Tunsin itseni yhä yksinäisemmäksi, ja päähuvinani olivat
yksinäisyydessä tehdyt havainnot ja mietiskely. Mietiskelyni esineestä
kerron seuraavassa luvussa; mutta havaintoni näyttämö oli etupäässä
piikain kamari, jossa kehittyi mieltäni kiinnittävä ja liikuttava
romaani. Tämän romaanin sankarittarena oli tietysti Masha. Hän oli
rakastunut Vasiliin, joka oli häntä tuntenut jo silloin kuin hän eli
vapaana, ja Vasili oli jo silloin luvannut ottaa hänet vaimokseen.
Kohtalo, joka oli erottanut heidät viisi vuotta sitten, oli heidät
jälleen yhdistänyt mummon talossa, vaan heidän rakkauteensa tuli nyt
este Nikolain puolelta (joka oli Mashan setä). Tämä Nikolai ei tahtonut
kuulla puhuttavankaan Mashan naimisista Vasilin kanssa, jota sanoi
maltittomaksi ja holtittomaksi mieheksi.
Tämä este vaikutti, että tuo ennen jotenkin kylmäverinen ja
leväperäinen Vasili äkkiä rakastui Mashaan, ja rakastui niinkuin
suinkin voi rakastua räätälinammattia harjottava maaorja
vaaleanpunasessa paidassaan, tukka voideltuna.
Vaikka hänen rakkautensa ilmestyi jotenkin merkillisellä tavalla
(niinpä hän esimerkiksi Mashaa kohdatessaan aina koetti tuottaa tälle
kipua, joko nipistämällä taikka lyömällä, taikka puristamalla niin
voimakkaasti, että toinen tuskin saattoi hengittää), niin oli hänen
rakkautensa kuitenkin vilpitön, jonka osottaa jo sekin seikka, että
siitä pitäen kuin Nikolai todenperästä kielsi Mashan häneltä, Vasili
alkoi surusta juoda, vetelehtiä kapakoissa, rähistä, sanalla sanoen
käyttäytyä niin huonosti, että monta kertaa joutui häpeällisen
rangaistuksen alaiseksi poliisikonttoorissa. -- Mutta nämä hänen
tekonsa ja niiden seuraukset tuntuivat Mashasta olevan pelkkää ansiota
ja vielä enensivät hänen rakkauttansa Vasiliin. Kun Vasilia pidettiin
poliisiputkassa, niin Masha kaiket päivät silmiä pyyhkimättä itki,
valitteli kovaa kohtaloansa Gashalle (joka otti harrasta osaa
onnettomien rakastuneiden asiaan) ja ylenkatsoen setänsä haukkumisia ja
lyöntejä juoksenteli salaa poliisikonttooriin ystäväänsä tapaamassa ja
lohduttelemassa.
Älkääpä paheksuko lukija sitä seuraa, johon teidät saatan. Ellei
sielussanne ole laimenneet rakkauden ja osanoton kielet, niin piikain
kamarissakin voivat helähdellä äänet, joista ne löytävät vastinetta.
Suvainnetteko seurata minua sinne vai ette, kaikissa tapauksissa minä
lähden rappusten porraslavalle, josta näen kaikki mitä piikain
kamarissa tapahtuu. -- Tuossa on pankko ja pankolla näkyy silitysrauta,
pahvinukke nenä särkyneenä, pesuamme, pesuastia; tuossa on ikkuna,
jonka laudalla seuraavat esineet muodostavat epäjärjestyksen: musta
vahapalanen, silkkivyyhti, puoleksi syöty kurkku, ja konfektirasia;
tuossapa on myöskin suuri, punanen pöytä, jonka päällä ompelusta
painamassa on karttuunivaatteeseen ommeltu tiilikivi ja jonka ääressä
istuu hän vaalean punasessa puvussa, joka on minun mielikkipukuni, ja
sinisessä huivissa, joka niinikään minua suuresti viehättää. Hän
ompelee, silloin tällöin pysähtyen vähän raapimaan neulalla päätänsä
tai kynttilänsydäntä korjaamaan, ja minä katselen ja ajattelen: miksi
hän ei ole syntynyt säätyläisnaiseksi noine kirkkaine sinisilmineen,
tavattoman suurine vaaleine palmikkoineen ja korkeine rintoineen?
