Punanahkojen maanosan muinainen viljelys.
Jos jostakin muusta kiertotähdestä, jossa asukkaiden sivistyskanta ja
älyvoima olisi monta vertaa mahtavampi kuin meidän, -- esimerkiksi
Mars-tähdestä, missä muutamain taivaantuntijain vakuutuksen mukaan
viljelys ja viisaus on monta miljoonaa vuotta meikäläisten edellä
-- meidän maamme päälle yht'äkkiä ilmestyisi, äärettömän suurilla
ilmalaivoilla purjehtien, lumivalkoisia olentoja, vaikkapa tuon
onnellisen, tuhatvuotisen valtakunnan edustajia, jossa ei enää mitään
moitteen-alaista ole; jos nämä kummalliset Jumalan-luomat korkeamman
sivistyksensä ja jonkun sanomattomasti jalomielisen uskonnon nimessä,
jonka ylevyyttä me emme pysty käsittämään, meiltä veisivät kaikki mitä
meillä on ja hävittäisivät meidät, tämän maapallon asukkaat, viimeiseen
sieluun saakka, joko suorastaan tappamalla tai esim. raskaan orjatyön
kautta, asettuen sitten kaikessa mukavuudessa itse herroiksi elämään
tämän viheliäisen ihmiskunnan raunioille ja kehittämään täällä
kehittämistään tuhatvuotisen valtakuntansa perin oivallisia
peri-aatteita; niin olisi kai tämä tämmöinen tapaus korkeamman
sivistyksen, jalomman uskonnon ja ainakin tuon kiertotähden asukkaiden
kannalta katsoen aivan oikeutettu, maapallon valloitus heidän kauttansa
tietysti suuri askel eteenpäin kiertotähtien yhteisessä historiassa,
-- ja noiden lumivalkoisten, arvattavasti myöskin hienopukuisten
muukalaisten rinnalla olisivat Euroopan ihanimmatkin kaunottaret
petomaisia punanahkoja, joiden täytyisi väistyä pois kilpailijain tieltä
ja joiden olemassa-olo ei enää tuntuisi oikeutetulta. Mutta meille,
maapallon tähän-astisille ruskea-ihoisille villeille, ei tuo
Mars-laisten suuri löytöretki olisi niinkään mieluinen, ja jonkun aikaa
ihmeellisiä tulokkaita ihailtuamme, toivoisimme heidät varmaankin
ilmalaivoineen päivineen niin kauas kuin pippuri kasvaa -- sittenkun
heidän lähetystoimensa vaikutukset jotakuinkin astuisivat meille päivän
valoon. Eikö se sentään olisi suuri synti, että kaikki, mitä meillä
täällä rakkaalla maapallollamme nyt on olemassa, vuosituhansien
synnyttämä viljelys ja sivistys, parahimmatkin uskonnon-muodot,
viisaimmatkin valtiolliset ja yhteiskunnalliset laitokset, tieteiden ja
taiteiden komeimmatkin tulokset, kaikki tyyni, ja lopuksi me itse
häviäisimme kuin tuhka tuuleen, -- olkoonpa sitten niinkin, että tämän
hävitystyön toimittaisi enkelit taivaasta ja maapallo meidän perästämme
jäisi heidän asuttavakseen? Meidän kannaltamme katsoen ei se ainakaan
olisi hauskaa.
Mutta joteskin tänkaltainen mullistus on tapahtunut sen "uuden maailman"
oloissa, jonka rannoille 400 vuotta sitten Cristoforo Colombo, mainio
Genovalainen, laski laivansa, -- yhtä suureksi ihmeeksi sen
alkuperäisille asukkaille, kuin jos Mars-tähdestä tulla lennähtäisi
kummallisia ilmalaivoja tänne meidän matoisen maapallomme päälle. On
tapahtunut niin juurtajaksainen mullistus ja uudistus, että se jossakin
määrin vetäisi vertoja maan asukkaiden häviämiseen toisten olentojen
kautta, jotka muka paremmin oikeutetun kehityskannan nimessä ottaisivat
tämän kiertotähden haltuunsa. Mutta niinkuin meidän sopisi epäillä esim.
