Mutta ei yksikään niistä muutoksista, jotka katsantotavassani
tapahtuivat, ollut niin hämmästyttävä minulle itselleni kuin se, jonka
johdosta erästä sisäpiioistamme lakkasin pitämästä tavallisena
naispalvelijana, ja aloin pitää naisena, josta muutamassa suhteessa
rauhani ja onneni saattoi riippua.
Siitä saakka kuin muistan itseäni, muistan myöskin Mashaa, joka oli
aina ollut talossamme ja johon en ollut milloinkaan kääntänyt
vähintäkään huomiota, kunnes aloin katsella häntä toisin silmin.
Masha oli noin viidenkolmatta ikäinen, kun minä olin neljäntoista;
hän oli hyvin sievä, mutta pelkään kuvata häntä, pelkään että
mielikuvituksessani jälleen herää hänen lumoava ja viettelevä kuvansa,
joka siinä oli intohimoni aikana. Ollakseni erehtymättä sanon
ainoastaan, että hän oli tavattoman vaaleaihoinen, komeasti kehittynyt,
ja oli nainen; mutta minä olin neljäntoista ikäinen poika.
Eräänä semmoisena hetkenä, jolloin lukemisen sijaan mieluummin kävelee
kirja kädessä pitkin huonetta ja koettaa astua ainoastaan lattian
lautojen rakosia myöten, tai laulaen jotakin tyhmää pätkää, taikka
piirtäen lakilla pöydän reunaan, taikka ilman mitään tarkotusta
loppumattomasti toistaen jotakin lausetta, -- sanalla sanoen eräänä
semmoisena hetkenä, jolloin järki kieltäytyy työstä ja mielikuvitus,
saatuaan ylivallan, hakee vaikutuksia, läksin luokkahuoneesta ja
lystikseni laskeusin rappusten porraslavalle.
Joku kenkäniekka kulki rappusten toisessa käänteessä. Luonnollisesti
halusin tietää, kuka se on, mutta äkkiä askelten kopina hiljeni ja minä
kuulin Mashan äänen: "voi mikä te olette, entä kun Maria Ivanovna tulee
-- mitä se sanoo?"
-- "Ei tule, puhui Volodjan ääni kuiskaten, ja kohta senjälkeen jokin
liikahti, ikäänkuin Volodja olisi tahtonut häntä pidättää."
-- "Hyi, mihin pistätte kätenne! hävetkää!" ja Masha juoksi ohitseni,
huivi syrjään sysättynä, jonka alta näkyi valkea, täyteläs kaula.
En voi lausua mihin määrin tämän salaisuuden ilmi tuleminen hämmästytti
minua, mutta hämmästyksen tunne kuitenkin aivan pian antoi sijaa
myötätuntoisuudelle Volodjan menettelyyn nähden: minua ei enää
kummastuttanut itse hänen menettelynsä, vaan ihmettelin ainoastaan
miten hän oli päässyt sen perille, että semmoinen menettely oli
miellyttävää. Ja minua ehdottomasti halutti menetellä samoin.
Tuntikausia saatoin joskus viettää mitään ajattelematta porraslavalla,
jännityksellä ottaen vaaria vähimmistäkin liikkeistä, joita kuului
ylhäältä; mutta en vaan voinut milloinkaan pakottaa itseäni tekemään
samaa kuin Volodja, vaikka sitä olisin halunnut enemmän kuin mitään
muuta maailmassa. Oven taakse piiloutuneena minä joskus raskasta
kateutta ja mustasukkaisuutta tuntien kuuntelin teuhaamista, joka
tapahtui ylhäällä piikain puolella, ja ajattelin: mimmoiseltahan
tuntuisikaan, jos minä menisin ylös ja samoin kuin Volodja rupeisin
suutelemaan Mashaa? mitä sanoisin hänelle paksuine nenineni ja
törröttävine tupsuineni, kun hän kysyisi minulta mitä tarvitsen? Joskus
kuulin Mashan sanovan Volodjalle: kiusan kappale! mitä te oikeastaan
tahdotte minusta, menkää tiehenne, vallaton... eipä Nikolai
Petrovitshkaan milloinkaan tule tänne kujeilemaan!... Hän ei tiennyt,
että Nikolai Petrovitsh istuu tällä hetkellä rappusten alla ja olisi
valmis antamaan kaikkensa ollakseen vaan sen vallattoman Volodjan
asemassa.
Olin luonteeltani ujo, mutta ujouttani enensi vielä rumuuteni tieto. Ja
olen vakuutettu siitä, ettei millään ole niin silmään pistävää
vaikutusta ihmisen kehityksen suuntaan, kuin hänen ulkomuodollaan, eikä
niin paljon ulkomuodollaan kuin tiedolla sen miellyttäväisyydestä tai
epämiellyttäväisyydestä. Olin liian itserakas voidakseni tottua
asemaani, lohdutin itseäni ketun lohdutuksella: että viinirypäleet
eivät olleet vielä kypsiä s.o. koetin halveksia kaikkia niitä huveja,
joita miellyttävä ulkonäkö tuottaa, joita Volodja käytti hyväkseen ja
joita koko sydämmessäni kadehdin, sekä ponnistin järkeni ja
mielikuvitukseni kaikki voimat löytääkseni nautintoa ylpeässä
yksinäisyydessä.