Kuinka hyvin hänen sopisi istua vierashuoneessa, vaalean punasilla
nauhoilla varustettu pitsimyssy päässä ja vadelmanpunanen silkkikapotti
yllä, ei semmoisessa kapotissa kuin Mimmillä on, vaan semmoisessa kuin
olin nähnyt Tverskoin bulevardilla. Hän ompelisi koruompelusta, ja minä
katselisin häntä peiliin, ja mitä ikinä hän tahtoisi, sen minä tekisin;
auttaisin hänen ylleen päällysvaatteet, ruuan itse tarjoisin...
Ja mikä juopunut naama ja inhottava muoto on tuolla Vasililla ahtaine
takkineen, joka on pingotettu likasen, vaaleanpunasen, housujen
ulkopuolelle jätetyn paidan päälle! Jokaisessa hänen liikkeessään,
jokaisessa hänen selkänsä kumarruksessa olen näkevinäni
selviä tuntomerkkiä inhottavasta rangaistuksesta, joka on häntä
kohdannut...
-- Mitä, joko Vasili on taas? sanoi Masha pistäen neulan tyynyyn,
nostamatta päätä tervehdykseksi huoneeseen astuvalle Vasilille.
-- Kuinkas muuten? voiko häneltä mitään hyvää odottaa, vastasi Vasili:
-- kunpa edes antaisi varman päätöksen; muuten tässä ihan suotta
menehdyn, ja ihan vaan hänen tähtensä!
-- Tahdotteko teetä? sanoi Nadjozha, toinen sisäpiika.
-- Kiitän nöyrimmästi. Ja minkä vuoksi se rosvo sitten vihaa, se sinun
setäsi, minkä vuoksi? senvuoksi että minulla on oikeat vaatteet, että
kävelen niinkuin pitää. Sanalla sanottu: helvetti! päätti Vasili.
-- Pitää olla nöyrä, sanoi Masha puraisten rihman poikki: -- mutta te
sensijaan aina...
-- En jaksa enää, siinä koko syy!
Samassa kuului mummon huoneesta oven paiskaus ja Gashan muriseva ääni.
Gasha kuului nousevan ylös rappusia.
-- Minkä sille tekee, kun ei se piru itsekään tiedä mitä tahtoo,
kirottu akka! Herra antakoon minulle syntini anteeksi, murahteli hän.
-- Nöyrin palvelijanne! sanoi Vasili nousten häntä tervehtimään.
-- Onpa teitä täällä taas! vastasi Gasha uhkaavasti katsahtaen
Vasiliin: -- mitä sinä vetelehdit? onko täällä mikä paikka käydä
tytöstämässä...
-- Aijoin teidän terveyttänne tiedustella, sanoi Vasili arasti.
-- Kohta heitän vaivaisen henkeni, siinä on minun terveyteni, huusi
täyttä kurkkua vielä vihasempana Gasha.
Vasili rupesi nauramaan.
-- Tässä ei ole mitään nauramista, ja kun sanon mene matkaas, niin
mars! Katsos heittiötä, tuokin sika menisi muka naimisiin! No, mars
matkaas!
Ja polkien jalkaansa Gasha meni huoneeseensa sekä paiskasi oven
semmoisella voimalla, että lasit tärähtelivät ikkunoissa.
Väliseinän takaa vielä kauan aikaa kuului kuinka hän yhä pauhaten,
kaikkia toruen ja omaa oloansa kiroten paiskeli tavaroitansa ja repi
lempikissaansa korvista: vihdoin ovi aukeni ja ulos lensi hännästä
viskattu surkeasti naukuva kissa.
