*
Minusta tuntuu, että runoilijan, ajattelijan, -- hengenmiehen yleensä,
-- tulee joko kulkea aikansa edellä, luoden uutta, tai uida
vastavirtaan, -- ei kulkea milloinkaan myötävirtaan rinnan oman
aikansa kanssa.
Runoilija, sinä olet syntynyt maailmaan sitä varten, sitä varten sait
elämän kipinän, jotta maailma ja elämä saa vetää sinua aina nenästä!
*
Oletko sinä kenenkään _menneisyyden_ tuomari -- edes omasi?
Kenties hiukan _tulevaisuuden_ tuomari -- tulevaisuutesi --, sikäli
kuin se johtuu nykyisyydestä.
*
Kaikkina kohtalokkaina aikoina minusta tuntuu voimakkaasti siltä,
kuin olisi kaikki se, mikä tulee tapahtumaan, jo tapahtunutkin;
se on kohtalon, t.s. luonteenedellytysten, peruuttamattomien
luonnonsuhteitten, kulloistenkin olotilojen voimakkainta tuntoa.
Niinkuin kaikki olisi jo ennakolta tapahtunut: me emme vain vielä
tiedä, mitä kaikkea ja miten...
*
Draaman ensimmäinen esittäjä on sen luoja itse: jos se on "oikea",
persoonallisesti luotu draama, niin hän itse on ensimmäisenä
näytellyt sen, kohtaus kohtaukselta, repliikki repliikiltä,
luodessaan sitä. Hänen on itsensä täytynyt tehdä jokainen ilme,
jokainen ele ja liike, ennenkuin hän voi olla tietoinen sen
kelpoisuudesta näyttämötaiteilijain esitettäväksi. Ja sen ensimmäinen
ja ratkaiseva näyttämömenestys on sen menestyksellinen syntymä
tekijänsä luona.
*
Mies ja miehenalku tahtoo näyttää ennen kaikkea vaaralliselta.
Senvuoksi hän lähimmässä tilaisuudessa, ilman sanottavaa tarvettakin,
sitoo nivusilleen miekkavyön, -- vaikkapa ilman miekkaa, -- ripustaa
kupeelleen revolverikotelon -- tyhjiltäänkin --, ja varustautuu muuten
sotaisin merkein -- vaikk'ei ehkä ole syntynytkään rintamasoturiksi
--, jotta heikot sydämet hänen kohdallaan hätkähtäisivät, joko
pelosta tai hurmiosta.
*
_Kohtalonlapselle_:
Katso aina kappaleen matkaa eteenpäin. -- Tänään laulavat muut: päivä
nousee, kevät koittaa! Näe sinä syksy ja tuhotulva! -- Tänään
vaipuvat muut maata matavien pilvien alle epätoivon jähmetykseen.
Kohota sinä kohdaltasi pilvien paino ja laula uhmaten keväästä, joka
kerran tulee -- minulle!
*
Arvostelijain ja yleisön mielestä taiteilijat kilpailevat keskenään.
Minun mielestäni taiteilija voi ja saa kilpailla vain itsensä kanssa.
*
Mies on kallio, nainen kallioimarre: se imartelee kalliota, jota
se tietää koristavansa -- ja jonka kupeelta se tietää suojaisen
kasvupaikkansa löytävänsä.
*
Älä pidä itselläsi yhtään niin pyhää asiaa, ettet kerta elämässäsi
voi laskea leikkiä siitä!
*
En voi käännyttää ketään, en voi todistaa mitään totuuksia: minun
sanojeni uskominen edellyttää jo samaa uskoa, samaa uskon pohjaa,
mikä minun sanoissani piilee.
*
Naisella ei ole kohtalontuntoa; senvuoksi hän mankuu armoa.
*
Meidän "suuret" henkilömme muuttuvat melkein järjestään pelkiksi
dekoratsioneiksi -- missä ovat suuret kohtalot? Kenen elämässä
on sitä yhtenäistä jännitystä, joka tuo näkyviin luonteen suuret
piirteet?
