"Nyt on Vapunpäivä, ja nyt tulee kevät", sanoi Rietrikki. "Hei, hoi,
tänään on meillä lupa koulusta, uusi palloni on jo kauan sitte valmis,
sillä on sydän ruumiissaan, ja se on kimmoavata gummia. Lennä, palloni,
niin korkealle, kuin leivo, pilviin! Ota lyyry Maija, ota lyyry Maija!"
Ja Maija ojensi pienet kätensä lyyryä ottaakseen, mutta loiskis, pallo
meni hänen käsiensä välitse, putosi maahan, kimposi korkealle ja vieri
pihalla olevaan vesilätäkköön.
"No, nyt se on kauniin näköinen", sanoi Rietrikki ja puristeli
tyytymättömänä märkää palloansa. Mutta Maija hyppäsi yhdellä jalalla
ympäri pihaa, nauraen katkeamatta. "Millekä sinä naurat?" kysyi
Rietrikki harmissaan.
"Minä nauran sille, kun sillä on sydän kimmoavaisesta gummista",
vastasi Maija. "Mitähän muuta sen olisi pitänyt tehdä kuin pudota
lätäkköön?"
Vanha iso-isä, jolla oli yllä pitkä takki ja päässä valkoinen yömyssy,
oli istahtanut portaille auringon paisteesen, ja kuuli mitä lapset
keskenään pakinoivat. "Tule tänne, Rietrikki!" sanoi hän. Rietrikki
tuli.
"Tiedätkö mitä kimmoava gummi on?" kysyi iso-isä.
"Tiedän", vastasi Rietrikki, "se on puun pihkaa ja niin jäntevätä ja
pehmoista, että sitä voi venyttää vaikka kuinka ja miksi vain tahtoo,
vaan sitte muuttuu se mielellään jälleen entiseen muotoonsa."
"Se on oikein", sanoi iso-isä. "Ymmärrätkös nyt, minkä tähden kaikkien,
joilla on sydän kimmoavaisesta gummista, pitää pudota lätäkköön?"
"En, sitä en ymmärrä", vastasi Rietrikki.
"Sen minä kerron sinulle", sanoi iso-isä. "Ihmisellä täytyy olla joku
määrätty tarkoitus ja hänen täytyy rakastaa jotakin vissiä. Jos hän
toisena päivänä on niin, toisena näin, ja antaa johtaa itseään kuinka
ja mihinkä vain tahdotaan, niin on hän poloinen raukka ja pelkuri. Ja
silloin tapahtuu hänelle niinkuin pallolle, siitä saat olla varma!"
Rietrikki mietti hetkisen, eikä tiennyt mitä hänen piti vastata.
"Tahdotko tulla kelpo mieheksi?" kysyi iso-isä.
"Kyllä", vastasi Rietrikki.
"Muista sitte, mitä sanoa sinulle", jatkoi iso-isä. "Älä luota omaan
viisauteesi, äläkä ole jurupää, joka niskoittelee ja vastustelee
toisia, kun hän ei tiedä mitään parempaa. Vaan jos kerran olet
täydellisesti vakuutettu siitä, että joku asia on oikea ja hyvä, niin
älä anna houkutella itseäsi siitä. Älä anna venytellä itseäsi
poikaseni!"
"En, iso-isä", vastasi Rietrikki. Vaan hän ei käsittänyt, mitä iso-isä
tarkoitti.
"Hyvästi nyt", sanoi iso-isä.
"Nyt menemme niitylle", sanoi Maija. "Siellä ovat kaikki pojat ja tytöt
leikittelemässä Vapunpäivänä."
Rietrikki tuli, ja sitte mentiin. Oli niin kaunista toukokuun auringon
loistossa ja lintujen viserrellessä metsässä maantien toisella puolen.
Ei missään puissa ollut vielä lehtiä, mutta ylpeä kuusi seista törötti
siellä muuttumattomassa viheriässä virkapuvussaan ja pieni solakka paju
oli jo kasvattanut pieniä lehden alkuja, joita lapset kokosivat ja
sanoivat "kissoiksi". Niitty oli melkein kuiva ja ensimäiset
viheriäiset ruohot pistivät esiin viimesyksyisistä muuttuneista
heinistä; mutta ojissa oli siellä täällä vähän lunta ja sammakot
hyppivät yhdellä loikkauksella ojanvarsilta.
Lähellä aitaa istui muija, jolla oli kaupaksi rinkeliä ja piparkakkuja,
voileipiä ja simaa. Jolla oli lantti, hän osti sitä, mikä parasta oli
hänen mielestään, ja jolla ei ollut rahaa, se sai muilta, ja niin oli
kaikilla yhtäläisesti. Mutta ylä-luokkalaiset rupesivat kestitsemään
neitosia ja tarjosivat heille simaa.
