— Vai sille ja sille annethan parhuuset palat, vaikka täs muukki
olsivat tarpehes ja kovemmaski tarphes ku se! Miksei meirän raha oo
yhtä hyvää ku niirenki? — Siinä ny näjettä oikee, kuinka porvarit
kenkkuuloo. Köyhä sosialisti ei saa maatakaa vuakrata, vaikka enämpiki
maksaas.
Pantihin lähetystö prouvaastin tyä ja vaarittihin huutokauppaa.
— Voi teitä ihmiset, — sanoo se vanha prouvaasti — kuinka kathellisia
ja raarollisia t’ootta toisillenna rakkahat slaihialaaset, jokka te
ootta niin mones eristyspyrinnös ja ittekasvatukses ittiännä parantaa
mahtanehet, jotta teistä ittekkyys, kateus, panettelu ja muu paha
meno, nua slaihialaaste sperisynnit, pois varista saattaas, ja jotta
te olisia kypsiä siihe suurehe maallisehe paratiisihi, joka tuleman
pitäisi, ja joonka velvollisuuret itte kullakin teistä niin peräti
selvillä kanssaveljiännä kohtahan ovat. Kuinkas tahrotta te minua, kuin
teirän paimenenna olen, nyt kiusauksehen teitännä aussuunin tautta
johrattaa, kussa te toistanna kynittä, haukutta ja pahaa verta ja
vehriäästä sappia ulosvuaratatta?
Mutta hukkahan lankes prouvaasti viisas neuvo ja hyvä puhet niinkun
ennenki. Huutokaupalla piti myyrä Härkäluhtaa.
Mutta kavaluuren henki rupes krapaamahan kirkonkylän sosialistien
syränalustaa. Ne pitivät yleesen suuren ja salaasen kansalaaskokouksen
sen riihen ruumenoosis, johna tänä syksynä on joka pyhä kirkonmenojen
aikana riihellä oltu, n’otta siitä Vaasaski puhuthan.
Ja siälä sipistihin ja tehtihin luja, järkkymätön ja ittekutakin
ehrottomasti sitova päätös jotta:
— »Ykskää snoukka ei saa huutaa kymmentä markkaa korkiammalle
kapan-alaa».
— Ja muistakaa ny se! — terootti puheenjohtaja toverija, jokk’on veljet
keskenään
Niin huamis päivänä kaikki
m’oomma pappilan torpparina...
Vetivät salaliittolaaset heljällä äänellä, vaikka nuatti ja sanat
meniväkki vähä ploröksi, mutta päätös oli hyvä.
Ja sitte tuli se aussuunipäivä ja vasaramiäs, ja salaliittolaaset.
Seistihin keskellä Härkäluhtaa. Vasaramiäs sanoo jotta:
— Pannahan ny ensisti tästä ojasta tuanne ja siitä viteehinsä tuallaane
lohkares. Mitäs taritahan, kapanalasta?
Yks vain rupes vähä rykimähän, muut ei ollu tietääksensä.
— Mitäh? Tarithanko mitää? —
— 10 markkaa! — kuuluu sitte.
— 10 markkaa on tarittu! 10 mk on tarittu! Tulooko lisää? Ensimmääne —
— tuloooko mitää — — toinen — — tulooko mitää — ensimmääne — toine ja
kol — —tulooko mitää?
— Ei tuu mitää! — karjaasi toverien puheenjohtaja.
— No tuas on sitte! — kiljaasi vasaramiäs ja knapahutti vasarallansa
likimmäästä äijää ottahan.
Ihmiset nauroo, niinku tällääsis tapauksis plaarahan ja tykkäsivät,
jotta s’oli sopivaa. Niinkun oliki.
Ja sitte ruvettihin myimähän toisia paloja.
Mutta silloon menikin meiningit sekaasinsa.
Ensimmäänen huuti heti jotta:
— Kymmenen markkaa!
— Viistoista markkaa — kiljaasi toinen.
Ja salaliittolaaset kattoovat suu auki toistansa.
— Kuka tuhat siälä huutaa — karjaasi salaHittolaasten puheenjohtaja. —
Olikos se puhet nii?
— Viistoista markkaa on tarittu — — toinen ja kolm — —
— 20 markkaa!
Toverit kattoovat toistensa päälle, n’otta sininen liaska vain
silimistä roihas.
— 25 markkaa! — kiljuu jo kolmaski ja näytti mustaa nyrkkiä
toverillensa. Luulek’sä jottei mulToo rahaa siinä ku sullaki — —
Koko huutokauppaväki kiamurteli, manas ja haukkuu toisiansa
rovokaattoriksi ja porvariiksi. Oikee pirullinen sanoo
sosiaalitemokraatiiksiki.
— Toverit, toverit! — alkas yks puhetta pithön, mutta ku se rykii ja
räkii niin kauan, niin vasaramiäs kerkes huutaa välihin jotta:
— Paukahutanko mä, 25 mk?
Ja justhin ku se meinas lyärä, niin:
— 30 markkaa!
Ja samas paukahti. Maanpalat meni ku kuumille kiville. Oikee sitä
vasaramiästä nauratti. Se sanooki jotta:
— Ruvethan taas 10 markasta räknäämähän. Se, joka esti kerkiää 30
markkaahan, kun mä pirän vasaraa näin pystys, silloo mä knapahutan.
Se meni ku laulaan: 10, 15, 20, 25, 30!
Ja sitte paukahti ja se joka sai, kiljaasi toisillen jotta:
— Ähä! Saimpas rumaane! — ja näytti kiältänsä.
Kerra vain tuli yks sekaannus. Kun yks toveri justhi meinas keriitä
ensimmääseksi sanomalla jotta:
— 30! —
Niin se olikin niin härisnänsä jotta kiljaasi:
— Ähäh!
Eikä hoksannukkaa sanua ensiksi sitä 30 mk.
Ja vasaramiäski oli nii töpinäs, jotta samas löi.
Mutta siitä nousi sellaane mölinä, jotta piti alkaa uurestansa
räknäämähä.
Ja niin meni kaikki maankappalehet hyvästä hinnasta eikä piisannehekkaa.
Ja salaliittolaaset ovat ny niin riiroos ja pahoos väliis, jotta aivan
sivuuttaan kulkoovakki.
Sanoovakki jotta:
— S’oon melkeen se ja sama, mihkä internationaalehen täs kuuluu. Ainaki
Laihialla.