Oi veljyet, lippua katsokaa
miten yllä se hulmuten liehuu!
Kuin huomenrusko se punertaa,
väri hohtava kuin veri kiehuu!
Veripunasena merkkinä olkoon se:
niin nuorekas, kuohuva veremme
on rinnassa, suonissamme!
Veripunasena yllämme hulmuten
se olkohon muistutin ainainen
mikä, veljet, on ohjelmamme!
Me olemme juuri ja varsi maan,
on meissä sen kukkimisvoima.
Mut hoivana meillä on nälkä vaan
ja kurjuus, sorto ja soima.
Maa luulevi voivansa kukkia
ja kuitenkin sulkea, tukkia
valon, lämpimän varreltansa...
Rikas luulevi luovansa kulttuurin,
kun verhoupi kultahan, silkkihin,
vaikk' kahleissa kerjää kansa...
Mut kansa ei kärsiä voi, ei saa
elon orjuutta kauvan jatkaa!
Sen täytyvi vapaus valloittaa,
omin askelin astua matkaa!
Työkansa jo voimansa kerätköön
joka mies sekä nainen herätköön,
pää pystyssä käyköhän valoon!
Joka mies sekä nainen yhtyköön
ja ympäri lippumme ryhtyköön
vapahduksemme taistohon jaloon!
Oi, siskot ja veljyet, katsokaa
miten yllämme lippu liehuu!
Kuin huomenrusko se punertaa,
väri hohtava kuin veri kiehuu!
Sen alla on joukkomme perhelies,
joka ukkokin niinkuin nuori mies
sen ympäri liittohon käyköön!
Kukin kohdaltaan, rivit kauttaaltaan,
koko tarmolla vaatien vapauttaan,
yön usvista selvittäyköön!
Niin vauhdilla taistelun tarmoisan
ja voimalla yhteisponnen
me saavumme uutehen aikahan
ja löydämme rauhan ja onnen.
Se aika jo ruskona kimmeltää,
se meille jo silmihin himmeltää
sinirannalta toivon taivaan.
Oi, sillä on kirkas loistokkuus!
Sen koitosta hohtavi onni uus
jo aikamme taistohon, vaivaan.
Mut kerta kun toivotun päivämme
ajan siivetär maahan kantaa,
veli veljelle, kansakin kansalle
yli vetten kättä kun antaa,
ja miekka kun taltaksi taotaan
ja keihäs kyntöauraksi maan,
ja voima on rauhan työssä —
pois kuivuvat silloin kyyneleet,
vuostuhanten aikana virranneet
väkivallan ja sorron yössä.