juuri Mars-tähden asukkaiden tänne-asettumisen oikeutta, niin saattavat
täydellä syyllä Amerikankin alku-asukkaat nyrpistää nenäänsä ja
pudistella nyrkkiänsä (housun-taskuissa, jos näitä on) heidän maanosansa
valloittajille. Euroopalaisten toimittaman "löydön" ja valloituksen
kautta on, näet, kadonnut kokonaisen maanosan muinainen viljelys ja
kohta sukupuuttoon hävinnyt kokonainen ihmisrotu, jonka eri heimo- ja
kansakunnat aikoinaan tarjosivat nähtäväksi melkein yhtä kirjavaa
temmellystä kuin "vanhan maailman" historia osoittaa, ollen muutamat
vallan alkuperäisellä, toiset taasen hyvinkin korkealla sivistyksen
kannalla, ja puhuen sadottain eri kieliä. Amerikassakin oli tapahtunut
valtavia kansain-vaelluksia, jolloin -- aivan niinkuin Euroopassa --
veltostuneet sivistyskansat silloin tällöin saivat väistyä pois
voimakkaiden raakalaisten tieltä, jättäen kultturinsa rauniot
jälkimaailman kummeksittavaksi. Sielläkin oli itänyt ja kasvanut --
kuten Kaldeiassa ja Egyptissä -- omasta sisällisestä voimastaan tieteen
ja taiteen taimi, tosin heikko vielä, mutta ihmeteltävä kuitenkin kuin
oppimattoman keksintö. Ja taimi oli monin kerroin muuntunut, jalostunut,
isonnut, levittäen lehtiänsä laajoille aloille. Kehitystä siis,
elimellistä kehitystä, osoitti Muinais-Amerikankin historia.
Mutta koko tuo muinainen, varmaankin varsin monipuolinen kehitys
seisahtui yht'äkkiä. Niinkuin opiskelevan nuorukaisen toiveet
äkki-arvaamatta voi katkaista säälimätön kuolema, niin keskeytti
kerrassaankin Muinais-Amerikan omatakeisen kehityksen Euroopalaisten
valloitus, ja koko sikäläinen ihmisrotu oli surman-iskunsa saanut.
Siltä oli oman edistyksen ja siten myöskin varsinaisen olemassa-olon
mahdollisuus väkivaltaisesti temmattu pois; ja se kehitys, jota Amerikan
historia sittemmin osoittaa, ei ole enää maanosan oikeiden omistajien
kehitystä, vaan meidän, Euroopalaisten, jotka siellä olemme osaksi
uusineet, osaksi jatkaneet vanhan historiamme työtä, huolimatta --
viimeisiin aikoihin asti -- rahtuakaan sen kova-onnisten alku-asukkaiden
kohtalosta.
Eikä olekkaan tämä euroopalaisen viljelyksen kehitys Amerikassa
vähäpätöiseksi arvattava. Taistellen vanhoja, kangistuneita muotoja
vastaan, jotka tuotiin perintönä Euroopasta ja jotka tällä puolen
Atlanttia vielä itsepänttäisesti pitävät puoltansa, on itse teossa
vapauden-käsite Uudessa maailmassa saavuttanut asteen, joka
meidän päivinämme välttämättömästi vaatii yhden-arvoisuutta
kaikille rehellisille, työtään suorittaville ihmisille; ja tämä
vapauden-käsitteen kanta on melkoisesti vaikuttanut takaisin Euroopaan.
Niinpä tulee meidän maanosamme vapaiden kansojen etupäässä muistaa että
ensimäinen yllytin menneen vuosisadan loppupuolella tapahtuneesen
suureen mullistuksen lähti juuri Amerikasta, -- tässä nyt muista
seikoista puhumattakaan. Meillä Euroopassa on siis kyllä syytä yhdessä
Amerikan nykyisten kansojen kanssa veisata kiitosvirttä uuden manteren
400 vuotta sitten tapahtuneesta löydöstä, johtaa mieleemme kuuluisat
löytöretkeilijät ja katsella meikäläisten siellä suorittamaa
tähän-astista työtä -- yleisen viljelyksen ja sivistyksen palveluksessa.
