Tutkiessamme Kaksoisvirtainmaan oikeusasiakirjoja, jotka
luokittelevat ihmiset ylhäisiin eli aatelisiin, tavallisiin ihmisiin
ja orjiin, saamme voimakkaan vaikutelman, että Babylonia oli aito
yliluokkayhteiskunta, missä aivan erikoisesti saatettiin tarvita
Hammurapin tapaista pienten ja köyhäin oikeuksien puoltajaa. Mutta
mitenkähän moni hallitsija antautui niin läheiseen kosketukseen
kansansa kanssa kuin tämä maanisä? Myöhempinä aikoina ei ollut suinkaan
kaikkien suotu »katsella kuninkaan kasvoja ja elää», kuten sanottiin.
Hovimenot olivat Assyriassa ja Babyloniassa yhtä ankarat kuin faaraon
hovissa, ja mateleva hovimies ei arkaillut nimittää itseään »kuninkaan
koiraksi.»
Joka haluaa tutustua tekopyhien korulauseiden näytekokoelmaan, jossa
sanojen tarkoituksena on kuninkaan mielistely, lukekoon kirjeen, jonka
eräs korkea virkamies kirjoitti Assyrian kuninkaalle Asarhaddonille
saadakseen poikansa hovipalvelukseen. Mies alkaa m.m. kauniisti
väittämällä kuninkaan hallituksen olevan niin siunausta tuottavan,
että »vanhat tanssivat, nuoret laulavat, naiset ja tytöt astuvat
morsiusvuoteeseen ja ovat hedelmällisiä. Miehille, jotka ovat tehneet
syntiä ja odottaneet kuolemaa, on herrani kuningas antanut uuden
elämän; ja ne, jotka vuosikausia ovat viruneet vankeudessa, olet sinä
vapauttanut. Ne, jotka ovat kauan sairastaneet, ovat tulleet terveiksi,
nälkäiset ovat tulleet ravituiksi, laiha lihoo. Puut notkuvat hedelmien
painosta. Ainoastaan minä ja poikani olemme sielultamme surullisia ja
sydämeltämme murheellisia.
Hiljattain on herrani kuningas osoittanut rakkautta Niniveen, sen
kansaan, sen ensimmäisiin miehiin sanoen: 'Tuokaa tänne poikanne!
Antakaa heidän seisoa minun edessäni!' Salli siis minun poikani seisoa
yhdessä heidän kanssaan herrani kuninkaan edessä, niin tahdomme
riemuita kaiken kansan kera ja tanssia ilosta.
Silmäni luottavat herraani kuninkaaseen. Palatsiin kuuluvien joukossa
ei ole ketään, joka rakastaa minua. Minulla ei ole heidän joukossaan
ainoatakaan ystävää, jolle voisin antaa lahjan, niin että he voisivat
ottaa huoleksensa asiani ja edistää sitä. Herrani kuningas sääliköön
palvelijaansa! Toivon, ettei kaikkien näiden ihmisten joukosta kellään
panettelijallani olisi menestystä pahoissa hankkeissaan minua kohtaan.»
Mitenkähän paljon totuutta lienee ollut hovimiesten kauniissa
kuvauksissa kansan tilasta? Maan hedelmällisyydestä huolimatta
babylonialaisen pienviljelijän kohtalo oli kova. Ensinnäkin jo valtion
veroista selviytyminen oli hänelle kyllin rasittavaa. Kaupungeissa
nämä suoritettiin rahassa, maalla maksettiin verona etupäässä
tavaraa, kuten viljaa, taateleita, karjaa ja villoja, tai vero
suoritettiin päivätöinä, joita laskettiin jokaiselle. Enimmäkseen tähän
työvelvollisuuteen kuului kanavien kaivamista, heinän niittämistä,
tiilenkantoa tai muuta työskentelyä valtion rakennushankkeissa määrätyn
monena päivänä.
Syy talonpoikien sortamiseen oli kuitenkin ennen kaikkea heidän
lainanantajissaan, jotka pitivät pienviljelijää täydellisessä
riippuvaisuussuhteessa. Kylvöaikana hän oli säännöllisesti rahapulassa.
Täytyihän hänen hankkia siemenviljaa. Ja hänen ahdinkonsa oli sitä
pahempi, kun vilja tietenkin siihen vuodenaikaan oli kalliimpaa
kuin konsanaan. Kun sitten tuli korjuuaika, tarvitsi hän jälleen
rahoja voidakseen palkata työvoimaa. Sillä tavoin hän joutui aivan
rahamiesten käsiin. Lainansa hänen oli maksettava viljassa sadonkorjuun
päätyttyä käypään hintaan, joka juuri siihen aikaan vuotta oli
alimmillaan. Niin joutui suuri osa peltomiehen hiestä ja vaivasta hänen
lainanantajilleen, ja mies parka joutui vuosi vuodelta yhä enemmän
riippuvaiseksi saamamiehistään. Sellaisella koronkiskuriliikkeellä
elivät ja kukoistivat etenkin suuret pankit, joita jo aikaisin kasvoi
Babyloniin ja muihin suurkaupunkeihin, ja joista ennen mainittu »Egibi
& Pojat» lienee ollut tärkein. Tämä pankkiirisuku vastasi usean
miespolven aikana Babylonian Rotschildejä.[145] Nämä sekä nippurilainen
toiminimi Murashshu & Pojat[144] hallitsivat Kaksoisvirtainmaan
liike-elämää aina persialaisaikaan saakka.
Sellaisilla yhtiöillä saattoi toisinaan olla suunnattomat pääomat.
Voitto oli yleensä erittäin suuri. Sijoitetun rahamäärän kaksin-
jopa nelinkertainen voitto oli sääntönä, mutta kymmenkertaisiakin
voittoja esiintyy. Ei ole ihmeteltävää, että korko oli korkea. Se nousi
muinaisbabylonialaisen lain mukaan 20 %:iin rahalainoissa ja noin 30
%:iin viljalainoissa. Syynä tähän suureen eroon oli todennäköisesti
viljanhintojen vaihtelevaisuus. — Assyriassa sitävastoin ei korkoa
nähtävästi milloinkaan oltu laillisesti säännöstelty. Seurauksena oli
hirvittävä koronkiskominen. Korko saattoi siellä nousta aina 50 %:iin.
Monet temppeleistä olivat myöskin suurpankkeja. Pyhäköt olivat
täällä kuten Egyptissäkin suuria tilanomistajia, jotka kokosivat
valtavia rikkauksia. On kuvaavaa, että pohjoisbabylonialaisessa
Sipparin kaupungissa ensimmäinen pankkiiri oli — itse auringonjumala,
tai selvemmin sanottuna: hänen pappinsa ja papittarensa, joiden
joukossa oli kuninkaan tyttäriäkin, tekivät lainakauppoja jumalan
laskuun. Papitarten keskuudessa mainitaan olleen kuitenkin niin
ihmisystävällisiä lainanantajia, etteivät he ottaneet köyhiltä mitään
korkoa. Muuan sipparilainen velkakirja kuuluu esim. näin: »Sin-itura on
lainannut auringonjumalan temppelistä 10 hopeasikliä[146] ilman korkoa.
Niin pian kuin temppeli tahtoo, on hänen maksettava rahat takaisin.»