*
Ohitsekäymisen taito -- kuinka vaikea se on unhoittaa, kun sen on
kerran oppinut!
*
_Fysionominen mielikuvitus_ ohjaa meidän mieskohtaista pyrkimystämme.
Kukin pitää -- ainakin itsetiedottomasti -- ihanteenaan sellaisen
henkilön kasvoja ja kasvojensävyä, jonka kaltaiseksi itse pyrkii
parhaina hetkinään. Omintakeisella miehellä on kaukainen mielikuva
omista kasvoistaan, ja sitä hän tahtoo toteuttaa joka hetki. Hän
pyrkii luonteellisuuden, yksilöllisyyden kauneuteen.
*
Hyvä runoilija tekee pian arvostelijansakin runoilijaksi -- tai
ainakin hyvin runolliseksi.
*
Todellinen kulttuurihistoria on useimmiten taloudellisen kurjuuden
historiaa.
*
Runotekniikka ei noudata sääntöjä, vaan sääntöjen poikkeuksia.
*
Lihanhimo voi ja saa ja sen tuleekin olla hyvin voimakas; mutta jos
myös yksilöllinen ylpeys on kyllin suuri, niin se hallitsee himonkin.
*
Omat, persoonalliset ajatukset eivät eksy iäksi synnyttäjänsä luota:
ne palaavat takaisin lähtökohtaansa kuten heitetty bumerangi, kuten
sadepisara pilvestä mereen.
*
Vapaus on vähimmän riippuvainen yksilön suhteesta maailmaan; se on
etupäässä riippuvainen hänen suhteestaan omaan itseensä.
*
Suuret miehet elättävät tuhansia ihmisiä. Mietiskelijöille he
antavat ajatuksenruokaa, ja yliopistoihmisille väitöskirjanaiheita.
*
Jos vertaa venäläistä tyyppiä länsi-europpalaiseen (Tshehov--Hamlet),
niin huomaa, että venäläinen voi säilyttää humoristisen mielen
arkielämän pikku elämyksissä; mutta kun tulevat eteen suuret kohtalon
käänteet, joissa kysytään luonnetta, silloin huumori jää: se ei
hänellä jalostu korkeimmilleen, ei kasva persoonalliseksi, ei
ota siipiinsä älyn kevyttä ilmavirtaa; henkiset voimat eivät ole
tasapainossa!
Venäläisessä elämässä näyttää olevan loputtomiin ilmiöitä,
fenomenejä, -- luonteita tuskin nimeksikään.
Venäläisessä on fyysillistä eloisuutta, -- mutta henki on väljähtynyt.
*
Kuta likemmäksi ihminen pääsee sitä ihannetta, jonka hän on
itselleen luonut tunnoissaan ja mielikuvituksessaan, sitä kipeämmin
hän tuntee ne puutteellisuudet itsessään, pienimmätkin, jotka
estävät häntä täydellisyyttä saavuttamasta.
*
Ihminen herää aamulla levottomuus sydämessään, ikäänkuin hän
aavistaisi jotakin kohtalokasta tänä päivänä tapahtuvan. Ja
kuitenkaan ei mitään tapahdu. Tyhjyys hänet saa levottomaksi,
tyhjyys on se painajainen, joka aina vaanii ihmistä ja ajaa hänet
mielettömyyksiin. Sitä paeten ihminen tekee hulluntyöt -- ja
myöskin kauneimmat tekonsa.
*
Jokainen taistelu, minkä yksilö omassa sydämessään ja
yksinäisyydessään suorittaa, on sellaisenaan taistelua itse elämän
puolesta ja siinä on yhteen momenttiin keskittyneenä koko se paino,
joka elämän yllä lepää. Jos kukin tämän huomaisi, tajuaisi hän
myöskin persoonallisen vastuunalaisuutensa koko maailmanmenosta,
ikäänkuin se olisi yksistään hänen hartioillaan, joten kysymys ei
ole vain hänestä yksistään, vaan itse elämän prinsiipistä; näin hän
saisi varmaankin suuremman kestävyyden ja voiman -- vaikka ehkä
epätoivon voiman.
