Kanootti-matkoja Suomessa.
Suomi on kanootti-urheilun luvattu maa. Peninkulmittain voidaan
laskea pitkin vesistöjä järvestä järveen, maan sulkematta tietä, ja
jos tahdotaan siirtyä vesistöstä toiseen, niin on vesiä jakava harju
melkein kaikkialla jotenkin kapea: lyhyt alusten kuljetus maata
myöten avaa taas uusia kulkuväyliä. Kartan mukaan voidaan suunnita
lukemattomia matkateitä; missä vain näkyy vettä, kuinka kapeaa ja
mitätöntä hyvänsä, kaikkialla kanoottimies pääsee soutelemaan. Hänen
ei tarvitse rajoittaa retkiänsä suuriin kulkuväyliin, vaan hän
voi tunkeutua kaikkialle. Hän voi käydä seuduissa, joihin muilla
kulkuneuvoilla on mahdoton päästä. Paremmin kuin mikään muu matkailija
voi hän nauttia kaikkia järviluonnon yksityiskohtia ja oppia tuntemaan
elämää syrjäisissä seuduissa. Ja vapaus hänen purressaan, vapaus hänen
itsensä määrätä matkansa nopeus ja suunta, levähdyspaikat ja pitemmän
oleskelun alue tekee kanootti-urheilun paremmaksi muita matkailuja.
Yhtä vain tarvitaan: aikaa. Sillä melominen ei tuota pikajunan vauhtia
eikä nopeus sovellu yhteen kaikinpuolisen vapauden kanssa, joka juuri
antaa kanoottiretkelle suurimman viehätyksen.
Ohjeeksi kanoottimiehelle pitkämatkaisten ohjelmain tekoon luetellaan
tässä muutamia viehättävimpiä ja sopivimpia kulkuteitä sisämaassa.
Matkojen päät ovat niin valitut, että niihin helposti päästään
höyrylaivoilla tai rautateitse, joten kanootin kuljetus käy helpoksi ja
huokeaksi. Säännöksi on asetettu, että, missä vesistöt ovat virtaiset,
matka on suunnittu myötävirtaan.
I. _Lohjan vesistö_. Lähtöpaikka: Lohjan kirkonkylä, 4 km Lohjan
asemalta. Soutu Lohjan järveä myöten, Lohjan Ison saaren ympäri, sekä
Karjanjokea pitkin Mustion, Pinjaisten (Billnäs) ja Åminneforsin ohitse
Pohjan pitäjän lahteen ja sitä myöten Tammisaareen. Koko matkalle 3 tai
5 päivää. — Jos vielä lisäksi pannaan muutamia päiviä, maksaa kyllä
vaivan matkustella Tammisaaren saaristossa ja Barösalmeen. — Jos matkaa
jatketaan Barösalmesta Helsinkiin, tapahtuu se nopeimmin höyrylaivalla.
Kesäaikaan kulkee niitä joka päivä. — Jos höyrylaivamatka keskeytetään
Porkkalaan, voidaan jäännösmatka Helsinkiin soudella kanootilla
saaristotietä.
II. _Hämeenlinnan ja Tampereen väliset järvet_. Lähtöpaikka:
Hämeenlinna tahi (jos tullaan etelästä päin) Leppäkosken tai
Turengin asema. Soutu pitkin Vanajavettä Lempoisten kanavalle
ja rautatien-asemalle, joka, jos aika on täperällä, on sovelias
lähtöpaikka. Soutu kauniita Lempäälän ja Vesilahden järviä (Laukko) ja
Pyhäjärveä (poikkeus Nokialle) Tampereelle, josta rautateitse Suinulan
asemalle. Asemalta 2 km maamatkaa eräälle Vesijärven lahdelle (Harjulan
seljän juurelle). Soutu Kangasalle (Kangasalan kirkkoharju), pitkin
Veksiön jokea ja Längelmäveden eteläkulmaa Kaivannolle (4 km Kangasalan
keisarinharjulle), josta Roinetta ja Mallasvettä myöten Valkiakoskelle
(kanava), edelleen Sääksmäen ohitse (Rapolan harju) ja takaisin
Vanajavettä myöten Hämeenlinnaan. Jos viimemainittu kaupunki otetaan
matkan alku- ja loppupääksi, kuuluu koko matkaan 6 tai 7 päivää. — Jos
Suinulan asemalta lähdetään, tarvitaan ainoastaan 3 päivää.
III. _Tampereen pohjoispuoliset järvet_. Vert. ed. Lähtöpaikka: a)
Ätsärin asema. Soutu Virtain kautta Ruovedelle, b) Pihlajaveden asema.
Soutu pitkin Pihlajaveden vesiä Ruovedelle, c) Kolhon asema. Retki
Keuruunseljälle; sitte Mänttään, Filppulaan ja Ruovedelle. Näistä
eri ehdotuksista vie a) enimmän aikaa, mutta tarjoaa myöskin enimmän
viehätystä. — Soutu Ruovedeltä Muroleelle, josta aikaa voittaakseen
voidaan käyttää höyrylaivakyytiä pitkin Näsijärven Tampereelle. Koko
matkaan kuluu 5 tai 6 päivää. Tampereelta voidaan retkeä jalkaa II:sen
tai IV:nen mukaan.
IV. _Kokemäenjoki_. Vert. ed. Tampereelta Pyhäjärveä myöten Nokialle,
jossa kanootti kannetaan tehdasten ohitse pohjoista rantaa Kullanvuoren
juurelle (1/2 km), josta taas voidaan lähteä vesille. Edelleen Karkun
ja Tyrvään kautta ja sitte pitkin jokea Poriin. Matka Tampereelta
Poriin voidaan tehdä 3 tai 4 päivässä.