"Nyt lyömme palloa", sanoivat pojat, ja niin jakautuivat he kahteen
puolueesen, ja Rietrikistä tuli lukkari. Oli komeata nähdä pallojen
lentävän, juuri kuin pääskyset ilmassa, ja jokaiselle lyyrylle ja
jokaiselle pojalle, johon pallo sattui, kun hän heitti kartun kädestään
ja juoksi niityn yli maaliin, huudettiin hurraata, niin että talonpojat
kummastelivat, kulkiessaan kuormineen hiljalleen maantietä myöten.
Mutta tytöt kyllästyivät katselemiseen ja rupesivat veräjän luona
leskisille. Missä katosi eräältä kenkä, missä kompastui toinen
kengännauhoihinsa, toisilla oli märjät hameen helmat, ja toiset
kadottivat lettinauhansa ja moniailla oli nuha, ja he niistivät
nenänsä, ennenkuin huusivat viimeistä paria. Mutta kaikki oli yhtä
hauskaa, ja viimein saivat he muutamia pojista mukaansa, ja silloin oli
vielä hauskempi.
Tuo suututti poikia, ja kun he näkivät erään hoikkasäärisen
kolmannenluokkalaisen rupeavan juoksemaan tyttöjen kanssa, sanoivat he
keskenään: "hänen pitäisi saada selkäänsä." Ja yksi väkevimmistä lupasi
panna tuomion toimeen.
"Ei", sanoi toinen, "parempi on kastella hänet ojassa. Siellä on vettä
ja mutaa, ja siellä saa hän pestä uuden nuttunsa, josta tytöt niin
paljon pitävät."
"Mutta ei se sovellu, että meitä on kuusi yhtä vastaan", sanoi
Rietrikki. "Se on väärin, ja siihen minä en suostu."
"Voi sinua pelkuri", sanoivat toiset, "nyt sinä pelkäät. Sinä et
uskalla, sinä!"
"Kyllä minä uskallan", vastasi Rietrikki, "mutta..."
"Mutta ja mutta", huusivat toiset, "niin sinä ajattelet, että kun hän
kahdenkesken pääsee tukkaasi koulun kujalla, saat aika lämmityksen."
"Minä näytän, ett'en ole pelkuri", sanoi Rietrikki vastahakoisesti.
"No älä siis seiso tuossa riitelemässä, vaan tule mukaan", huusivat
toverit, ja niin vetivät he Rietrikin mukaansa. Kun kolmannen
luokkalainen huomasi heidän aikomuksensa, lähti hän käpälämäkeen ja
pysähtyi vihdoin ladon luona selkä seinää vasten. Tässä vastusti
hän urhollisesti, eikä antanut vangita itseään. Mutta yksi
pahajuonisimmista pojista konttasi hänen huomaamattaan likelle häntä ja
tarttui hänen jalkaansa, ja niin saivat he hänet kumoon ja laahasivat
hänet yhä likemmäksi ojaa kastellaksensa hänet, niinkuin heidän
aikomuksensa oli.
Nyt rupesivat tytöt itkemään ja Maija huusi kaikin voimin: "laske irti
hänet, Rietrikki, laske irti!" Mutta Rietrikki huusi: "minä tahdon
osoittaa, ett'en ole pelkuri."
Samassa tuli kaksi muuta kolmannenluokkaista kävellen maantiellä ja
näkivät kuinka heidän toveriaan rääkättiin. Heti hyppäsivät he aidan
yli ja tulivat hänen avukseen. "Kuusi yhtä vastaan, tuohan on
häpeällistä", huusivat he. Mutta kun pojat näkivät heidän tulevan,
lähtivät he vuorostaan kaikin voimin pakoon, ja Rietrikki myöskin. Muut
pääsivät pakoon, mutta Rietrikki kompastui mättääsen ja kaatui. Heti
ottivat uudet toverit hänet kiinni kauluksesta. "Vai niin, lurjus",
sanoivat he; "kuusi oli teitä yhtä vastaan kastellaksenne häntä;
sentähden marssi sinä nyt ojaan!" Niin vieritettiin Rietrikki
säälimättä ojaan. Ja minkä näköinen hän oli päästyään jälleen ylös, sen
voi ymmärtää. -- Kaikki pojat ja tytöt nauroivat, koko niitty nauroi,
metsäkin nauroi, maantie ja aita nauroivat myöskin, niin, sellaista
riemua on sangen harvoin kuultu.
Sen jälkeen alkoivat muut taas leikkiä, ja aurinko paistoi ja linnut
lauloivat, ja muija möi kahta vertaa enemmän piparkakkuja ihanana
iloisena Vapunpäivänä.
Mutta Rietrikki hiipi tiehensä häpeissään.
"Voi minkä näköinen sinä olet!" huudahti iso-isä, joka vielä istui
portailla ja katseli hyttysten tanssia auringon paisteessa. "Mikä
sinulla on, Rietrikki?"
"Jo nyt ymmärrän", vastasi Rietrikki, "mitä te iso-isä sanoitte
päivällä. Minun sydämmeni on ollut kimmoavata gummia. Olen antanut
venyttää itseäni, olen tehnyt, minkä tiesin olevan väärin, ja sentähden
iso-isä, -- sentähden olen joutunut lätäkköön!"