Mä kuljin puistotiellä
Kylämme takana.
Talv' oli maassa vielä
Ja talvi taivaalla.
Sävelen silloin selkeän
Ylhäältä kuulin helkkyvän;
Se ensi leivon ääni,
Ennustus kevähän.
"Min, kevään sisko, löydät
Pohjassa?" kysäsin.
"Niin köyhät meill' on pöydät,
Niin kolkko talvisin.
Käy Guadalqvivirille sä,
Rypälten maassa viserrä!
Ei siellä tyhjää kättä,
Ei hyistä sydäntä."
Ylhäältä kuulin vielä
Heleän laulelon:
"Mit' teen mä riemumiellä,
Mi aina murheeton,
Ja leivällä, mi milloinkaan
Ei näljänhätää tunnekkaan,
Ja sydämmillä, jotka
Ei Herraa halaakkaan?
"Olenhan toivon hellä,
Iloinen sanoma.
Minusta riemu kellä,
Jos juur' ei kurjilla?
Olenhan ääni enkelin,
Rinnasta luonnon kotoisin,
Tuon kevään viestin maihin
Talvesta kolkkoihin.
"Siks luota rikkahitten
Käyn ahdistettuin luo
Ja köyhäin, surevitten:
Mun käsittävät nuo;
Kun kärsivät ja surevat
Vain ilon oikein tuntevat
Ja Herraa hyvyydestä
Ylistää osaavat.
"Jos maasi peittää hanki
Ja osas kurja on,
Valoa ennustanki,
Paistetta auringon.
Sun maatas lemmin enemmin
Kuin rantaa Guadalqvivirin,
Kun maasi kärsi, luottain
Herraansa kuitenkin."