V. _Kymijoki_. Vert. ed. Viehättävä, mutia vaivalloinen matka. Paljo
koskia ja monesta mahdoton laskea kanootilla, vaan täytyy niitä kiertää
maitse. Lähtöpaikka: Lahti. Soutu pitkin Vesijärveä ja Päijänteen
eteläpäätä Kalkisten koskelle (kelpaa laskettavaksi), josta Kymijoen
laivaa Heinolaan (erittäin viehättävä tie). Edelleen Koskenniskaan
(josta ei pidä laskea) ja pitkin jokea Mankalan kylään (itärannalla);
sieltä kanootit mieluisimmin kuljetetaan noin 3 km maitse Mankalan
koskien ohitse, jotka muuten tuottavat kovaa työtä. Kauramaan koskesta,
joka on viimeinen ennen Iitinjärveen tuloa, voidaan laskea. Soutu Iitin
ja Jaalan järviä myöten Oravalaan, josta joki taas alkaa. Matkalla alas
Kotkaan on joessa monta suurta koskea ja köngästä, joihin on rakennettu
teollisuuslaitoksia. Useimmissa paikoin saadaan helposti apua kanootin
kantamiseen niiden kohtain ohitse, joista ei voida laskea. Aikaa
kuluu 5 tai 7 päivää. Jos sitä on niukalti, voidaan säästää 2 päivää
keskeyttämällä venematka Kymin asemalle.
VI. _Mäntyharjun vesistö_. Lähtöpaikka: Otavan asema Savon radalla.
Soutu Hirvensalmen ja Mäntyharjun vesiä pitkin Jaalan järveen (katso
edellä V:ttä) ja edelleen Kymin asemalle. Monilukuisista virroista ja
koskista lienevät enimmät sellaisia, joista voidaan laskea kanootilla.
Jos ei ole aikaa tehdä tätä matkaa, johon kuluu 5 tai 6 päivää, voidaan
siitä lyhentää 1 tai 2 päivää siten, että määrätään Mäntyharjun asema
lähtöpaikaksi. Jos sitä vastoin on runsaasti aikaa, voidaan matkaa
jatkaa pohjoispäästä ja lähteä silloin Haukivuoren asemalta, josta
Kyyvetlä ja Puulavettä myöten Hirvensalmelle.
VII. _Vesistöt Jyväskylän pohjoispuolella_. Vert. ed. Lähtöpaikka:
Suonnejoen asema. Soutu pitkin Suonnejokea Iisvedelle ja edelleen
Nokisenkoskea ja Tyyrinvirtaa (molemmista voidaan laskea kanootilla)
Rautalammin kautta Konnevedelle. Konnevedeltä voidun jatkaa a) länttä
kohti Siikakoskelle ja edelleen Kynsivettä ja Kuusivettä Laukaasen
(useimmat koskei kelvolliset kulkea kanootilla), b) pohjoista kohti
Konneveden pohjoispuolen poikki Temmintaipaleelle, jonka 1 km leveän
kannaksen poikki kanootti kannetaan, ja sitte voidaan soutua jatkaa
Keitelettä myöten Viitasaarelle ja vielä etemmäksikin. Keiteleellä
voidaan myöskin käyttää höyrylaivain apua. Keiteleeltä etelään päin
Äänelkosken, Kapeekosken ja Kuusankosken kautta Laukaasen, josta
matkaa jatketaan Jyväskylään. Tällä matkalla täytyy kiertää Kuhankoski
ja Haapakoski, a) kohdassa esiteltyyn matkaan kuluu 5 tai 6 päivää,
toiseen b) matkaan 8 tai 10 päivää.
Jos kuljetaan höyrylaivalla Jyväskylästä pitkin Päijännettä,
voidaan tämä matka yhdistää V:nen matkan kanssa. Lähdetään silloin
höyrylaivasta Pulkkilan salmessa, josta väylä eroaa Heinolaan. Itse
Päijänteellä ei ole juuri mitään erikoista viehätystä, jos ei olo aikaa
pitkin rantoja etsiskellä kapeampia väyliä.
VIII. _Valkialan vesistöt_. Lähtöpaikka Lappeenranta. Joko kuljetetaan
kanootti noin 1 peninkulman matka Lappeenrannasta maantietä myöten
kaupungin länsipuolella olevan Kivijärven lähimpään lahteen taikka
myöskin soudetaan Saimaan lounaisimpaan nurkkaan, joten maamatka
vähenee noin 1 kilometriksi. Soudellen pitkin vesiä länteen päin
saavutaan Kymijoelle noin 1 peninkulman päähän pohjoiseen päin Kymin
asemasta. Matka voidaan myöskin keskeyttää aikaisemmin Harjun asemalla
Savon radalla. Tämä matka suoriutuu 3 tai 4 päivässä. Jatkoa V:nen
mukaan.
IX. _Vuoksi_. Vert. ed. Lähtöpaikka: Viipuri. Soutu pilkin Saimaan
kanavaa Juustilan järvelle, josta itää kohti vastavirtaan kapeita
vesiä, jotka juoksevat Saarelan ja Lyykylän ohitse, Kääntymän kylään
Noskuanseljän lahden päähän. Kuljetus maitse noin 5 km Kaltovedenmaahan
Vuoksen lahden rantaan ja sitte pitkin koko tätä jokea Räisälän
kautta Käkisalmeen. Kaikista koskista voidaan laskea kanootilla.
Viehättävämpää ja paremmin vaivan maksavaa kanoottimatkaa tuskin
lienee toisia. Aikaa tarvitaan 4 tai 5 päivää. — Jos Vuoksen matkaa
jatketaan Valamoon ja Laatokan Karjalaan, joka käy päinsä höyrylaivalla
Käkisalmesta, jätetään kanootti Kurkijoelle. Höyrylaivan ollessa
rannassa palkataan joku hevosmies, joita aina on laivarannassa,
kuljettamaan kanoottia maitse Pulikkoon tai Punkaharjulle, jossa se
palatessa, tehtäköönpä paluumatka Kurkijoen kautta tai tavallista
matkailijain tietä Sortavalan ja Kesälahden kautta, taas on
käytettävänä; katso XI. Sellaiseen kuljetukseen lähtevät 3 tai 5
markasta hevosmiehet, jotka toivovat saavansa kyytiä takaisin.
