Olen sanonut, että ystävyyteni Dmitrin kanssa antoi minulle uuden
käsityksen elämästä, sen tarkotuksesta ja suhteista. Tämän käsityksen
ytimenä oli vakaumus, että ihmisen on määrä pyrkiä siveelliseen
täydellisentymiseen, ja että tämä täydellisentyminen on helppo,
mahdollinen ja ikuisesti jatkuva. Mutta tähän asti olin ainoastaan
nauttinut uusien ajatusten tulvasta, jotka uusi katsantokantani
synnytti, -- nauttinut myös loistavien tulevaisuuden tuumien
tekemisestä; elämäni sitävastoin kulki yhä samaa pikkumaisuuden,
hajanaisuuden ja työttömyyden menoa.
Ne jalot, ylevät ajatukset, joista keskustelimme jumaloimani ystävän,
Dmitrin kanssa, miellyttivät enää ainoastaan ymmärrystäni, vaan ei
tunnettani. Mutta sitten eräänä hetkenä nuo ajatukset tulivat mieleeni
niin tuoreina ja niin voimakkaana siveellisenä ilmestyksenä, että
todella säikähdin huomatessani kuinka paljon aikaa olin turhaan
kadottanut, ja tahdoin heti samasta sekunnista alkaen ruveta
sovittamaan ihanteita elämääni, lujasti päättäen olla koskaan enää
luopumatta niistä.
Ja siitäpä ajasta katson _nuoruuteni_ alkaneen. Siihen aikaan olin
täyttämässä kuusitoista vuotta. Kotiopettajat yhä kävivät luonani; St
Jérôme piti lukujani silmällä, ja minä vastoin tahtoani, haluttomasti
valmistuin yliopistoon. Milloin en lukenut, oli toimenani hajanainen
haaveilu ja mietiskely yksinäisyydessä, voimistelu -- tullakseni
maailman vahvimmaksi mieheksi, -- vetelehtiminen pitkin kaikkia
huoneita ilman mitään määrää, erittäinkin piikain käytävässä, ja
peiliin katseleminen, jonka luota tosin aina läksin allapäin ja
inhollakin. Ulkomuotoni oli -- siitä tulin yhä varmemmaksi -- ruma,
enkä voinut lohduttaa itseäni edes tavallisimmilla lohdutuksilla, joita
ihmisillä on semmoisissa tapauksissa tarjona. En voinut sanoa kasvojani
paljon puhuviksi, viisaan tai jalosukuisen näköisiksi. Mitään "puhuvaa"
ei niissä ollut, vaan piirteet olivat mitä tavallisimmat, raa'at ja
pahannäköiset; silmät olivat pienet, harmaat, erittäinkin silloin kuin
katselin itseäni peiliin, -- pikemmin tyhmät kuin ymmärtäväiset.
Miehekästä oli minussa vieläkin vähemmän; vaikka kasvultani en ollut
pieni ja ikääni nähden sangen voimakas, kaikki kasvojen piirteet olivat
pehmeät, veltot, epämääräiset. Samoin ei ollut edes mitään jalosukuista
kasvoissani; päinvastoin ne olivat semmoiset kuin yksinkertaisella
moukalla, aivan yhtä suuret kädetkin ja jalat; ja tuo tuntui minusta
siihen aikaan sangen häpeälliseltä.