Tapanin aamuna ajelitte
omalla orhillanne.
Maanko ja taivaan aavistitte
katsovan kulkuanne --.
Häitäkö helkkyi maailma teille,
välkkyi pakkanen parhain --.
-- Häitänne soitti se kulkureille
Tapanin aamuna varhain.
* * *
Orhin ohjissa käsi toinen,
toinen ympäri armaan:
ihana nähtynä onni moinen,
-- ihanampi varmaan,
yhä ylväämpi omananne,
kun ei näe kukaan,
kun ei ehdi kerallanne
maailma varkain mukaan...
* * *
Näinpä se kulkuri kuvitteli
omiksi iloiksensa,
onnenne ylvään jo varkain eli,
ainoan autuutensa --,
Tapanin teitä kun ajelitte,
ohitse orhillanne,
kevättä kohti kun kiiruhditte
talven koruissanne.
Kaksi ylvästä onnen lasta
yhtenä onnen reessä:
pois vain, poispäin maailmasta,
-- oma maailma eessä!
Kaksi yhtenä kaunokaista
huurteisten salojen syliin,
katua hohtavan hopeaista
kaukovaarojen kyliin,
päiväntaipalen taakse kuuden,
uuteen honkalinnaan,
-- sinne onnenne, ehon ja uuden,
viette nyt valkosinnaan.
Huurre huntuna morsiolla,
kruununa tähtikiteet:
kaunispa sulhona sulhon olla,
silmillä kuuran siteet.