X. _Nevajoki_. Vert. ed. Höyrylaivalla Käkisalmesta Slyyssinään (I
yössä), josta lähdetään kanoottimatkalle laivan sivulta. Sitte pitkin
Nevaa Pietariin, joka matka myötävirran avulla hyvästi suoriutuu 7
tai 8 tunnissa. Jos kanootti lähetetään rautateitse Suomeen, noustaan
maalle Liteinin sillan luona, ensimmäisen sillan Slyyssinästä
päin tullessa, josta on ainoastaan lyhyt matka asemalle. Jos taas
aiotaan käyttää höyrylaivaa, lasketaan Nevaa myöten edelleen Suomen
höyrylaivojen pysäyspaikkaan Vasili Ostrovaan.
XI. _Saimaan vedet_. Veri. ed. Tällä laajalla vesistöllä voidaan
sovitella yhteen lukemattomia matkoja ja käyttää myöskin hyödykseen
vilkasta höyrylaivaliikettä. Suuria, yksitoikkoisia selkiä voidaan
karttaa ja säästää aikaa viehättävimpien seutujen varalle. Mitään
matkaohjelmaa ei tarvitse erittäin tehdä, koska kartta enimmissä
tapauksissa antaa riittäviä ohjeita. Ainoastaan pariin asianhaaraan
tässä viitattakoon.
a) Matkaan Viipurista ylös Saimaan kanavaa myöten kuluu 1 päivä
(ahkerasti soutaen). Kanavamaksu 1 mk suoritetaan yiösmennessä
Juustilassa ja alas matkustaessa Mustolassa; sen laiminlyöminen
tuottaa ikävyyksiä; siitä maksusta avataan sulkuportit, kuitenkin
kanavapalvelijat mieluisemmin kantavat kanootin sulun ohitse, joka
säästää aikaakin.
b) Jos tahdotaan Saimaan vesistöstä päästä Päijänteen vesille, on
viehättävä kulkuväylä Sorsavettä ja Osmajärveä myöten, jotka laskevat
4 km päähän Varkaudesta etelään päin. Tätä tietä päästään pieneen
Paasiveteen ja sitte tukinuittoa varten vesiä jakavan harjun poikki
kaivettua kanavaa myöten Suonteenselkään, joka laskee Rautalammin
vesiin. Vert. ed. ja VII.
XII. _Viipurista Poriin sisämaitse!_ Tämä matka vielä mainittakoon,
oikein valaistakseen kanootin käytöllisyyttä sisämaan matkoilla, sillä
koko tämä matka voidaan soudella kanootilla päästä päähän ilman muuta
maitse kuljetusta kuin koskien ja niihin rakennettujen laitosten
ohitse. Viipurista Varkauteen kanavaa ja Saimaan vesiä myöten;
jatkoa XI b) ja VII a) mukaan Jyväskylään, josta Padasjoen pitäjään
(Harmoisten lahteen, Kellosalmen pohjoispuolelle) ja Lummeneesta
tulevaa koskirikasta jokea myöten ylös, sille mainittua järveä myöten
ja edelleen Vesijaon kaulia Hauhon vesille, joita myöten päästään
Mallasvedelle. Sieltä jatketaan II:sen ja VI:nen mukaan. Koko tähän
matkaan tarvitaan 4 viikkoa; jos suurimmat seljät matkustetaan
höyrylaivalla, säästyy melkoisesti aikaa.
Kanootin rakennus.
Hyvän matkailukanootin pitää täyttää monta ehtoa. Sen tulee olla
vakava vedessä, mukava istua, kyllin tilava tarpeellisille tavaroille,
kevyt soutaa ja kantaa ja kestävä pitempääkin kuljetusta hevosella ja
kärryillä.
Vaikka solakka mahonkikanootti onkin oivallinen kilpasoudussa, ei se
kuitenkaan kelpaa pitkille matkoille. Siihen se on liian kapea ja
pitkä. Jo vähäisetkin aallot huuhtelevat sen ylitse, ja jos tuuli käy
sivulta, on se hankala; koskissa on se kerrassaan kelpaamaton. Mutta
vaikka se tehtäisiinkin täyteläisempi-muotoiseksi kuin tavallinen
kilpasoutu-kanootti, ei sen muukaan rakennus kestä sysäyksiä eikä
hankautumisia, joita pitkällä matkalla välttämättä tapahtuu, oltakoonpa
kuinka varovaisia hyvänsä. Puukanootti on aina arka, varsinkin maitse
kuljetettaessa, jota usein täytyy tehdä huonoja teitä myöten. Ja jos
saumat halkeavat, ei ole helppo sitä tyydyttävästi korjata saatavissa
olevilla vähillä neuvoilla. Tässä kohden on kangaskanootti kerrassaan
parempi. Kankaan notkeuden tähden on se vähemmin arka tärinän
vahingollisille vaikutuksille, ja jos siihen sysäytyy reikä, saadaan
se tuota pikaa paikatuksi palttinatilkulla ja gummisementillä. Kun
sitä paitsi sen paino saadaan paljon pienemmäksi kuin samankokoisen
puukanootin, täytyy valitessa alusta pitkälle matkalle kerrassaan antaa
etusija purjekangas-kanootille, vaikka se soudussa ei täysin pystykään
kilpailemaan puukanootin kanssa. Mutta tässähän onkin puhe matkailijan
tarpeista eikä urheilijan. Loistavia nopeuden tuloksia korvaa kylliksi
viehätys ja turvallisuus.
