Niinpä oli Mali-Oosan kuoltava telottajan kirveeniskusta.
Lain mukaan piti hänet mestattaman ja sitte teilattaman, sillä hän oli
kajonnut veriheimolaiseen.
Mutta tuomarit armahtivat häntä nuoruutensa ja suuren kauneutensa
tähden. Teilin ei pitänyt hänen kaunista ruumistansa tekemän
muodottomaksi, mestauspölkyllä kärsittyänsä rangaistuksensa.
Bergoosalle, missä rikos oli tapahtunut, pantiin mestauspölkky. Paljon
kansaa oli kokoontunut ja tunkeili piikkiaidan ympärillä.
Tuolla tuli Mali-Oosa pyövelin taluttamana. Tyyneeltä ja
ujostelemattomalta hän näytti ja katse samoili etäisyyksissä. Hänen
oikealla puolellansa kävi ukko Callesson, kumaraisena ja harmaana.
Hänen oli valmistettava rakkaimpaa rippikouluistansa viimeiselle
vaikealle matkalle. Hänelle tämä oli ollut kova isku, sillä Mali-Oosa
oli käynyt hänelle rakkaaksi kuin tytär.
Vapisevin äänin puhui hän aina viimeiseen asti lohdutuksen sanoja
Mali-Oosalle.
Ympäriltä kokoontuneiden parvesta kuului itkua ja vaikerrusta. Sillä
kaikki pitivät Mali-Oosasta. Ei kukaan voinut auttaa — oli kurjan
kurjaa nähdä Mali-Oosa tässä alennustilassa.
Mutta Mali-Oosa itse ei itkenyt. Hänen ylitsensä lepäsi rauha. Ei
mikään häntä enää ahdistanut Kaikki oli vaipunut unhon mereen.
Ympärillä olevan kansan näki hän kuin sumussa ja papin sanat sekä
kansan valitukset kuuli hän vain kuin etäisen kosken kohinana.
Mutta yhtäkkiä — juuri mestauslavalle noustessansa — heräsi eräs
lapsuudenmuisto.
Hän oli seisovinansa Multasuon metsässä kaikessa onnettomuudessansa ja
alastomuudessansa, ja kuolema, erämaan karvaisen pedon muodossa uhkasi.
Sama tunne kuin silloin valtasi hänet. Ja samalla hän muisti äidin
vanhan virren, joka merkillisellä tavalla oli pelastanut hänet pedon
kynsistä. Kirkkaalla, puhtaalla äänellään alkoi hän nytkin laulaa.
Ympärillä kävi hiiskumattoman hiljaiseksi — vain jokunen nyyhkytys
kuului.
Mutta yli kansan nyyhkytysten ja kuusien huminan kuului sorahtamatta
vahvana ja kirkkaana Mali-Oosan ääni, kun hän lauloi omaa
kuolinvirttänsä:
Mun vaatteen riisutaan,
Mun syntin haudataan
Jeesuksen haavahan;
Niin muuttuu raihnaisuuten'
Suurehen kirkkauteen,
Kun nousen haudastan...