-- Jumalan tähden, ruutia!... huudahti Mimmi säikähdyksestä
hengästyneellä äänellä. -- Mitä ihmeitä te teette? Tahdotteko polttaa
koko talon ja hävittää meidät!
Ja sanomattoman lujamielisen näköisenä Mimmi käski kaikkien syrjäytyä
ja suurin askelin lähestyi lattialle varisseita haulia ja, halveksien
vaaraa, joka olisi voinut syntyä odottamattomasta räjähdyksestä, alkoi
polkea niitä jaloilla. Kun vaara oli hänen käsityksensä mukaan
sivuutettu, hän kutsui Mihein esille ja käski hänen viskata kaiken tuon
_ruudin_ jonnekin kauas pois mieluimmin veteen, ja ylpeästi
pitsimyssyänsä keikuttaen suuntausi vierashuoneeseen. "Todella
mainiosti heitä pidetään silmällä", murahteli hän.
Kun isä tuli sivurakennuksesta ja me lähdimme hänen kanssaan mummon
luo, niin Mimmi siellä jo istui ikkunan ääressä ja jonkinlainen
salaperäisen virallinen ilme kasvoilla katseli ankarasti oven ohi. Hän
piteli kädessään jotain, joka oli kääritty moneen paperipalaan.
Arvasin, että käärössä oli haulia ja että mummolle oli jo kaikki
kanneltu.
Paitsi Mimmiä oli mummon huoneessa vielä sisäpiika Gasha, joka,
päättäen hänen punasen vihasista kasvoistaan, oli kovasti kiihottunut,
ja tohtori Blumenthal, pieni, rokonarpinen mies, joka koetti rauhottaa
Gashaa, tehden silmillä ja päällä salaperäisiä suostuttamisen merkkejä.
Mummo itse istui vähän syrjittäin ja pani pasianssia -- niin sanottua
"Matkailijaa", mikä oli aina merkkinä arveluttavan epäsuotuisasta
mielentilasta.
-- Miten voitte tänään, maman? oletteko hyvin nukkunut? sanoi isä
kunnioituksella suudellen hänen kättänsä.
-- Aivan erinomaisesti, ystäväni, pitäisipä teidän tietää, että olen
aina aivan terve, vastasi mummo äänellä ikäänkuin isän kysymys olisi
ollut mitä sopimattomin ja loukkaavin. -- Saanko minä siis puhtaan
nenäliinan, vai en? jatkoi hän kääntyen Gashaan.
-- Olen antanut, vastasi Gasha osottaen lumivalkoista
batistinenäliinaa, joka oli pantu nojatuolin kädensijalle.
-- Viekää pois tämä likanen rääsy ja antakaa minulle puhdas, ystäväni.
Gasha meni vaatekaapin luo, veti auki laatikon ja paiskasi sen jälleen
kiinni niin voimakkaasti, että ikkunat tärähtivät huoneessa. Mummo
katsahti ankarasti meihin kaikkiin ja yhä seurasi piian kaikkia
liikkeitä. Kun tämä antoi hänelle minusta nähden juuri saman
nenäliinan, sanoi mummo:
-- Milloin vihdoin aijotte hieroa minulle tupakkaa, ystäväni?
-- Sittekun joudan.
-- Mitä sanotte?
-- Teen sen kohta.
-- Ellette tahdo palvella minua, ystäväni, niin olisitte suoraan
sanonut: olisitte jo kauan sitten ollut vapaa.
-- Päästäkää vaan, kukapa sitä itkee, murisi piika puoliääneen.
Silloin tohtori alkoi räpytellä hänelle silmää, mutta hän katsahti niin
vihasesti ja varmasti tohtoriin, että tämä meni hämille ja rupesi
leikkimään kellonavaimensa kanssa.
-- Näettekö ystäväni, sanoi mummo kääntyen isään, kun Gasha yhä
muristen meni huoneesta: näettekö kuinka minulle vastataan omassa
talossani?