Matkailija katsoo myöskin rahavaroja. Jos jokin kulkuneuvo on saatavana
ilman suurta rahan uhrausta, vasta sitte voi se tulla käytetyksi
suuremmassa määrässä. Tältäkin kannalta katsoen, joka ei suinkaan ole
mitätön, kilpailee kangaskanootti hyvällä menestyksellä puukanootin
kanssa. Kangaskanootti saadaan muutamilla kymmenillä markoilla, vaan
kelvollinen puukanootti maksaa monta vertaa enemmän.
Kangaskanootilla ovat edellä kuvatut matkat tehdyt. Sama kanootti on
kestänyt ne kaikki ja vielä muutamia muitakin sen lisäksi. Ja tämän
kokemuksen pitää kylliksi tukea sitä mielipidettä, että kangaskanootti
on ominaisuuksiltaan varsin oivallinen alus pitkälle matkalle.
Kanoottien teko kaupaksi on ensinnä alettu Viipurin veneveistämöllä,
josta viime vuonna on valmistunut koko 120 kangaskanoottia. Nyt jo
niitä saadaan muiltakin tahoilta.
Kanootin tekoa ei kuitenkaan tarvitse supistaa erityisiin
veneveistämöihin; se on niin yksinkertainen, että siihen voidaan ryhtyä
missä hyvänsä, sopiipa se varsin hyvin kotityöksikin. Jokainen, jolla
on vähänkin kätevyyttä käyttää tavallisia nikkarinkaluja, osaa ilman
mitään vaikeuksia ihan omin käsin tehdä kangaskanootin. Varustautuminen
kesäksi pitkille matkoille on hyödyllisenä ja mieluisena virkistyksenä
talvella lomahetkinä. Alkavaisten ohjeeksi annetaan tässä tarkka
kertomus kanootin rakennuksesta. Se on tehty oman kokemuksen mukaan,
mikäli sitä olen saavuttanut havainnoistani yhden kanootin teossa, joka
yritys on onnellisesti päättynyt silloin, kuin tätä kirjoitan.
Purjekangas-kanootti on pitkän ja kapean veneen muotoinen, jonka
kummastakin keulasta on vähän runsaammin kuin kolmas osa koko veneen
pituudesta katettu. Keskellä on soutajan paikka, istuinsija. Se
on niin pitkä laatikko, että siinä sopii hyvästi istumaan, jalat
suorina. Istuinlaatikko, lepäävä kanootin kölin päällä, on veneen
lujana keskustana ja antaa vakavuutta koko alukselle. Se on vettä
pitävä, ja, kun kansikin liittyy vedenpitävästi sen laitoihin, on
se muusta veneestä tarkkaan erotettu paikka. Sepä juuri tekee, että
kanootti on turvallinen vesillä. Sillä jos istuinsija tulee aalloista
tai kaatuessa täyteen vettä, ei se pääse sen pitemmälle, ja kanootti
kantaa silloinkin lastinsa. Jos taas jostakin jysäyksestä tulee reikä
pohjaan tai sivuun, niin että vettä tulee veneen runkoon, pysyy
istuinsija kuivana ja kannattaa kyllä koko kanoottia, kunnes päästään
maalle. — Kehä, joka antaa muodon ja lujuutta kanootille, on keveistä
puuliistoista, jotka kiinnitetään poikkipuihin eli kaariin. Tälle
kehälle kiinnitetään purjekangas, joka sitte tehdään öljymaalilla vettä
pitäväksi.
Tarvepuut. Kuivaa kuusipuuta käytetään kanootin rakennukseen ja se
onkin siihen ihan soveliasta. Haapa on kyllä kovempaa ja lujempaa,
mutta myöskin kalliimpaa ja sitä on vaikeampi saada. Puukehään
tarvitaan 11 kpl. 4.3 m pituista, 2.5 sm levyistä ja 1.3 sm paksuista
ripaa eli liistaa, 2 kpl. saman pituista, nelikulmaista, 2.5 sm
paksuista ripaa, 3 kpl. 3 tai 4 m pituista ja 2.5 sm paksuista
lautaa sekä 1 kpl. 5 sm paksuinen lauta, kaikki niin oksattomia kuin
mahdollista. Sopivin on ottaa nämä tarvepuut valmiiksi sahattuina ja
höylättyinä höyry-nikarruslaitoksesta, jos sellaista on lähellä, vaan
muuten sahataan liistat kuusilankusta.
Kaaret. Mitä tiheämpään pannaan kaaria, sitä tasaisemmaksi ja
solakammaksi tulee kanootin muoto. Täysin tyydyttävä määrä on 8
kappaletta, joka myöskin riittää tekemään venettä kyllin vahvaksi.
Tästä lähtein merkitään kaaria numeroilla I—VIII, kokasta perään
lukien. Seuraavan taulun avulla piirustetaan kaarien kaavat
täydellisessä koossa.
(Taulu kaarien suuruudesta ja kuvat jäävät pois, niillä onkin enää vain
kuriositeettiarvoa.)
Jos esim. tahdotaan piirustaa IV:s kaari, vedetään paperiarkin
laitoihin suorat viivat Ax ja Ay kohtisuoraan toisiansa vasten. A:sta
lähtein mitataan 93:llä sivulla olevan taulun IV:nen sarekkeen mukaan
AB = 28.5 sm, ÄC = 22 sm, AD = 8 sm, AE = 4 sm, AF = 2 sm, AG = 0 sm,
s.o. G-pisto tulee A:han. C:stä, D:stä, E:stä ja F:stä vedetään suorat
viivat samaa suuntaa kuin Ax. Niistä mitataan (vrt. kuv. 1) Ce = 30
sm; Dd = 26 sm, Ee = 22.3 sm, Ff = 19.5 sm, Gg (eli Ag) = 15 sm. B:stä
e:hen vedetään suora viiva; e, d, e, f, g ja A yhdistetään kaarevalla
viivalla. Samalla tavalla tehdään muiden kaarien kaavat taulun mittojen
avulla.
