Sitten minä selitin hänelle, kuinka kiivaasti puolueet taistelivat
keskenään ja mitä kiistoja uskonto, kansallisuus ja vallanhimo saivat
aikaan.
Ukko naputti tuhan ulos piipustaan: "Meillä ei ole piispoja,
valitsijoita eikä ministereitä."
Ja lopuksi esitin hänelle, kuinka voimakkaaksi maamme kerran olisi
tuleva, kun kaikki nämä toiveet kävisivät toteen.
Pikku Noëmi oli nukahtanut vanhuksen polvelle; hänet täytyi viedä
sisään ja panna levolle. Se oli tärkeämpää kuin asiat, joista olin
puhunut. Nukkuva lapsi vietiin hänen polveltaan hänen vaimonsa
syliin. Kun tämä poistui, kysyi ukko minulta:
"Missä olette syntynyt?"
Sanoin sen hänelle.
"Mikä on ammattinne?"
Kerroin olevani romaaninkirjoittaja.
"Mikä se on?"
"Ihminen, joka tarinan lopusta osaa saada selville koko tarinan
alusta saakka."
"No, ottakaa sitten selville minunkin tarinani", hän sanoi tarttuen
käteeni. "Oli kerran mies, joka jätti maailman, missä häntä
ihailtiin, ja loi itselleen toisen, missä häntä rakastetaan."
"Rohkenenko kysyä nimeänne?"
Ukko kohosi päätään pidemmäksi, kun kuuli nämä sanat. Senjälkeen hän
kohotti vapisevan kätensä ja laski sen pääni päälle.
Ja siinä silmänräpäyksessä minusta tuntui kuin olisi, kauan, kauan
sitten tämä sama käsi levännyt pääni päällä, silloin kun lapsen
kiharat vielä liehuivat sen ympärillä, ja kuin olisin kerran ennen
nähnyt nämä kasvot.
Kysymykseeni hän vastasi:
"Minun nimeni on 'Ei kukaan.'"
Sitten hän kääntyi pois virkkamatta enää mitään. Hän meni taloon eikä
enää näyttäytynyt meidän saarella olomme aikana.
* * * * *
Sellainen on Vapaan Saaren nykyinen tila.
Kahden hallituksen suoma etuoikeus, joka tekee tämän maapalan
riippumattomaksi sen molemmin puolin olevista maista kestää vielä
viisikymmentä vuotta.
Viisikymmentä vuotta! -- Kuka tietää, miksi maailma sinä aikana on
muuttunut?