Oottako kuullu minkälaane hävitöön varaas Lapuan atteekarill’on
passattavana?
S’oon se atteekin frouva kauan aikaa pannu merkille, jotta
ruakakellaris kulkoo jokin pitkäkynsi kroukkimas parhuuset palat
poskhensa.
Frouv’on koittanu perätä ja vahrata, jotta rookaas sen varkahan ja sais
sanua jotta:
— Pysy pois meirän makkaroosta kun et malta antaa olla hillupurkkienkaa
sormin kourimata.
Mutta s’ei oo rookannu sitä, ei vaikka s’oon klasilla orottanu monta
kertaa pualiyähön asti.
Ja ku frouv’on sitte aamulla taas menny rakkahasehe ruakakellarihinsa
kattomhan, niin:
— Ny s oon taas täälä käyny! Kyllä s’oon sitte hävitöön varaas —
on frouva jahkunu. — Fläskinpala on taas pois ja — — — kehrannukki
hampahin haukata kauhiammoosen palan juustua! Ja mansikkapurkista viäny
kourallisen hillua! Kyll’on räävitöön ja sivistymätöön otus, kun syää
kaikki sekaasinsa ja makkaran kans paasaa hilluaki. — Em mä tuasta
mitää piittaasikkaa, jos vähä söis, mutta ku tualla lailla klottaa!
Ja sitte on frouva paiskannu oven kiinni ja lähteny köökkihi
suutuksisnansa mekottaan siivottoman tapaasia ihmisiä, jokka kulkoovat
klottaamas frouvan hillut.
Mutta täs kerraasti frouva sitte päätti opettaa varkahalle ihmisten
tapoja. Se vei kellariin talterikkiä ja veittet ja kaffelit ja viälä
sellaase trasunki eli ruakaliinan, jolla herrasväki pruukaa tuhrata
truuttuansa syännin päälle.
Tälläs veitten moottijuuston palan päälle ja pani talterikille,
niinku herrasväjes pruukathan. Ja hillua pani klasikuppihi ja siihen
lusikan. Ja senkin pani talterikin päälle. Leipää leikkas koreeksi
palooksi ja neki tälläs talterikille ja veitten viärehe. Maitua kaatoo
posliinitooppihi ja klasin pani sen viärehe, jottei se varaas ryyppääsi
suaraa farista, niinku sen tapa on. Ja sen trasun elikkä ruakaliinan
käärii frouva truutulle ja tälläs pystyhyn seisomhan, niinkun minkäkin
tröntterön.
Ja lavittan pani viälä äärehen ja pyhkii oikee hantuukilla puhtahaksi,
jotta kyllä s’oli justhin tällätty niinku herrasväjes.
Frouva sanooki jotta:
— Kyllä ny pitääs kelvata.
Mutta atteekkari itte sanoo jotta:
— Saas nährä.
Ja sitte meni atteekin herrasväki varahin maata, vetivät
rullakarteekikki ethen ja sammuttivat sähöön, jottei varkahan
tarvittisi yhtää peljätä.
Ja piiakki piti sinä iltana mennä maata kahreksalta ja olivat kovasti
simpus, kun eivät päässehet liasuhu.
Kyllä s’oli atteekin herrasväki kovasti jännitykses sinä yänä,
jotteivät meinannehet saara untakaa. Tuas pualen yän jälkhen frouva
kuuli krapinaa kellarista ja heräätti atteekarinkin jotta:
— Kule, kule nyt se varaas on kellaris!
Ja niin oli frouva iloosisnansa ja töpinäs, jottei meinannu malttaa
orottaakkaa, kun ikisoki meinas lähtiä kattomhan, kuinka se varaas syää.
Se akkaväki kun on niin kovasti uteliasta ihmissorttia, niinkus kaikki
tiärättä.
Aamull’ oli sitte koko atteekin väki jo kuurelta ylhäällä. Lährettihin
oikee joukolla kattomhan ruakakellarihin, kuinka se varaas on syäny.
Ja kyllä frouvan pisti vihaksi ja atteekariki oikee manas, kun ne
näkivät sen varkahan jäljet.
Kun frouvan tuukamaha pöytähä ei ollu koskettUkkaa, muuta ku viäny koko
voiklimpin ja käsin vääntäny isoon makkaran poikki. Toisen pualen oli
ottanu följyhynsä ja toisen nakannu sylttypurkkihi. Ja maittilaknekan
kaatanu ja maitofatihi purotellu roskia!
Frouvan pöyräst’ ei varaas olki käyttäny muuta ku ruakaliinaa. Eikä
sitäkää niinkuu olis pitäny ja herrasväjes pruukathan!
Kun oli senkin rumaane, en paremmin tuu ja sano, niistäny sillä
noukkaansa ja nakannu pärinälooraha.
Frouv’oli niin vihaane, niin vihaane ja uhkas mennä ilmoottamhan
poliisille ja laittaa sen varkahan linnahan.
Mutta atteekari, jok’on hyvälluantoone ja ymmärtävääne miäs,
lauhrutteli frouvaa ja sanoo jotta:
— Älä viälä! Koitethan toista konstia. Sellaasta konstia, josta varaas
vissisti tykkäjää ja lopettaa pahat tapansa.
Ja yhres ne sitte atteekari ja frouva täs laittoovat yhtenä iltana
oikee juhlapäivällisen puutarhan pöyrälle valkooselle pöytätuukille.
Parasta panivat pöytähän mitä taloos oli, linnunlihaa ja lahnanlapaa
monellaaste kryyterien kans ja talterikit ja veittet ja kaffelit ja
kaikki tyynni. Ja kukkiaki oikee viälä pöyrälle tällättihin.
Ja oikee kulkaa ku kiikkulavittaki tuathin pöyrän ethen ja siiheki
pantihin tyyny, jott’on hyvä istua.
Eikä vielä siinäkää kaikki!
Atteekari toi viälä paperossilaatikonki ja saran kramman priipotun
pöytähän.
Ja kellarin ovhen naulattihin suuri paperi, johna seisoo jotta:
»Kunniootettava varaas!
Puutarhas on Teille tuukattu ruakapöytä, jottei trenkää pimiäs kellaris
kompuroora.