huomaamattomasti paeta, niin
luulisipa Aarnen helposti pääsevän pälkähästä. Mistä ne häntä
syyttäisivät? Kadullako juoksemisesta? Vai partansa ajelemisesta? -- Ja
jos hänet vangitaan, niin istukoon, hänellä on hyvää aikaa. Minusta
näyttää Aarnen seikkailu vallan lapsenleikiltä siihen vaaraan nähden,
joka Anttia uhkaa. Jos Antti joutuu kiinni, niin -- lakkaa hän jonkun
ajan kuluttua kokonaan olemasta.
PASTORI. Onko sinun veneesi valmis lähtemään?
ANTTI. Minua ei mikään muu pidätä kuin nuo miehet tuolla kadulla.
VILJO. Heti kun ovi jää edes silmänräpäykseksi vartioimatta on sinun
pujahdettava kadulle ja juostava rantaan. Sinä et saa hetkeäkään
vitkastella etkä ajatella minkäänlaisia hyvästijättelyjä.
ANTTI. Te voitte joutua ikävyyksiin minun tähteni.
PASTORI. Kunpahan sinä vain pelastut!
VILJO. Mistä ihmeestä ne heti tiesivät tulla sinua täältä meiltä
hakemaan?
ANTTI. Ne ovat kaiketikin pitäneet silmällä Aarnea. Tai ovat kenties
kysyneet keskusasemalta, mistä minulle viimeksi soitettiin. -- Ja
eiväthän ne voi olla varmoja siitä, että minä olen täällä! Tuolla ne
kävelevät ja vaanivat. Jos ne olisivat vallan selvillä asioista, niin
ne olisivat jo aikoja sitten tämän asunnon nuuskineet.
PASTORI. Mutta, jos ne lähtevätkin pois mitään sen enempää tekemättä.
ANTTI. Sitä eivät ne lurjukset kesken tee. Niillä on tietystikin monta
rautaa tulessa. Kerran tämäkin apaja vedetään, kenties jo tänä yönä.
(Aarne tulee oikealta.)
AARNE. No, miltäs minä näytän?
ANTTI. Ne tuntevat sinut!
VILJO. Kyllä sinusta hyvä tuli. Ja pimeys auttaa vielä lisäksi.
PASTORI. Kyllä te olette ihmeellisesti toistenne näköiset nyt kun
sinäkin ajoit partasi.
VILJO. No, no, isäkulta! Onhan siinä sentään eroa. -- Mutta kyllä sinä
niille Antista käyt sen verran kuin tarvitaan.
ANTTI. Eivät ne huoli sinusta ollenkaan.
AARNE. Anna minun edes koettaa, anna minun heittää arpaa. Kenties on
onni minulle suosiollinen ja silloinhan on kaikki taas hyvin.
VILJO. Anna pojan mennä.
ANTTI. Veljeni, sinä tahdot tehdä suuren uhrauksen minun puolestani.
AARNE. Minä olen niin iloinen kyetessäni tekemään jotakin.
(Vaitiolo.)
ANTTI (hitaasti.) En minä itseni tähden, mutta --.
AARNE. Sinä suostut?
ANTTI. Suostun.
(Syleilevät.)
VILJO. No niin! Se oli ainoa mahdollisuus.
PASTORI. Kiitos sinulle, Aarne!
VILJO. Ja nyt tarkkaa taistelusuunnitelmaa tekemään! Me tässä olemme
hyökkäävänä puolena.
AARNE. Antti ja minä menemme yhdessä ulko-ovelle ja odotamme siellä
kunnes vartijat ovat kulkeneet ohitse. Silloin minä syöksyn kadulle ja
alan juosta voimaini takaa, vartijat seuraavat minua ja Antti pelastuu.
-- Siinähän se on koko juttu!
ANTTI. Kun sinä sitten joudut kiinni, niin sanot että... No, kyllähän
sinä osaat niille jollakin tavoin juoksemistasi selitellä.