*
Kauheata on joutua jumalain vihan esineeksi; eivät he uhriaan armahda
eivätkä häntä hetkeksikään rauhaan jätä. Ja moninaiset ovat heidän
keinonsa, joilla he yksinäisessä pitävät hereillä muistoa siitä
rikoksesta, jonka hän teki valitessaan oman polkunsa, rikoksesta,
jota hän ei kuoleman uhallakaan voinut välttää!
*
Kestivätkö jumalat koskaan niitä kärsimyksiä, joita ihmiset?
Ja kuitenkin he ovat muka yläpuolella meitä -- ja tuomitsevat
langenneita ja murtuneita.
*
Miehen tehtävä on hävittää ja luoda, ja nauttia siitä, -- mutta ei
nautiskella.
*
Runouden arvostelu on käsitteellistä uudelleen-runoilua.
*
Tyypillinen meikäläinen kirjallisuusarvostelija rötöstää
"arvostelunsa" joko kirjailijaa varten -- silloin kun se tahtoo olla
mestaroiva tai "musertava" -- tai kustantajaa varten -- silloin
kun hän kaipaa nähdä kustantajan reklaamissa vedottavan oman
nimensä auktoriteettiin --; ja molemmissa tapauksissa itseään varten,
-- saadakseen siinä kuvastella omaa henkevää minäänsä. Yleisön
valistamista hän ei ehdi ajatella.
*
Mestauspenkiltä ja jalkapuusta täytyy suomalaisen runouden nousta,
kasvaakseen yli keskinkertaisuuden.
*
Rakkaus antaa anteeksi kaiken, se suostuu kaikkeen, -- se ei ole
moraalia. Vain viha tekee puhdasta, -- se on rakkautta totuuteen,
korkeampaan elämään.
*
_Maineen kuolemattomuus_: Jos joku haluaa kuolemani jälkeen muistella
minun nimeäni, niin se olkoon hänen ilonsa. Minun autuuteni on silloin
levätä kammiossani.
*
Strindberg ja d'Annunzio ovat uudemman kirjallisuuden äärimmäiset
vastakohtatyypit. Edellinen kirjoittaa asioita, joista ihmisen
on elettävä, jälkimmäinen sanoja ja muotokaavoja. Siksi edellisen
kirjallisuus on hänen persoonallisuutensa täyttämä; jälkimmäisen ei.
Edellisellä on elimellistä tyyliä; jälkimmäisellä vain tyylikaavoja.
*
Vähäverinen vihaa vihatakseen, koska ei jaksa rakastaa. Terveen
sydämen viha on rakkauden liekin hehkua.
*
Keskeisin elämänkysymykseni: miten kasvaa miehenvastukseksi Pirulle.
*
Venäläisellä ei ole mitään muita orgaaneja kuin eläimen silmät ja
rasvoittunut sydän -- ja sienimäisesti versova "kuudes aisti".
*
Minulla on yksi intohimo: suora viiva.
*
Nerokkaat lapset ja monet nerokkaat säveltäjät ovat niinsanoen
syyntakeettomia neroja: on kuin luonnonvoima olisi ottanut
asuinsijansa suojelevilla ja ohjaavilla kyvyillä hyvin huonosti
varustettuun olioon, joka ei siis ole täysin vastuullinen itsestään
ja lahjoistaan.
*
Ihmissielu ei suostu lopulliseen rauhaan: välirauhan se tekee --
kuolemassa --, kun sen uskottu, sen aseenkantaja, -- ruumis --,
vaipuu; mutta se on saanut syntymälahjakseen voiton oikeuden ja
velvoituksen, s.o. lupauksen elää olemassaoloa kaikki tappiot:
tappioitaan etsien se voittaa kuolemankin, ja luopuu syntymälahjastaan
vasta viimeksi. Eikä luovu vielä sittenkään: se ei ole koskaan
voittanut viimeistä tappiotaan, -- ihmissielu ei suostu milloinkaan
lopulliseen rauhaan.