Saatua siten kaaren puolikasten kaavat leikataan niiden mukaan koko
kaarien kaavat, jotka sitte voidaan suorastaan piirustaa (hienommille)
kuusilaudoille. Että tarvepuita säästyisi ja kaaret tulisivat niin
keveiksi kuin mahdollista, tehdään ne useammista paloista, jotka
ruuveilla kiinnitetään toisiinsa. 2:nen kuva 91:llä sivulla on tässä
riittävänä ohjeena I:sen, II:sen ja VIII:nen kaaren ja 3:s kuva III:nen,
VI:nen ja VII:nen kaaren teossa. Kuvissa näkyvä pilkkuviiva osoittaa
1:sen kuvan A-kohtaa; sitä viivaa myöten tulevat kaaret olemaan
kölillä. Että kaaret voitaisiin vakavammin kiinnittää köliin, tehdään
niiden alapuoli keskeä vähän leveämmäksi, kuten kuvista näkyy; siten
voidaan siihen tehdä lovi köliä varten. Kaaripalasien leveys ei mistään
kohdasta saa olla vähempää kuin 3 sm. — Huomattakoon, että kaaren eri
kappaleet otetaan niin pitkin puuta kuin mahdollista.
VI:s ja V:s kaari, jotka tulevat istuinsijan pääseiniksi, tehdään
umpinaisiksi. Ne sahataan hienoista laudoista, joista kaksi levyä
rinnakkain riittää seinäin korkeudeksi. Seinän levyt saumataan yhteen
ja päihin kiinnitetään ruuveilla liistat, kuten 4:s kuva osoittaa.
Istuinsija on pikemmin tehtävä riittävän pitkäksi kuin liian lyhyeksi.
Sovelias pituus on 120 sm. Tavallisesti tehdään so niin, että IV:nen ja
V:nen kaariseinän laitoihin naulataan hienoja, sen pituisia lautoja.
Mutta koska on vaikea saumata tätä laatikkoa niin tarkaksi, että se
pitäisi vettä, ehdotetaan tässä toista rakennustapaa tätä kanootin
tärkeätä osaa varten. Ainoastaan kehä tehdään puusta ja sen ympärille
pingotetaan sitte purjekangasta. Kehä tehdään siten, että IV:teen
ja V:teen kaareen kiinnitetään ruuveilla hienommista laudoista sen
pituisia kappaleita, kuin äsken määrättiin istuinsijan pituudeksi.
Näitä lautoja varten ovat 4:ssä kuvassa A:n kohdalla olevat lovet
aiotut; IV:ssä kaaressa on loven leveys 26 sm, V:ssä 32 sm. C-nurkkiin
tehdään samoin lovet ja kiinnitetään niihin ruuveilla istuinsijan
pituiset laudat, joiden sisälaita on suora, vaan ulkolaita vähän
kaareva kanootin kansilaidan mukaan (kuv. 6). Nämä laudat tehdään
päistä 3 sm ja keskeä 5 sm leveiksi. Sitte vielä sovitetaan 4 sm leveät
liistat pääseinien välille siten, että niiden sisälaidat tulevat yhtä
etäälle päiden korkeimmista kohdista, yksi kummallekin puolelle (kuv. 4
B ja kuv. 6 E F). Näiden liistojen välimatka on V:ssä kaaressa 44 sm,
IV:ssä 27 sm.
Köli. Jos ei kasvannaisväärää puuta ole saatavana, sahataan kokka- ja
peräpuu paksummasta laudasta (2.5 sm paksusta) kahteen kappaleesen,
kuten 5:s kuva osoittaa. Korkeus AB on 30 sm. Muoto, molemmissa
yhtäläinen, voidaan tehdä enemmän tai vähemmän kaarevaksi. Liian jyrkkä
kokka ei kuitenkaan ole hyvä. Köliksi pannaan toinen nelikulmainen
ripa, kiinnittäen ruuveilla alta päin kokka- ja peräpuuhun (katso kuv.
5). Liitokset D:ssä ja C:ssä pitää hyvästi vetää kiinni vahvoilla
ruuveilla. Köli tehdään niin pitkäksi, että kokan ja perän ylänokkain
väliä tulee 4 metriä.
Kanootin kehän kokoon pano. Istuinsijan paikka sovitetaan niin,
että laatikon etupäästä kokan nokkaan jää väliä 138 sm. Tampereen
purjekankaasta n:o 4 leikataan kaksi 180 sm pituista kappaletta
istuinsijan kehyksen verhoksi. Niiden laidat asetetaan päällekkäin
pitkin köliä sille kohdalle, joka on mitattu istuinlaatikolle, ja
laatikko sitte sisältä päin kiinnitetään ruuveilla köliin. Että kölin
ja istuinlaatikon sauma tulisi vettä pitäväksi, ei ruuvien väliä saa
jättää enempää kuin 8 sm. Purjekangas-kappaleiden irtanaiset päät
kummaltakin puolelta käännetään ylös istuinsijan pääseiniä vasten ja
naulataan niiden laidat päällekkäin pitkin seinien keskiviivaa tai
kiinnitetään ruuveilla päälle liista kölistä suoraan ylös päin. —
Sitte kiinnitetään paikoilleen kummallekin puolelle se kanootinliista,
joka juoksee pitkin kannen laitaa. Se tapahtuu siten, että liistat
ruuvataan kiinni kokkapuun nokan laitaan, sitte istuinlaatikon
ylänurkkiin ja viimein peräpuuhun. Istuinsijan verhoksi aiotut
kangaskappaleet vedetään ylös istuinsijan pääseinien ja mainittujen
liistojen välitse ennen, kuin ne liistat ruuvataan kiinni. Ulkosärmät
näistä ja muista laitaliistoista pitää, ennen kiinnittämistä sysätä
höylällä pois, että ei jää teräviä laitoja ulkokangasta vasten,
joka niiden päälle kiinnitetään. — Tehtyä 2:ssa ja 3:ssa kuvassa
A:n kohdalla merkityt lovet köliä varten kaariin, asetetaan kaaret
kölille siihen paikkaan, johon kukin paraiten sopii jo kiinni olevain
sivuliistojen väliin, joihin ne kiinnitetään ruuveilla. Tietysti on
kaarien nurkkia ennen niiden asettamista paikoilleen leikattava sen
mukaan, että sivuliistat soveltuvat niitä vasten tarkkaan. Köliin
kaaret kiinnitetään helpoimmin kahdella naulalla, jotka lyödään yksi
kummaltakin puolelta viistoon ja ristiin kaarista kölin yläpintaan.
