_Vuorela_.
Mutta minnekäs neiti nyt --? Eikös ole aikaa vähäisen --?
_Liisi_.
En voi, en voi. Täytyy mennä tätin aamiaista valmistamaan.
_Vuorela_
(hauskasti.)
Siis sekä kokki että pedagoogi.
_Liisi_
(hymyillen.)
Ja luultavasti kumpaisenakin yhtä taitamaton.
_Vuorela_.
Ei suinkaan. Teidän kokkitalangiini valitettavasti kyllä en ole ollut
tilaisuudessa tutustua, koska tätinne ei vielä ole pitänyt minulle
mitään juhlapäivällistä, josta erityisestä syystä ei taida paljon toivoa
ollakkaan. Mutta opettajattarena minä kyllä olen teitä kuunnellut.
Oikeinhan tytöt teitä jumaloitsevat, neitiseni.
_Liisi_.
Ei ei. Minä olen hyvin epäonnistunut opettajatar! Ei mitään metoodia --
ei mitään respektiä -- --
_Vuorela_.
Ja kumminkin ovat tytöt teidän tunnillanne niin hiljaa kuin hiiret,
huomaavaiset ja ahkerat. Mitä te muuta sitten vaaditte?
_Liisi_.
Niin -- en tiedä. Ehkä ne pitävät minusta vähän -- ehkä ne minua
sääliivät -- --
_Vuorela_.
Niin, siinäpä se onkin. Ne pitävät teistä, niin ne pitävät teistä, neiti
Liisi. Ja kuka ei teistä pitäisi! Neiti Liisi -- saanko minä -- --?
_Liisi_.