_Leena_ (tulee vasemmalta, jää oven luo seisomaan). Kuulin oven taakse,
mitä kirkkoherra puhui, ja tulin sanomaan, että poika on jätettävä
rauhaan syytöksiltä ja manauksilta. (Ismaelille.) Hae kotvan aikaa
Agnesta vielä — — jos olisi riihen luona tai kaivolla näkyisi.
(Ismael poistuu oikealle.)
_Elias Kålk_ Vaimo, sinussa on riivauksen henki.
_Leena_ Ja tuolla kopissa on riivattu, jonka teki mielipuoleksi
kirkkoherran alinomainen saarna tuomiosta ja helvetin piinasta. Niin,
täällä ollaan riivatuita, mutta muissa on riivauksen syy.
_Elias Kålk_ Älä etsiskele muiden vikoja, vaan omiasi katsele ja muista.
_Leena_ (synkkänä ja uhkaavasti). Sairaaksi olen silmäni katsonut
niihin. Mutta voi niitä, jotka pahentavat yhden näistä pienemmistä. Ja
voi sitä sananpalvelijaa, joka päivällä Jerusalemia rakentaa, mutta
yöllä Babylonin pitoja pitää, neitseet raiskaa ja himojansa palvelee — —
_Elias Kålk_ (nousten, tuimasti vihastuneena). Vaimo, sido kielesi
kiinni. Se on hornan henki, se on messua mustaa. Mene pois täältä!
_Leena_ (avaten lähtiessään riivatun luukun). Saman on riivattu
sanova. Jere! Herää ja nouse. Lain nuijalla pappi rusikoitse. (Poistuu
oikealle.)
_Riivattu_ (painaen kasvonsa luukusta näkyviin). Rusikoitse — —
rusikoitse. Tallasi pyhimmät tarhat, tahrasi tytärten aitat, hanhet
Maarian halasi — — hahhahhah — —
_Elias Kålk_ (yhä seisoen vasemmalla etualalla). Sinä haudasta lähtenyt
mies, mene hautaasi takaisin!
_Riivattu_ On saatana Jumalan apina — — pappi on apinan apina. — —
hähhäh.
_Elias Kålk_ (syöksyy kohti luukkua ja lyö sen kiinni. Hetken vaitiolo.
Kävelee synkkänä pöydänviereisen penkin luo ja lyyhistyy polvilleen
sen viereen). Herra, sinä tiedät, että olen nääntyä kieltäymykseen,
että olen pätsissä palanut. Sinä tiedät, että rakkauteni on hurja kuin
Kalman pyörre ja sieluni totinen kuin kuoleman edessä. Muserra minut,
jos väärin teen, nosta minut, jos olet sallinut riemua minulle.