*
Julkisuuden mies on aina varma maalitaulu; ja jos hän on kunnon mies,
niin hän pitää hyvänään niin oikean kuin vääränkin tuomion nuolet,
haluamatta kostaa; mutta jos hän on heittiö, niin hän lohduttautuu
sillä, että hän on marttyyri kuten kaikki julkisen elämän suuruudet:
lohduttautuu sillä sen vuoksi, ettei voi tyydyttävästi kostaa
maineettomalle syyttäjälleen, joka on vähäpätöinen ja kaukainen
maalitaulu; hänen urotyönsä voisi epäonnistua tai jäädä huomaamatta.
*
"Virattomuudessa" ihminen kypsyy viisauteensa. -- Eiköhän
Salomostakin vain ylellinen ajanviete, oleilu ja toimettomuus
hautonut esiin hänen karmaisevaa ja humoristista sananlaskurunouttaan.
*
Älä tee säännöksesi hylkiä kaikkea n.s. klassillista.
Säännöllinenkin kauneus on joskus inhimillistä -- ja siinä on
silloin jumalallisuudellakin realiteettia.
*
_Ajatusrunoilija_ voi kuulua korkeimman asteen runoilijoihin;
_aaterunoilija_ korkeintaan lähinnä alempaan.
*
Runotar on yleensä taipuvaisempi hekumaan kuin hengen raittiuteen;
sen vuoksi se hedelmöittyy helpommin murheesta, joka on hekumaa,
kuin huumorista, joka on hengen raittiutta.
Näin on ainakin meidän leveysasteillamme. Riippuneeko tämäkin seikka
sitten todella leveysasteista?
*
"Suis-je né trop tot ou trop tard?
Qu'est-ce que je fais dans ce monde?"
kysyin minäkin itseltäni Gaspard Hauserin kanssa, kun olin nuori
ja kärsimätön. En kysy enää. Tunnen, että juuri tämä aika ja tämä
maailma on tullut predestinoidussa järjestyksessään juuri nyt eteeni,
vaatien, että minä elän sen --, vaikkapa vain muistellen menneitä
ja suunnitellen tulevia aikoja ja maailmoita. Minun on kiltisti
myönnettävä tämä hetki edellisen hetken perijäksi, -- ja perintönä
on minun tyytymykseni, minun alttiuteni. Ei aika jätä minua enkä
minä aikaa: minulla on aikani sisässäni, josta minä kerin sitä
esiin tarpeen mukaan, milloin nopeammin milloin hitaammin kuten
hämähäkki verkkolankaansa. Ja se ajan lanka kehiytyy esiin juuri
siinä järjestyksessä missä se syntyykin, -- elämä on jokahetkistä
syntymistä. -- Tämä kaikki ei estä minua kuitenkaan antamasta
sananvuoroa tunteelleni, joka usein valittaa sitä, etten juuri nyt
ole etempänä -- tai paljon taampana tästä elämästä:
"O vous tous, ma peine est profonde!
Priez pour le pauvre Gaspard!"
*
Aforismi = uusaikainen, mieskohtaiseen, salattuun tuntoon pohjautuva
sananlasku, jossa ajatus tekee pienen, mutta tiukan solmun.
*
Jokaisella on se kohtalo, minkä hän ansaitsee, minkä hän kestää,
mikä on hänelle parahiksi (vai sanoisiko: _kutti -- parahiksi_ --!).
*
Jos suomalaisessa joskus on ylpeyttä, on sekin passiivista:
kieltäytymistä.
*
Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys. Kaikki muu
seuraa sitten itsestään, -- ellei hän ole älynsä lahjoilta aivan
idiootti.
*
"_Att göra sig rar_" -- sen itsekunnioituksen oppii nousukas viimeksi.