VILJO. Paina ennen kaikkea mieleesi tämä varoitus: pysähdy oitis, kun
ne ovat ampuneet ensimäisen varoituslaukauksen, jos haluat säilyttää
henkesi. Ja juttele sitten koreasti heidän kanssaan äläkä yritäkään
karata. Jos lähdet juoksemaan, niin olet mennyt mies. Kuulat
saavuttavat sinut karkuteiltäsi.
AARNE (ikäänkuin ajatuksiinsa vaipuneena.) Ne ampuvat, jos minä yritän
karata.
ANTTI. Ole aivan rauhallisesti heidän kanssaan, tottele heti vaikka se
ehkä tuntuisikin vaikealta.
VILJO. Kyllä me vielä keinot keksimme sinun pelastamiseksesi. Älä
missään tapauksessa tee vastarintaa, se olisi sinun turmiosi.
AARNE (hitaasti.) En. -- En tee.
PASTORI. Aarne, me olemme kaikki itsekkäitä ja julmia antaessamme sinun
mennä. Tunnustan sinulle: mieleni kävi kevyemmäksi kuultuani Viljon
ehdotuksen. Kaikki näytti niin onnettoman toivottomalta, mutta silloin
ilmaantui yhtäkkiä mahdollisuus, edes jonkunlainen mahdollisuus
pelastukseen. Takerruin siihen kuin hukkuva oljenkorteen. -- Ja nyt,
kun sinä aiot täyttää tämän suunnitelman, niin nytkään en minä sinua
kiellä. Minä olen huono, itsekäs ihminen. Anna minulle anteeksi.
AARNE. Rakas setä, vakuutan teille, että olen onnellinen tehtävästäni.
Tästä on tuleva koko minun elämäni ihanin päivä. Kaikesta surkeasta ja
tuskallisesta haparoimisesta on nyt tullut loppu. Minä tunnen itseni
kykeneväksi ja voimakkaaksi tekemään sen, mikä on välttämättömyys, sen
mikä on tehtävä ja minä olen onnellinen. Kiitän teitä kaikkia siitä,
että olette valmistaneet minulle tämän voiton hetken.
PASTORI. Me olemme tekevä voitavamme vapauttaaksemme sinut vankilastasi
niin pian kuin suinkin.
VILJO. Luota meihin ja pidä minun varoitukseni tarkasti mielessäsi.
AARNE. Niin, minä tiedän vapautuvani vankeudesta, minä pelastun, minä
vapaudun siitä jo tänään. -- Lähtekäämme! (Hyvästellen Viljoa.) Viljo,
sinä olet minun parhain ystäväni. Älä muista minua pahalla.
VILJO. Älähän nyt noin haastele! Kyllä sinä vapaaksi pääset. Emme me
iäksi eroa.
ANTTI. Olenko minä ollut valveilla! Olenko minä todellakin antanut
suostumukseni! Ei, ei! Tämä on kaikki erehdystä! Sinä et saa lähteä,
Aarne. Minä menen yksin. Itse minä tahdon teoistani vastata. Sinä et
ole syypää mihinkään, minä en saa uhrata sinua, minä en saa piiloutua
sinun selkäsi taakse.
VILJO (tuskastuneena.) Minä en ollenkaan ymmärrä tätä äkkikäännettä!
ANTTI. Se olisi raukan teko, se olisi kurjaa vaihtokauppaa! Veljeni
veren hinnalla ostaisin oman onneni. Ei! Semmoista minä en tee!
AARNE. Se on ainoa pelastuksen tie. Sen varassa on monien onni ja
elämä, ei yksistään sinun.
VILJO. Se on ainoa järkevä teko.
PASTORI. Ei vaara ole niin suuri kuin sinä kuvittelet.
AARNE. Sinun täytyy alistua!
ANTTI. Olkoon, kuinka järkevä teko tahansa, mutta raukan teko se
ainakin on.
VILJO. Tuo sinun puheesi on kyllä komeata kuulla, mutta se on --
tyhmää. Voithan myöhemmin osoittaa urhoollisuuttasi vaikka hyppäämällä
joltakin katolta pää edellä kiviseen katuun.