Mutta ne, joilla tänä vuonna ei suinkaan ole syytä säestää meidän
Halleluijaamme, ne ovat juuri Amerikan alku-asukkaat. Heidän aikansa on
ollut ja mennyt, -- mennyt juuri tämän meikäläisten "kehitystyön"
kautta, eikä heitä itse teossa -- jos emme ota lukuun entisen
espanjalaisen ja portugalilaisen Amerikan "indiaaneja", jotka osaksi
ovat sulaneet yhteen valloittajien kanssa, sitä ennen kuitenkin
käytyänsä epäkelvoiksi, turmeltuneiksi ihmisiksi -- enää ole
olemassakaan muuta kuin muutamat kurjat indiviidit aarniometsäin
pimeässä peitossa ja kaukaisten kallioiden luolissa. Amerikalainen
ihmisrotu on itse ytimessään sammunut pakolliseen sukupuuttoon, ja siitä
kohtalostaan saapi se kiittää juuri meikäläisten mahtavaa sivistys- ja
viljelystyötä.
Eikä tämä sama viljelys muutenkaan ole kaikin puolin ollut muuntamista
parempaan päin. Väkirikkaita, kukoistavia kaupunkia on tosin kasvanut
erämaasta, ja missä aarniometsä kerran tiheänä rehoitti, siellä leviävät
nyt maailman rikkaimmat vehnävainiot. Mutta toiselta puolen on myöskin
erämaa voittanut takaisin mitä se muinoin maailmassa oli menettänyt.
Yukatanin niemimaalla peittää synkkä aarniometsä enemmän kuin
viidenkymmenen loistavan kaupungin rauniot, ja Mexikon ja Perun
ylätasangot, jotka tähän aikaan ovat autioita hiekka-aroja, olivat
muinoin mitä uhkeimman vihannan vallassa ja viljeltyjä kuin puutarhat.
Niin. Punanahkojen maanosalla on ollut kotimainen viljelyksensä, vaikka
heidän perästään vallitsevat sukupolvet siitä ovat hyvin vähän tietäneet
-- taikka olleet tietävinänsä. Ja se viljelys oli -- jos kohta ei
erittäin korkeakaan -- mitä merkillisin maailmassa ja ansaitsee meidän
erinomaista kunnioitustamme juuri sen tähden, että se, niin sanoaksemme,
oli itänyt ja orastanut omasta voimastaan omalla pellollansa. Se ei
koskaan ollut niin missäkään yhteydessä vierasten viljelysmuotojen
kanssa, vaan kehittyi aivan itsenäisesti siksi, mitä siitä viimein tuli.
Yhtä vähän kuin Vanhan maailman viljelys sai mitään vaikuttimia
Punanahkojen maanosasta, yhtä vähän lainasi aikoinaan tämä mitään
valtameren toiselta puolen. Eivätkä ne tietysti sitä voineetkaan. Kauvan
piti niitä erillään valtamerten pauhaavat aallot melkein yhtä
voimakkaasti kuin kahta kiertotähteä avaruuden meri, ja kumpanenkin eli
omaa elämäänsä omalla maapallon puoliskolla.
Minne ikinä Euroopalaiset tunkivatkin Amerikassa, huomasivat he tämän
maanosan kaikkialla asutuksi, ja muutamilla tienoin oli tämä asutus
hyvin tiheä. Sitä seikkaa selittääksensä otaksuivat kauvan kyllä jotkut
tutkijat että muka kerran maailmassa oli tapahtunut jonkinmoinen
kansanvaellus Aasiasta Beringin salmen poikki, eikä tietysti olekkaan
aivan mahdotonta että toinenkin ihmisrotu kuin pohjoisnavan seuduilla
asuskeleva olisi voinut sen kautta siirtyä Amerikaan, niin uskottomalta
kuin se tuntuukin. Mutta selittääksemme ihmisen olemassaoloa Amerikan
manterella, ei meidän tarvitsekkaan semmoista arvelua kannattaa. Ihminen
"Uudessa maailmassa" on silminnähtävästi yhtä vanha kuin "Vanhassakin."
Hänen jälkiään, sanasta sanaan hänen jalkainsa jälkiä, nähdään
patakivissä nykyisen maanpinnallisen ajanjakson varhimmasta osasta, ja
jääkauden somero- ja savikerroksissa makaa hänen aseitaan, työkalujaan
ja koristuksiaan rinnatusten hänen omien luurankojensa ja samanaikaisten
suurten eläinlajien luurankojen kanssa.
Amerikan maanosan ihminen ei liioin ollut mikään muuntumaton villi, niin
että hän olisi seisahtunut päästyään sille inhimillisen viljelyksen
kannalle, jolla hän milloin missäkin tavattiin; vaan hänen historiansa
osoittaa selvästi asteettain tapahtunutta kehitystä, joka, jos se olisi
saanut esteettömästi jatkua, arvattavasti olisi kohonnut hyvinkin
korkealle.