Kaaria asettaessa on katsottava, että 2:ssa, 3:ssa ja 4:ssä kuvassa
B:llä merkityt kohdat kaikki tulevat suoraan linjaan kokka- ja
peräpuun nokkien kanssa. — Kanootti käännetään sitte alassuin, köli
ylös, ja ruuvataan kiinni muut sivuliistat, ensin ne, jotka tulevat
lähimmä köliä, 4 kummallekin puolelle yhtä etäälle toisistaan. Paras
on kiinnittää liistat parittain, koska kanootti helposti tulee
kieroksi, jos ensin kiinnitetään kaikki liistat toiselle ja sitte
vasta kaikki toiselle puolelle. Se liistapari, joka tulee lähimmäksi
köliä, kiinnitetään myöskin 3 tai 4 ruuvilla istuinsijan lautapohjaan.
— Mikäli sivuliistoja kiinnitetään paikoilleen, painetaan myöskin
sivuilta -vielä irtanainen istuinsijan kangas liistoja vasten, niin
että istuinsija siten saa oikean muotonsa. Viimeksi puristetaan kangas
muutamilla ruuveilla ylimmän liistaparin ja istuinlaatikon ulkolaitojen
väliin. — Kanootin keskiosan vahvistukseksi sahataan viimein vielä
kaarenkappaleet (sellaiset kuin sivukappaleet 3:ssa kuvassa)
sen mukaan, että ne soveltuvat istuinsijan laidoille pääseinien
keskivälille. Ne kiinnitetään paikoilleen ruuveilla, jotka ulkoa päin
kierretään liistojen ja pohjalautojen laitain lävitse. Istuinsijan
kangas tulee vielä sitenkin puristetuksi näiden vahvistuskannen
ja sivuliistojen väliin. — Kuin sitte vielä kankaan ulkonurkat ja
irtanaiset laidat naulataan kiinni istuinsijan pääseiniin ja laitojen
syrjiin ja kankaasta leikataan liika pois, on istuinsija valmis. —
Kanootin puukehään kuuluu vielä liista (katso kuv. 5 A ja kuv. 6 C),
joka perä- ja kokkapuusta menee kaarien korkeimpia kulmia (pisteitä
B, kuv. 2—1) myöten istuinsijan pääseiniin, upotettuina kaariin. Tämä
liista tehdään 6 sm leveäksi ja höylätään siten, että sen yläpuoli
tulee keskeltä kaltevaksi kummallekin sivulle päin. Upotettuna se ei
saa jäädä korkeammalle kaaria. Kokka- ja emäpuun luona sovitetaan se
hyvästi liistojen väliin ja ruuvataan niihin kiinni. Näihin lustoihin
lyödään sekä kokkaan että perään rengaskopit jukkonuoraa varten jo
ennen, kuin liistat asetetaan paikoilleen. — Valmis kanootin kehä
voidellaan keitetyllä liinaöljyllä kerran tai kahdesti, joten se pysyy
keveämpänä eikä niin helposti vahingoitu kosteudesta. Varsinkin on
ruuvien päät peitettävä vernissalla tai öljyvärillä, että säilyvät
ruostumiselta.
Kankaan naulaaminen. Tiheä ja kaikin puolin sovelias kangas on
Tampereen purjekangas n:o 4. Sitä tarvitaan kaksi kanootin pituista
kappaletta. Niiden laidat asetetaan päällekkäin kölille ja naulataan
siihen kiinni noin 1.3 sm pituisilla vaskipilkeillä. Naulaaminen
aletaan keskeltä ja lyödään pilkkejä tiheään, enintänsä 3 sm päähän
toisistaan niin pitkälle, kuin köli on suora. Sitte kiinnitetään
kangas muutamilla pilkeillä (ei varsin tiheään) kannen laitoihin,
alkaen samoin keskeltä. Sikäli, kuin kangas mukautuu liistoille,
rupeaa kanootin tuleva muoto näkymään, ja naulaamista voidaan jatkaa
kokka- ja peräpuuhun, jolloin tietysti saadaan nurkista leikata pois
melkoiset palat sen mukaan, kuin kokka ja perä ovat pyöreät. Kuin kölin
naulaaminen on tehty loppuun asti, käännetään kangas ylös kannelle
ja naulataan tiheään pitkin keskiliistaa, laidat päällekkäin, niin
pitkälle, kuin se kummaltakin puolelta ulottuu yhteen. Kangas ei
ole niin leveätä, että se peittäisi kannen kokonaan, vaan jää aukot
istuinsijan eteen ja taakse ja sivuille. Sitte naulataan kangas
pitkin istuinsijan kansiliistaa istuinsijan-kankaan laidan päälle.