AARNE. Minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, tule minun kanssani!
Juuri näin on sinun tehtävä, näin sinä menettelet jalomielisesti, näin
sinä ajattelet minuakin.
ANTTI. Kiitän sinua veljeni, kiitän sinua rakkaudestasi, hyvistä
sanoistasi, mutta minä en voi, minä en saa antaa sinun täyttää
tahtoasi. -- Hyvästi, setä. Tervehtikää Ainia minun puolestani.
VILJO. Eikö nyt meitä kukaan voi pelastaa tuosta päähänpistosta.
(Menee oikealle.)
PASTORI (murtuneena.) Sinä siis menet.
ANTTI. Minun täytyy.
PASTORI. Hyvästi.
ANTTI. Hyvästi, Aarne. -- Anna minulle viittani ja hattuni.
AARNE. Kuule minua, Antti! Sinä et saa lähteä yksinäsi!
ANTTI. Minä menen yksinäni.
(Aarne antaa viitan ja hatun, Antti pukee ne päällensä).
AARNE. Sinä et pelastu.
ANTTI (ovella.) Hyvästi.
(Aikoo mennä, mutta juuri silloin tulevat Aini ja Viljo oikealta.)
AINI (heittäytyy polvilleen Antin eteen ja koettaa estää häntä
menemästä.) Antti, älä lähde, älä jätä minua!
ANTTI (koettaa lempeästi irroittautua hänestä.) Rakas lapseni, päästä
minut, näin on pakko.
AINI. Sinä et saa lähteä, sinä et saa hyljätä minua, kuuletko, sinä et
saa hyljätä minua! Tee niinkuin Aarne tahtoo!
ANTTI. Sinä olet julma.
AINI. Minä rakastan sinua.
ANTTI. Päästä minut! Minun täytyy lähteä! Minä en voi muuta! Minä en
saa antaa surmata Aarnea puolestani.
AINI. Minä rakastan sinua. Tahdotko sinä surmata minut.
ANTTI. Voi hyvä Jumala!
AINI. Kuule minun rukoustani!
VILJO. Me pyydämme sinua kaikki.
AARNE. Salli minun lähteä kanssasi.
ANTTI (taisteltuaan itsensä kanssa.) Tule!
(Riisuu yltään viitan ja hatun, joihin Aarne nopeasti pukeutuu.)
PASTORI. Kiitos, Antti.
VILJO (akkunan luota.) Nyt ne juuri tulevat ovelle päin.
ANTTI. Hyvästi, Aini.
(Suutelee Ainia.)
AARNE. Hyvästi setä!
PASTORI. Jumala siunatkoon sinua!
AARNE. Amen!
(Antti ja Aarne menevät.)
VILJO (akkunan luota.) Nyt ne taas kääntyivät tänne päin.
(Kaikki menevät akkunan luo. Vaitiolo.)
PASTORI. Nyt on otollinen hetki!
VILJO. Katsokaa!... Tuolla on Aarne!... Hän juoksee... vahdit
seuraavat!... Eläköön! Kaikki menestyy hyvin!...
PASTORI. Missä viipyy Antti!
VILJO. Hän myöhästyy!... Vihdoinkin!
AINI. Hän pakenee... hän pelastuu! Antti pelastuu!
VILJO. Nyt ne saivat Aarnen kiinni, mutta Antti on turvassa. Kaikki käy
erinomaisesti! (Kauhistuu äkkiä.) Aarne!... älä!... Tulkaa pois
akkunasta!... tulkaa... minä rukoilen teitä!... Aini, tule pois
akkunasta!... (Suurimmassa epätoivossa.) Aarne! pysähdy!... Aarne!...
Rakas ystäväni!... pysähdy!... pysähdy... Aarne!... pysähdy!... Sinä et
saa!... Aarne!... Aarne!...
(Kuuluu huutoja ja useita kovia laukauksia.)
PASTORI. Jumalani, anna anteeksi minun rikokseni.
VILJO. Tuskallisesta haparoimisesta on tullut loppu... Niinhän sinä
sanoit...
Esirippu.