Päivällisen jälkeen alkoivat leikit ja minä otin niihin mitä vilkkainta
osaa. Leikittäissä "kissaa ja hiirtä" minä juoksin jollakin lailla
kömpelösti Kornakovien guvernanttia vastaan, joka leikki meidän
kanssamme, ja vahingossa astuin hänen hameelleen niin että se repesi.
Huomattuani että kaikille tytöille, mutta erittäinkin Sonitshkalle, oli
mieleen nähdä kuinka guvernantti kasvot nurpeina läksi toiseen
huoneeseen ompelemaan pukuaan, minä päätin toimittaa heille tämän huvin
toistamiseen. Näissä ystävällisissä aikeissa minä rupesin heti
guvernantin palattua huoneeseen nelistämään hänen ympärillänsä ja
jatkoin näitä hurjistelujani siksi kunnes tulin tilaisuuteen uudestaan
satuttamaan korkoni hänen hameeseensa -- ja taas se repesi. Sonitshka
ja ruhtinattaret saattoivat vaivalla pidättää naurua, mikä seikka
erittäin suloisesti kutkutti itserakkauttani: mutta St Jérôme oli
nähtävästi huomannut vehkeeni; hän tuli luokseni ja silmät rypyssä
(jota en voinut kärsiä), sanoi että itku pitkästä ilosta, ja että ellen
käyttäydy siivommin, niin hän juhlasta huolimatta panee minut
katumukselle.
Mutta minä olin niinkuin pelaaja, joka pelkää laskea voittonsa ja
tappionsa, ja sentähden yhä heittää esille epätoivoisia kortteja,
umpimähkään, ainoastaan ollakseen ehtimättä punnita asemaansa. Minä
naurahdin röyhkeästi ja läksin hänen luotansa.
"Kissan ja hiiren" jälkeen pani joku toimeen leikin, jota taisimme
sanoa nimellä Lange Nase. Tässä leikissä asetettiin tuolit vastakkain
kahteen riviin, ja naiset ja herrat jakaantuivat eri joukkoihin ja
sitten vuorotellen valitsivat kuka kenenkin tahtoi -- jota toisten oli
arvaaminen.
Nuorin ruhtinattarista valitsi aina nuoremman Iivinin, Katinka valitsi
joko Volodjaa taikka Ilinkaa, mutta Sonitshka valitsi joka kerran
Serjozhan eikä suureksi hämmästyksekseni lainkaan hävennyt, kun
Serjozha tuli ja suoraan istui häntä vastapäätä. Hän nauroi suloista,
raikasta nauruansa ja teki hänelle päällään merkkejä, että hän oli
oikein arvannut. Minua ei kukaan valinnut. Suuresti loukkaantuneena
minä ymmärsin, että olen se, joka aina jää jälelle, kun kaikki ovat
valitut -- että minun osakseni aina tuli nuo viimeiset sanavaihdot:
"Ketä ei vielä ole valittu?" -- "Nikolenka; no ota sinä siis hänet."
Senpä vuoksi, kun minun oli vuoroni tulla sisälle, menin suoraan joko
sisareni tai jonkun ruman ruhtinattaren luo, enkä paha kyllä
milloinkaan erehtynyt. Mutta Sonitshka se näytti olevan niin innoissaan
Serjozha Iivinistä, että minä olin hänelle pelkkää ilmaa. En tiedä
millä perustuksella nimitin Sonitshkaa ajatuksissani petturiksi, sillä
eipä hän ollut milloinkaan sitoutunut valitsemaan minua Serjozhan
asemesta; mutta minä olin selvillä siitä, että hän oli menetellyt minun
suhteeni "kurjasti".
Leikin jälkeen huomasin, että halveksimani petturi, jota tosin kyllä en
voinut olla katselematta, meni Serjozhan ja Katinkan kanssa nurkkaan
jostakin salaa supattelemaan. Hiivin pianon alle ottaakseni selon
heidän salaisuudestaan. Ja sain nähdä seuraavaa: Katinka piteli
batistinenäliinaa kahdesta päästä Serjozhan ja Sonitshkan päiden
edessä, ettei kukaan heitä näkisi. -- "Ei, kun kerran hävisitte niin
suorittakaa panttinne!" sanoi Serjozha. Sonitshka seisoi hänen edessään
kädet riipuksissa aivan kuin syyllinen ja puhui punastuneena: "Enpä ole
hävittänyt, eikö niin m-lle Catherine?" -- "Minä pidän totuudesta,
vastasi Katinka, -- olette hävittänyt vedon, ma chère." Tuskin oli
Katinka tämän sanonut kuin Serjozha kumartui ja suuteli Sonitshkaa.
Ihan suoraan vasten hänen ruusunpunasia huuliansa! Ja Sonitshka rupesi
nauramaan aivan kuin se ei olisi ollut yhtään mitään, ainoastaan
hauskaa. Hirmuista!!! Voi sinua, _kavala petturi!_