-- Sallikaa, maman, että minä itse hieron teille tupakkaa, sanoi isä,
joka mummon sanoista oli nähtävästi joutunut hyvin vaikeaan asemaan.
-- Ei, paljon kiitoksia: siksihän se onkin niin röyhkeä minulle, että
tietää kenenkään muun ei voivan hieroa tupakkaa niinkuin minä tahdon.
Onko teillä, ystäväni, tietoa siitä, jatkoi mummo hetken vaiti oltuaan:
-- että lapsenne olivat äsken polttaa poroksi koko talon?
Isä katsoi kunnioittavalla uteliaisuudella mummoon.
-- Niin katsokaa millä he leikkivät! Näyttäkää herralle, sanoi hän
kääntyen Mimmiin.
Isä otti käteensä haulit eikä voinut olla naurahtamatta.
-- Mutta nuohan on haulia, maman, sanoi hän: -- eihän se ole mitään
vaarallista.
-- Olen teille suuresti kiitollinen, ystäväni, että opetatte minua,
olen vaan liian vanha...
-- Hermot, hermot! kuiskasi tohtori.
Ja nyt isä paikalla kääntyi meihin:
-- Mistä olette saaneet? ja kuinka uskallatte leikkiä semmoisilla
kapineilla?
-- Turhaa on heitä kuulustella, pitää kysyä _lastenhoitajalta_, sanoi
mummo pannen erityisesti, halveksivan painon sanaan _lastenhoitaja_:
-- miksei hän katso paremmin perään.
-- Voldemar sanoi, että Karl Ivanovitsh itse on antanut hänelle tämän
ruudin, pisti Mimmi väliin.
-- No, siitä nyt näette mikä mies se on, jatkoi mummo: -- ja missä hän
on, tuo lastenhoitaja, mikä hänen nimensä olikaan? käskekää tänne!
-- Minä lupasin hänen mennä vieraisiin, sanoi isä.
-- Se on aivan sopimatonta; hänen pitää aina olla saapuvilla. Lapset
eivät tosin ole minun, vaan teidän, eikä minulla siis ole oikeutta
neuvoa teitä, koska te muutenkin olette viisaampi minua, jatkoi mummo:
-- mutta näyttäisi jo toki olevan aika hankkia heille todellinen
kotiopettaja tuon lapsenhoitajan, saksalaisen moukan sijaan. Niin,
_typerän moukan_, joka ei heille voi mitään muuta opettaa kuin huonoja
tapoja ja tyroolilaisia renkutuksia. Missä ihmeen tarkotuksessa, kysyn
minä, opetetaan lapsille tyroolilaisia lauluja. Vaikka kukapa nyt enää
ehtisi näitä asioita ajatella, ja tehkää siis niinkuin tahdotte -- se
on oma asianne --
Sana "nyt enää" merkitsi "kun ei heillä ole äitiä"; -- se herätti
mummossa surullusia muistoja: hän laski alas katseensa valokuvalla
varustettuun nuuskarasiaan ja vaipui mietteihinsä.
-- Olen jo kauan sitten ajatellut tätä asiaa, kiirehti isä sanomaan: --
ja olen vaan odottanut tilaisuutta neuvotellakseni teidän kanssanne,
maman: eiköhän olisi syytä kutsua kotiopettajaksi St Jérômea, joka
nykyään antaa heille opetusta tuntikaupalla?
-- Ja mainiosti tekisit, ystäväni, sanoi mummo entistä paljoa
tyytyväisemmällä äänellä: -- St Jérôme on ainakin oikea gouverneur,
joka käsittää kuinka ovat kasvatettavat des enfants de bonne maison,
eikä mikään moukkamainen lastenhoitaja, joka korkeintain voi kuljettaa
heitä kävelemässä.
-- Tahdon vielä huomenna puhua hänen kanssaan, sanoi isä.
Ja todellakin kahden päivän kulutta tämän keskustelun jälkeen Karl
Ivanovitsh luovutti paikkansa nuorelle ranskalaiselle keikarille.