Näissä ja tämäntapaisissa hajamielisissä ajatuksissa minä palasin
kabinettiin, sittenkuin kaikki olivat sinne kokoontuneet ja pappi oli
noussut seisaalleen, valmiina lukemaan ripin edellä käypää esirukousta.
Mutta heti kun yleisen äänettömyyden keskellä kajahti munkin
vaikuttava, ankara ääni, ja erittäinkin kun hän lausui meille rukouksen
sanat: ilmaiskaa kaikki syntinne, häpeämättä, salaamatta ja
puolustamatta niitä, ja teidän sielunne puhdistun Jumalan edessä, mutta
jos jotain salaatte, niin suuri on teidän syntinne oleva, -- palasi
minuun tuo hurskauden vavistus, jota olin tuntenut aamulla
ajatellessani edessä olevaa rippiä. Tunsinpa päälliseksi nautintoa
tämän mielentilan tuntemisesta ja koetin sitä viivyttää pysäyttämällä
kaikki ajatukset jotka mieleeni juolahtivat, ja koettaen väkisinkin
olla jostakin peloissani.
Isä meni ensimäisenä ripille. Hän viipyi hyvin kauan papin kanssa
mummon huoneessa, jona aikana me muut istuimme ääneti kabinetissa tai
korkeintain supatimme siitä kenen oli ensin meneminen. Vihdoin kuului
ovesta taas munkin rukouksen ääni ja isän askeleet. Ovi narahti ja isä
tuli sieltä tapansa mukaan yskähdellen ja olkaansa kohautellen sekä
katsomatta kehenkään meihin.
-- No, Ljubotshka, meneppä nyt sinä, ja muista sanoa kaikki. Sinä
veitikka tyttöseni olet suuri syntinen, sanoi isä pilalla nipistäen
häntä poskesta.
Ljubotshka sekä vaaleni että punastui, otti paperilappunsa esiliinan
alta ja sitten taas piilotti sen sinne takasin. Kumartaen päänsä,
jotenkin lyhentäen kaulansa, aivan kuin olisi odottanut ylhäältäpäin
tulevaa iskua, hän meni ovesta. Ei hän siellä kauan viipynyt, mutta
tultuaan hänen olkapäänsä nytkähtelivät itkun rajupuistatuksista.
Vihdoin, sievän Katinkan jälkeen, joka hymyillen palasi ripiltä, tuli
minunkin vuoroni. Sama tylsä pelko sydämmessä ja sama halu tahallani
kiihottaa tätä pelkoa minä astuin puolihämärään huoneeseen. Pappi
seisoi rukouspulpetin ääressä ja käänsi verkalleen kasvonsa minuun
päin.
Viivyin korkeintain viisi minuttia mummon huoneessa, mutta tulin sieltä
onnellisena ja silloisen luuloni mukaan täydellisen puhtaana,
siveellisesti uudestisyntyneenä ihmisenä. Ja vaikka minuun teki oudon
ja pahan vaikutuksen elämämme vanha muoto, entiset huoneemme, omat
huonekalumme, oma ulkonainen olentoni (olisin suonut, että kaikki
ulkonainenkin olisi samoin muuttunut kuin luulin itse sisällisesti
muuttuneeni), -- niin siitä huolimatta pysyin tässä autuaassa
mielentilassa siihen hetkeen asti kuin menin illalla maata.
Olin jo nukkumaisillani, kun vielä kertaalleen luettelin mielessäni
kaikkia niitä syntejä, joista olin puhdistunut. Silloin äkkiä muistin
erään häpeällisen teon, josta en ollut ripillä mitään maininnut. Ennen
rippiä pidetyn esirukouksen sanat muistuivat mieleeni ja alkoivat
herkeämättä soida korvissani. Koko rauhani haihtui siinä tuokiossa.
"Mutta jos salaatte, niin suuri on teidän syntinne oleva..." kuulin
lakkaamatta, ja minä kuvailin olevani niin kauhea syntinen, ettei
mikään rangaistus olisi minulle ollut kyllin ankara.
Kauan heittelin itseäni kyljeltä kyljelle sieluntilaani miettien ja
joka hetki Jumalan rangaistusta jopa äkkikuolemaakin odottaen, -- mikä
ajatus hirvitti minua sanomattomasti. Mutta samassa pisti päähäni oiva
tuuma: heti päivän valettua menen tai ajan luostariin tuon munkin
puheille ja teen uuden rippitunnustuksen. Tähän ajatukseen rauhotuin ja
nukuin.