Siitä kohdasta keskiliistalta (kuv. 6). jossa aukko alkaa, pannaan
liistat istuinsijan pääseiniin kankaan laitojen alle, jotka naulataan
niihin kiinni; ja kolmikulmaiset aukot peitetään sitte eri tilkuilla.
Istuinsijan sivulla olevien aukkojen peitteeksi leikataan sopivat
kappaleet, jotka käännetään äsken kiinni naulattujen kankaanlaitojen
päällitse, kannen laidan ylitse alas ja naulataan kiinni ylimpään
laitaliistaan. Sisälaidat vedetään niiden liistain päällitse, jotka
ovat istuinsijan suun laitoina. Ympäri suun kiinnitetään ruuveilla
vielä ohuet, 8 sm korkeat pystyseinät suojaksi aaltojen loiskeelta
(kuv. 6 ja 7 EF ja kuva kirjan nimilehdellä). Näiden seinien ja
istuinsijan suuliistojen väliin pitää puristaa viimeksi mainitut
kansikangasten laidat. Viimein naulataan istuinsijan suun sivuseinien
viereen pääseinien päälle suuseinäin pääkappaleet. — Kankaan
naulaamisessa on otettava huomioon, että kangasta ei saa naulata kiinni
niihin neljään laitaliistaan, jotka ovat kölin ja kannen välillä.
— Jos soveliasta leveämpää kangasta voidaan saada, kuin tässä on
esitetty, käypi kannen peittäminen paljon yksinkertaisemmaksi. Liian
harvaa kangasta ei pidä valita. — Jos tahdotaan jättää pääsyä kanootin
sisustaan, joka kyllä on hyvä sekä kanoottia kuivatessa että runsaampia
matkatarpeita pakatessa, voidaan laittaa luukut niiden kolmikulmaisten
kangastilkkujen sijaan, joilla tässä on esitetty peitettäväksi
istuinsijan eteen ja taakse jääneet aukot. Sellaisia luukkuja voidaan
tehdä hyvin monella tavalla, jonka tähden se jätetään kanootin tekijän
oman keksinnön varaan. Huomattava on ainoastaan, että luukkujen pitää
tarkkaan ja lujasti käydä aukkojen laitoihin joka puolelta, koska
muuten kanootin turvallisuus menetetään. Kaikissa tapauksissa pitää
kokkaan ja perään lähelle emäpuuta kaivaa vähintään 2.5 sm laajuiset
reiät, joista voidaan laskea kanoottiin kokoutunut vesi pois. Reiät
pidetään korkeilla suljettuina.
Ulkoköli y.m. Siihen köliliistaan, johon kangas naulattiin kiinni,
kiinnitetään ruuveilla toinen nelikulmainen ripa ulkoköliksi. Kokka-
ja peräpuun päälle asetetaan sen jatkoksi soveliaita liistapaloja.
Niiden vahvikkeeksi voidaan kokka ja perä vielä vuorata hienolla
vaskilevyllä. — Pitkin ylintä laitaliistaa naulataan kannen laidan
tasalle kapea liista, joka saadaan siten, että viimeinen hienompi
liista sahataan pitkittäin kahtia. Nämä liistat höylätään siloiksi ja
särmät pyöristetään. Että kangas myöskin kölin ja näiden liistojen alla
tulisi vettä pitäväksi, naulataan ne kiinni vasta sitte, kuin kanootti
eli kangas on ulkopuolelta jo yhteen kertaan maalattu.
Maalaaminen. Värin määrää kukin mielensä mukaan; valkoinen kanootti
kuitenkin näyttää vesillä sievimmältä. Kansi ja istuinsijan sisus
on sitä vastoin tehtävä tummemmiksi, koska valkoinen väri auringon
”paisteessa häikäsee silmiä. Maalataan öljyvärillä kahteen kertaan. Jos
käytetään valkoista väriä, on sinkkivalkoinen kestävämpää vedessä ja
sen tähden parempaa kuin lyijyvalkoinen. Ennen maalaamista voidellaan
kangasta runsaasti keitetyllä liinaöljyllä (liinaöljy-vernissalla).
Paino. Tämän kertomuksen mukaan tehty kanootti painaa 22 kiloa.
Airo tehdään oksattomasta kuusipuusta. Sen muoto näkyy 8:sta kuvasta.
Pituus on 2 tai 2.5 metriä. Lapojen leveys on 16 tai 18 sm ja pituus 25
tai 30 sm. Usein tehdään lavat kuperoiksi, joka on parempi soudussa,
mutta sellaiset airot ovat heikommat. Kummankin lavan juureen pannaan
nahkainen tai gumminen rengas suojelemaan käsiä vedeltä, jota juoksee
lavoista pitkin vartta.
Kustannuslasku:
Tarvepuut edellä olevan osoituksen mukaan....... Smk 5:—
Kangas Tampereen purjekangasta n:o 4 1,17 m tai
70 p. kyynärä. Laatikkoon 1 ja sivuihin 12 m. " 14:—
Ruuveja ja nauloja.............................. " 2:—
Vaskipilkkejä 1/4 kiloa......................... " 1:25
Renkaat ja kopit kokkaan ja perään.............. " 1:—
Öljyä ja väriä.................................. " 6:—
Summa 29:25.
Varustautuminen pitkälle matkalle.
Kanootissa ei ole tilaa suurelle ja raskaalle kapsäkille. Tavaravarasto
on sen tähden supistettava niin pieneksi kuin mahdollista, vaan samalla
sen kuitenkin pitää täyttää kaikki mukavuuden tarpeet ja suojella
märkyydeltä ja kylmältä. Saavutetun kokemuksen mukaan annetaan tässä
muutamia ohjeita.