Eikä myöskään Amerikan ihmisrodun kaikki lahkokunnat olleet yhtä
lahjakkaita. Aivan niinkuin Vanhassa maailmassa, astui yksi heistä
toisten edelle edistyksen tiellä ja tuli viljelystä varsinaisesti
kannattavaksi heimoksi. Se oli Nahua-heimo, Uuden maailman Arjalaiset.
Tämän kansakunnan ensimäisiä jälkiä tavataan samoilla tienoilla, missä
Amerikan nykyinen viljelys on saavuttanut korkeimman kukoistuksensa:
Mississippin ja Ohion laaksoissa. Täällä tuli se maata viljeleväksi
kansaksi ja oppi rakentamaan valtavia maaröykköjä ja valleja, niin
isoja ja lujia, ett'ei vuosituhannetkaan ole niihin pystyaeet. Röyköt
ovat yläpäästä katkaistujen keilain eli pyramiidien muotoiset, 90-100
jalkaa korkeat ja juurelta toisinnan 2,000 jalkaa ympäri-mitaten. Vallit
ympäröivät 500 à 600 tynnyrinalan suuruisia neliskulmia ja ovat
silminnähtävästi olleet puolustusneuvoina aikoja sitten hävinneiden
kylien ja kaupunkien ympärillä, kun mainitut röyköt sitä vastoin ovat
tehneet temppelien palvelusta. Monessa vallissa on oikeita
jättiläiskuvia eläimistä ja kasveista, ja ne ovat erinomattain
taidokkaasti tehtyjä.
Näistä röykönrakentajista lohkesi vähitellen parvi toisensa perästä,
siirtyen vaeltamaan länteen ja lounaasen päin. Monen vuosisadan perästä
tapaamme niitä hallitsevina kansoina siinä viljelys-valtioiden ryhmässä,
joka ulottui Mexikon ylätasangoista pohjosessa Perun tasangoille
etelässä. Aymará ja Quechua tulivat suurten valtakuntain
perustajiksi Cuzcon, Quiton ja Bogotan ylänteillä. Maya-kansat
levittivät Yukatanin niemimaalta viljelystänsä Keski-Amerikan
läheisimpiin osiin, ja Toltekit hallitsivat puolen vuosituhatta
Mexikossa, jonka pengermaa heidän aikanansa muuttui yhdeksi ainoaksi
puutarhaksi, täynnänsä kukoistavia kaupunkia.
Kaikkia näitä Nahua-valtoja kaunisti hyvin korkea viljelys, ainakin
tämän sanan aineellisessa merkityksessä. Taidokkaan kastamisjärjestelmän
kautta tehtiin melkein jok'ainoa maatilkku hedelmälliseksi. Puuvillasta
ja kirjavista linnun-höyhenistä valmistettiin kallisarvoisia kankaita.
Aseita ja työkaluja tehtiin vaskesta sekä puusta, johon asetettiin
tuosta lasinkaltaisesta obsidianista hiottu terä. Rautaa, näet, eivät
nämä heimokunnat tunteneet. Savesta muodostettiin somasti koristettuja
astioita. Kulta- ja hopeatöissä olivat varsinkin Toltekit mestareita.
Mutta ennen kaikkea oli rakennustaide näissä kansoissa saavuttanut
korkean, omituisen kehityskannan. Sen aineksena ei ollut enää, niinkuin
Mississippin lakeuksilla, maan multa, vaan valtavat, hakatut
kivimöhkäleet. Semmoisista tekivät ne pyramiidi-temppelinsä,
teokallionsa, ja kuningastensa palatsit. Paraimmin säilyneitä ovat
näistä rakennuksista ne, joita tutkijat ovat löytäneet Yukatanin
metsissä, jossa Maya-kansojen useiden kaupunkien rauniot ovat
haudattuina tropiikien uhkean kasvullisuuden alle. Temppelien ja
palatsien seinät ovat täynnänsä veistokuvia ja kirjoituksia. Sekä
Maya-kansat että Toltekit viljelivät, näet, hieroglyfi-kirjoitusta,
jonka kuvamerkkiä he piirsivät suuriin rakennuksiinsa, mutta myöskin
paperille, jota valmistettiin agave-kasvin kinteistä.