*
Miten helppoa onkaan sanoa: ei elämä ole mitään! Niin sanoo
venäläinen, joka asuu laakeassa maassa ja näkee kaikki samassa
tasapinnassa. Niin sanoo halvattu, joka laski lapsenkelkassa
nöpöttäen matalan kotimäkensä ja joutui kinokseen, ja istuu nyt siinä
ja taivastelee, ja kun ei ole kipu eikä ole nälkä eikä sydän ehtinyt
tuntea myötämäen huimausta, niin hän joutessaan antaa huultensa tehdä
liikuntoharjoituksia, alkaen helpoimmasta: elämä ei ole mitään!
-- ja jatkaen ja päättäen sillä. -- Niin ei sano tervejäseninen
vuorten ja virtain maan mies, joka mittaa ja punnitsee, kumpi on
suurempi suure: painovoiman laki vai hänen uteliaisuutensa nähdä,
miltä ihmisten maailma näyttää korkealta harjanteelta tai väkevän
virran latvoilta katsoen, kumpi on hänelle houkuttelevampi tunne:
vakaumus siitä, ettei putoa pois tasapinnaltaan, vai se huimaus, mikä
käy läpi hänen päänsä ja sydämensä, kun hän kiidättää suksilla alas
harjanteelta tai veneellä koskista. Hänen elämässään vaihtelee kolme
momenttia: tiukka ylämäki -- lepo siellä korkealla -- "das wunderbare
Sehnen dem Abgrund zu", jokaisen kohtalonmiehen rakkain houkutus. --
Hän ei määrittele elämää, tuskin tietää sen käsitettä, hän elää sen.
*
Filosofia ei saa olla työtä eikä virkaa, sen pitää olla sydämen ja
älyn yhteinen intohimo. Niinkuin taide.
*
Suomalaisen avut ovat läpeensä passiivisia.
*
Kaikki aine on ihanaa, sillä siitä voi synnyttää vielä ihanampaa.
*
Kaksi lääkettä on ihmiselle annettu: työ ja toimettomuus. Mutta
aherrus ei ole lääke.
*
_Hautakirjoitus_:
En jättänyt käyttämättä maailman pienintäkään pitkämielisyyden
osoitusta! En tahtonut rientää sitä iloisesti yllättämään,
esiintyäkseni sen toivomusten mukaisesti ja saadakseni sen säälivän
hyväksymisen uurauteni palkkioksi! En joutunut pois tasapainostani,
kun olin pakoitettu pitämään vakituisesti kiinteässä vireessä sen
salanurpeata kärsivällisyyttä minua kohtaan! Silti juuri silloin
tuntoni oli ylpein ja puhtain ja vapain. Silti -- tai juuri siksi!
*
Neitseellinen koivu on lujin puulajeistamme. -- Luotettavimmassa
miehessäkin on jotain neitseellistä: katsannon avoin ja puhdas rauha.
*
Saman ajatuksen voi sanoa niin monella tavalla. Se on kirjallisen
luomistyön suurin levottomuus.
*
Sitä, jonka huomaan itseäni heikommaksi, rakastan hänen syvimmän
alennuksensa hetkellä, vihaan silloin kun hän on antautumassa
heikkoudelleen, kohtelen muulloin välinpitämättömyydellä.
Voimakkaampaani rakastan sekä hänen suurimman voimansa että
suurimman heikkoutensa hetkellä, vihaan kun näen hänen pieniä
heikkouksiaan, en koskaan kohtele välinpitämättömyydellä.
*
Ennen puoli elämää kokonaisesti kuin koko elämä puolinaisesti! --
jokaisen 20-vuotiaan tunnus.
*
Helmiina! Meidän on tulevaisuus, niin pitkältä kuin silmämme näkee,
sillä meidän tarkoitusperämme ovat kaukaisemmat kuin muitten! Ja
meidän nuoruutemme näkee vielä tuhat joulua -- ja enemmän!