Voi, kuinka karjankellot kalkattaa
ja kylän tytöt kilvan rallattaa,
ne teiskaa, tirskuu keinullaan
ja ilmahyppyyn heittyy vaan,
ja helmat ne sinkoo,
kun riemu soi,
nyt kiikkukin linkoo;
jo Puuskakin toi
iloviulunsa hoippuen, laulellen,
hän istuvi mättäällä soitellen
yön kesäisen.
Ja nauru raikuu, Taavi heiluttaa,
Mut korkeemmalle Teppo keinun saa,
hän piloillansa jalkaa lyö,
on nurmikolla kisatyö
ja piikaset laulaa:
»voi, hempuni mun,
ma solmin paulaa,
saan ansahan sun!»
Pojat notkuen polkevat keinua vaan,
huimaten käy yli kalliomaan,
kun kellot soi.
Kah, peevelissä, voi sun, hahhahhaa,
kun Sampan Sanni lensi pensaan taa,
ja metsä vastaa: hahhahhaa,
kun karjankellot kalkattaa,
niin pojat ne telmii
ja leikkiä lyö,
hiki otsalla helmii,
ja heiluvi vyö;
jo mättäälle vaipui Puuskan pää,
mut toiset ne Kaajalla temmeltää
vain hurjemmin.