-- Taidan tulla toisen kerran teetä juomaan, kuiskasi Vasili: --
näkemiin asti.
-- Annahan olla, sanoi Nadjozha silmää iskien: -- minä menen teekyökkiä
katsomaan.
-- Kyllä minä tästä lopun teen, sanoi Vasili istuutuen lähemmä Mashaa,
heti kun Nadjozha oli lähtenyt huoneesta: -- joko menen kreivittären
puheille ja kerron kuinka asiat ovat, taikka sitten... heitän kaikki ja
pakenen niin pitkälle kuin tietä piisaa, jumalauta.
-- Mihinkäs minä jään...
-- Sinuapa minun tuleekin surku, muuten olisinkin jo aikaa sitten
vapaudessa.
-- Miksikäs sinä Vasili et ole tuonut minulle paitojasi pestäväksi,
sanoi Masha vähän vaiti oltuaan: katsoppas kuinka hihansuut ovat
mustina, lisäsi hän.
Samassa kuului alhaalta mummon kellonsoitto ja Gasha tuli jälleen ulos
huoneestaan.
-- Mitä sinä lurjus tytöstä haet? sanoi Gasha tyrkäten Vasilia oveen
päin: -- taitaa olla lysti katsella kuinka tyttö itkee. Ulos täältä! Ja
mitä hyvää tuokin polonen on hänestä löytänyt? Eikö setä ole sinua jo
kylläksi lyönyt hänen tähtensä?
-- En huoli kestään muusta, enkä rakasta ketään muuta, vaikka minut
siihen paikkaan löisit kuoliaaksi, sanoi Masha äkkiä ruveten itkemään.
Kauan aikaa katselin Mashaa, joka kirstulla loikoen pyyhki huivillaan
kyyneleitä, ja minä yrittelin jos joltakin kannalta katsoa Vasiliin,
löytääkseni hänessä sen puolen, joka Mashasta näytti niin
viehättävältä. Mutta vaikka vilpittömästi otin osaa hänen suruunsa, en
kuitenkaan mitenkään voinut käsittää, kuinka niin ihana olento kuin
Masha minun silmissäni oli taisi olla rakastunut Vasiliin.
"Kun tulen suureksi", mietiskelin minä palattuani ylös omaan
huoneeseeni, -- "niin saan Petrovskin kartanon haltuuni ja Vasili ja
Masha tulevat olemaan minun maaorjiani. Minä istun työhuoneessani ja
poltan piippua, Masha kulkee silitysrauta kädessä kyökkiin. Minä sanon:
'käskekää Masha tänne'. Hän tulee ja huoneessa ei ole ketään... samassa
Vasili astuu sisään ja nähtyään Mashan sanoo: 'mennyt on minun onneni!'
ja Masha rupeaa myöskin itkemään; mutta minä sanon: 'Vasili! tiedän
sinun rakastavan häntä ja hänen rakastavan sinua, tuossa saat 1000
ruplaa, ota ne, nai hänet ja Jumala olkoon kanssasi', mutta itse menen
kabinettiin". -- Lukemattomien ajatusten ja haaveiden joukossa,
jotka mitään jälkeä jättämättä kulkevat ohi ymmärryksessä ja
mielikuvituksessa, on myös semmoisia, jotka niihin jättävät syvän,
tuntuvan vaon: niin että usein varsinaisen ajatuksen ollessa haihtunut
muistosta, siinä on ainoastaan tunto, että jotain hyvää oli päässä
liikkunut, -- tuntuu ajatuksen jälki, ja sitä koettaa uudestaan eleille
herättää. Sellaisen syvän jäljen jätti sieluuni ajatus oman tunteeni
uhraamisesta Mashan hyväksi, jota hän saattoi löytää ainoastaan
avioliitosta Vasilin kanssa.