Jos Aatamiiki häissään
jo oisi ollu päissään
niin paratiisin poikia
me oltaisiin — hik!
Ja sitte Alpiinus lähti vähä kaupungille kävelemhän. Se koitti kävellä
rennosti ränsteenikiviä pitki, mutta sääret löivät länkkiä vaikka sen
peijakas olis ollu ja aina pökkäs toinen jalka ojahan.
— Se ny on merkillistä kun ei pysy kivellä! — sanoo Alpiinus Tillikan
kohralla, johna monen muunkin pakkaa aina ottaa jalka ojahan.
Pollari seisoo kapula kovana Kröönruusin kulmas ja oikee kaula pitkällä
vahtas Alpiinuksen tulua.
— Juavuksis! — karjaasi poliisi ja hairas Alpiinusta kynkästä kiinni.
— No em mä ny juavuksis oo, vaikka vähä maistanu oonki — sanoo
Alpiinus, jok’on reiru ja rehellinen miäs.
— Mars putkahan! — komenti se konstaapeli, jok’oli vissihi maalta tullu
kun s’oli niin kovasti mahtavaa.
— Ook’ sä hullu? En suinkaan mä ny pyhäverhoos putkahan lähre!
Kruttaamhan verhojani.
— Tuki suus! — karjaasi poliisi, jok’ei tuntenu Alpiinusta. — Vai täs
viälä leukaalet, jottet pyhäverhoos putkahana lähre!
Ja oikee pukkas Alpiinusta selkähän.
— Saappas nährä — sanoo Alpiinus ja lähti kävelemhän poliisin kans
konttuurihi, sillä Alpiinuksen tapa ei oo rähistä ja haukkua niinku
muiren herraan kun ne pöhnäs on.
Mutta loukkaantunu se oli tuallaasesta kohtelusta. Sanooki jotta:
— Kyllä mä tiärän! Vanhee miäs m’oon poliisilaitokses ku sä!
Ja niin tultihin komisarjuksen ethen. Ja poliisi pauhas ja seliitti
jotta:
— Tämä miäs on juavuksis.
Komisarjus kattoo tuimaa Alpiinuksen päälle ja kysyy jotta:
— Ooksä Alpiinus ny taas ryypänny?
— No oonhan mä vähä — — —
— Ja vastusti mua tänne tulles — kirrasti se poliisi.
— Noooo-oh! — sanoo komisarjus ja kattoo pitkhän sen poliisin päälle. —
Se ny on valesta! Alpiinus ei vastusta poliisia, ei trenkää sanuakkaan.
— Herra komisarjus, s’oon nuari miäs tämä poliisi. Em mä vaari sille
eresvastausta väärästä ilmiannosta — seliitti Alpiinus jalomiälisesti.
Poliisikonstaapeli seisoo suu auki, eikä käsittäny mitään.
— Herra komisarjus! — sanoo Alpiinus juhlallisesti ja rykii kauan
aikaa arvokkahasti. — Mull’on pyhäverhat yllä, eikä mun passaasi niitä
krutata. Saisinko minä Herra Komisarjus käyrä vaihtamas tyäverhat?
— Tiätysti! — sanoo komisarjus. — Mee vain!
— Pitääkö mun herra komisarjus följätä sitä? — kysyy se maalta tullu
poliisi.
— Ei tarvitte! Alpiinus on reiru miäs.
— Kiitoksia Herra Komisarjus! — sanoo Alpiinus ja lähti. Heitti vain
halveksivan silmänmulkauksen sen konstaapelin päälle ja sanoo jotta:
— Siinäs näit!
Sitte tuli Alpiinus kotia, muutti tyäverhat, söi illallisensa, poltteli
kaikes rauhas ja otti piänen ryypynkin ja vähä huilaski sen päälle.
Mutta sitte se kattoo kellua ja sanoo jotta:
— Ei, kyllä mun ny pitää jo lähtiä.
Ja lähti kans. Sanoo sitte komisarjukselle vai jotta:
— Mä vähä viivyyn — — —
— No ei mitään — tuumas komisarjus. — Mee nyt putkahas vain. Avaan on
siinä naulas.
— Kiitoksia Herra Komisarjus — sanoo Alpiinus, otti avaamen ja meni.
— S’oon reiru ja rehellinen miäs tua Alpiinus — sanoo komisarjus
itteksensä. — Jos kaikki muukki Suame kansalaaset olsivat samallaasia,
jotta tulsivat itte siivosti putkahan, kun ovat pöhnäs, niin hätäkös
täs olis poliisin toimes olla.