Sekä Mexikossa että Perussa yhdisti eri maanosia oivalliset tiet ja
näitä pitkin juoksevat, säännölliset postit. Kuljetusta toimittivat
kantajat, koska, näet, kuorma-eläimiä ei ensinkään ollut, paitsi
Perussa, jossa siihen käytettiin laamaa.
Tätä rikasta aineellista viljelystä ei tosin vastannut yhtä rikas
henkinen. Nahualainen uskonto näkyy ainakin osaksi olleen verinen
uhripalvelus, jonka kuitenkin joksikin aikaa Toltekit ja Quechuat
lakkauttivat, kunnes taasen Espanjalaisten tullessa Mexikoon se oli
täydessä voimassaan Aztekeissä. Amerikan eri heimokunnat kävivät, aivan
niinkuin Euroopankin, melkein alituisia sotia keskenänsä, ja sotavankeja
pidettiin sotajumalan omana, jolle heitä usein suuret joukot uhrattiin.
Meidän tulee kuitenkin, näitä tapoja kauhistuessamme, muistaa että
Vanhan maailman historia tietää kertoa aivan yhtä julmia juttuja, ja
että tällä puolen valtamerta on itse teossa varmaankin yhtä monen
ihmisen veri sotajumalan alttarilla vuotanut kuin Muinais-Amerikassa,
vaikka ei juuri ennakko-uhrina. Ja espanjalaisen inkvisitionin historia
sitä paitse osoittaa että meidän uskontomme oli rääkkäystaidossa vienyt
voiton hurjimmankin muinais-amerikalaisen hurskauden tempuilta
sotajumalan palveluksessa. Mutta itsessään tietysti nyt kuitenkin
Nahualaisten uskonnolliset menot todistavat varsin puutteen-alaista
henkistä viljelyskantaa, kuten heidän yhteiskunnalliset ja valtiolliset
laitoksensakin.
Kaikki nämä valtiot olivat, näet, itse teossa pappis-valtoja, sillä
korkein hallitsija valittiin tästä säädystä. Lähinnä häntä oli
sotilasaatelisto, josta valtakunnan tärkeimmät virkamiehet otettiin.
Vallitseva kansanluokka oli, kuten ainakin, vähemmistönä kukistettujen
ja veronalaisten kerrosten suhteen, jotka tavallisesti olivat toista
heimoakin.
Vanhan Nahua-valtakunnan Mississippin varsilla hävittivät viimein
-- kuten Germanit Rooman -- pohjosesta päin tulleet metsästäjäheimot.
Röykönrakentajat katosivat entisiltä kotipaikoiltaan Ohion ja Miamin
laaksoissa, -- mihin, sitä ei varmaan tiedetä. Mahdollista on että he
vaelsivat samaan suuntaan kuin heimolaisensa, vuorilaaksoihin ja
ylätasangoille lounaassa. Mahdollista on että juuri tämän
linnoitustöissä taitavan kansan pirstaleet Colorado-joen pystysuoriin
rantaseiniin ovat olleet kovertamassa niitä luola-labyrinttejä, jotka
vielä tänä päivänä Arizonan erämaissa herättävät matkustavan tutkijan
hämmästystä. -- Milloin tämä viimeinen kansanvaellus tapahtui, on
mahdotonta päättää. Varmaa vain on että, kun siirtolaiset Englannista 17
ja 18 vuosisadalla tunkesivat Mississippin laaksoon, aarniometsä
kaikkialla oli voittanut alkuperäiset alansa, ja "indiaanit" olivat sen
ainoina asukkaina. Kuinka kauvan he olivat maassa asuneet, eivät he
tietäneet itse. Hämärä kulkutarina kertoi kuitenkin että heidän
esi-isänsä muka muinoin olivat samonneet "suurten vesien maahan",
käyneet pitkällisiä sotia sen asujanten kanssa ja viimein ajaneet ne
pois.
Sivistyneet osat Amerikaa olivat siten 16 vuosisadan alussa yksistään
mainituilla ylätasangoilla sekä Keski-Amerikan molemmilla niemimailla.
Kolumbus ja hänen lähimmät seuraajansa tapasivat ainoastaan raakoja
luonnon-kansoja. Vasta espanjalaiset valloittajat, conqvistadorit,
tulivat yhteyteen sivistyneen Amerikan kanssa.