_Vuorela_.
Prinsessa siis ei sitä tahdo. Prinsessa odottaa ehkä jotakin toista
komeampata ritaria, joka pärskyvällä oriillaan, vie häntä kauas pois
rikkauteen ja loistoon. Silloin tuolla köyhällä ritarilla ei ole muuta
neuvoa kuin -- --
_Liisi_.
Voi voi -- mitäs te nyt noin puhutte -- -- Antakaa minun mennä -- enhän
minä -- --
_Vuorela_.
Ei, nyt minä en enää teitä päästä kun kerran olen saanut teidät kiinni.
Neiti Liisi, minä olen köyhä, mutta minulla on tulevaisuutta. Minulla on
hyvät arvosanat -- velkoja ei ole -- Neiti Liisi -- kultakutrinen pikku
prinsessani -- sano nyt minulle -- tahtoisitko -- uskaltaisitko --
tunnetko minua siksi että sinä -- --?
_Neiti Kortman_
(tulee sisään).
Missä se Liisi nyt taas --? Ooh, mitä näen minä? Pyydän anteeksi että
häiritsen! Saanko luvan kysyä mistä erinomaisesta syystä minulla on
kunnia nähdä herra maisteria täällä minun yksityisessä asunnossani?
_Vuorela_
(jäykästi).
Tulin vaan ilmoittamaan, että pastori on ollut poissa sekä edellisellä
että tällä tunnilla eikä ole ketään opettajaa, jota voisi panna hänen
sijalleen. Olisin lähettänyt vahtimestarin sanomaan, mutta hän kuuluu
olevan kaupungilla teidän asioillanne.
_Neiti Kortman_.
Hyvä! Saan taas puolestani ilmoittaa että minä kyllä pidän huolta siitä
ettei opetusta minun oppilaitoksessani laiminlyödä. Onko mitään muuta?
_Vuorela_.
Ei.
_Neiti Kortman_.
Hyvästi sitten!
_Vuorela_
(ärjäsee).
Hyvästi! (Mennessään.) Saatanan noita-akka! Ja nyt kun kaikki oli
melkein valmiina.
Seitsemäs kohtaus.
_Neiti Kortman_. _Liisi_.
_Neiti Kortman_.
Ei, kyllä se nyt jo menee liian pitkälle! Että omassa huoneessani aivan
silmieni edessä tavata rakastajansa! Se on kerrassaan julkeata!
_Liisi_.
Hän ei ole minun rakastajani. Semmoisia sanoja täti ei saa käyttää.
_Neiti Kortman_.
Niin, valitettavasti en tiedä kuinka pitkälle suhteenne jo on edistynyt.
Minä olen koettanut sinua varoittaa, mutta millä tuloksella, sen kait
itse parhaiten tiedät.
_Liisi_.
Sulla on katkera sydän, täti. Kaikista sinä vaan luulet pahinta.
Kyllähän minä jo olen niin vanha että ymmärrän kuinka käyttäytyä. Elä
paheksu täti, mutta minun täytyy nyt sen vihdoinkin sanoa että tämmöistä
tyranniutta en enää jaksa kärsiä. Minä tahdon pois omaan kotiini,
rakkaiden vanhempieni luo.
_Neiti Kortman_.
Vai niin, ryökkynä siis sanoo itsensä ylös. No, täytyyhän tuota surua
kestää, eihän muu auta. Semmoista uppiniskaista ja kiittämätöntä
kasvattia, josta sitä paitsi ei ole mitään hyötyä, en enää tahdokkaan
pitää luonani. Niin, ole hyvä vaan -- en minä sinua pidätä.
_Liisi_.
Olenhan minä sentään tehnyt työtäkin leipäni edestä ja voimieni mukaan,
mutta kun en koskaan ole saanut kuulla mitään ystävällistä ja hyvää
sanaa, niin työ on tuntunut minusta niin sanomattoman raskaalta ja
vaikealta -- --
_Neiti Kortman_.
Äh, elä siinä lörpöttele! Vie sjaalit rouville ja mene sitten katsomaan
eikö Juonasta näy.
(Liisi menee verandalle. Samassa tulee Juonas perältä.)
Kahdeksas kohtaus.
_Neiti Kortman_. _Juonas_. (sitten) _Assessorin rouva_.
_Juonas_.
Ei tarvita, ei tarvita! Juonas on täällä jo.
_Neiti Kortman_.
Hyvä! Mitä olet saanut kuulla? Puhu heti mutta hiljaa. (Viittaus
verandalle päin.)
_Juonas_
(matalammalla äänellä).
Ymmärrän. Salaisuus.
_Ass. rouva_
(verandan ovessa paperi kädessä).
Sanny Sanny, tässä on eräs vaikea paikka. Tuleppas meitä neuvomaan.
_Neiti Kortman_.