Ensinnä vielä kerran huomautettakoon, että pitkillä matkoilla liikkuva
kanoottimies ei ole kilpasoudun urheilija. Hänelle sen tähden ei ole
hyötyä noista isokauluksisista ja lyhythihaisista trikoo-paidoista,
joissa monikin kanoottimies herrastelee kaupunkien satamissa.
Matkailijan ei tarvitse näytellä käsivarsiensa lihaksia; tarpeellisempi
on hänen suojella auringon paahteella niitä ihon paikkoja, jotka
tavallisesti ovat peitossa. Tuollainen urheilupuku sitä paitsi
pakottaisi häntä kuljettamaan mukanansa eri vaatteita muutettavaksi
ylle joka kerran, kuin vähänkin kauemmin viivytään maissa: ja siinä on
vielä yksi syy sen käyttämistä vastaan.
Kanoottimiehelle: Väljä flanellipaita, jossa on mukaiset hihansuut
ja leveä, alas käännetty kaulus, jonka alle kaulaliina solmitaan;
rintataskut nenäliinaa y.m. varten; väri mielen mukaan. Väljät
polvihousut villakankaasta. Pitkät, tummanväriset sukat ja kengät:
erittäin sopivat ovat lipokkaat (varrettomat pieksut). Raskaat saappaat
ovat kömpelöt ja vastenmieliset kanootissa. Sekä sukat että kengät on
muuten teetettävä sellaiset, että voidaan nopeasti riisua jalkansa,
milloin tarvitaan vetää kanoottia hyvin virtaisista tai mataloista
paikoista. Siitä samasta syystä on juuri polvihousujenkin käyttäminen
välttämätön. Alushousut myöskin polvihousujen kaavaan. Nuttu mieltä
myöten, paraiten viitan muotoinen ja sellaisesta kankaasta, joka
vähän suojelee sateelta eikä pelkää kastumista. Liivi tarpeeton.
Päällysvaatteena käytetään saalia, joka yöllä kelpaa peitteeksi.
Sopivin päähine on hieno, kevyt ja pehmeä huopahattu. Puukko vyölle.
Päällysvaatteita otetaan vain yhdet, alusvaatteita ja flanellipaitoja
sitä vastoin kahdet, niin että voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Suurempi
varasto on tarpeeton, kun pesettäminen käy päinsä. Yöpukuun kuuluu
pitkä yöpaita.
Kanoottinaiselle: Päällyspaita ja lyhyt hame flanellista.
Flanellimekko, joka voidaan panna nappiin flanellipaidan päälle.
Jalkineiksi sopivat keveät, vettä pitävät, rasvanahkaiset
puolisaappaat, taikka myöskin pehmeät kengät, joita silloin tarvitaan
kaksi paria. Alusvaatteita sen verta, että on kerta muuttaa, muuten
muodoltaan mieltä myöten, kuitenkin siten, että ovat keveät ja mukavat
ja antavat vapaasti liikkua. Kevyt sadeviitta gummikankaasta tai
öljytystä palttinasta. Päähine samanlainen kuin kanoottimiehelle. Iso
saali välttämätön. Puukko vyölle.
Muut tarpeet: Pieni ompelurasia kaluineen vaatteiden korjausta varten.
— Kiniiniä ja ooppiumia (käytettäväksi lääkärin määräyksen mukaan).
Side- tai muuta parantavaa laastaria sekä purkki vaseliinia tai
lanoliinia. Tulitikkuja. — Kompassi, karttoja (maanmittaus-hallituksen
karttalehtiä, joita on saatavana joka kirjakaupassa);
Matkailija-yhdistyksen käsikirja. — Kanootin korjaamista varten (katso
tuonnempaa) otetaan purjekangas-tilkkuja, vaskipilkkejä ja purkki
gummisementtiä.
Eväs. Suuria ruokavaroja ei voida ottaa mukaan eikä tarvitakaan, kun
joka päivä saadaan kyllä päivän tarpeet. Tee ja kakao ovat ainoat,
joita ei missään tapauksessa pidä unhottaa. Muutamia purkkeja
linnunsäilytteitä sopii myöskin kanoottiin ja ne monesti ovat hyvään
tarpeesen, mutta voidaan tulla hyvästi toimeen ilmankin niitä. Kakaon
ja teeri laittamista varten missä hyvänsä matkan varrella, etsimättä
taloja, otetaan mukaan tarpeellisia talouskaluja.
Pakkaaminen. Se osa tavaroista, jota on suojeltava kastumiselta,
asetellaan mukavimmin kahteen vaksikangas-pussiin, jotka voidaan
hyvästi solmita kiinni, että niihin ei pääse vettä; toisessa pidetään
joka päivä tarvittavia tavaroita, toisessa muita. Kartat, kompassi ja
matka-käsikirja pidetään irrallaan kanootissa tai eri kotelossa, josta
niitä on helppo saada käsille. — Jos on luukkuja kanootin sisään,
säilytetään tavarat paraiten kannen alla, vaan muuten istuinsijassa
sivukansien alla.
Selkänoja. Pitkällä matkalla istutaan kokoon asetellulla saalilla,
niin että muuta istuintyynyä ei tarvita. Sitä vastoin ei voida tulla
toimeen ilman mukavaa selkänojaa. Tavallisesti käytetään H:n muotoisia
puutukea, joka irrallaan riippuu istuinsijan suun laidalla ja ruumiin
kumarrusten tai oikenemisten mukaan liikkuu siinä. Tämän selkänojan
korkeus on enintään 24 sm. Se poikkiliista, joka tukea kannattaa
istuinsijan laidalla, kiinnitetään 8 tai 10 sm päähän nojan yläpäästä.
Hienoa, korkkilastuilla täytettyä ja purjekankaalla päällystettyä
tyynyä voidaan myöskin käyttää selkänojana.
Vara-airo sidotaan kannelle pitkin istuinsijan sivuliistaa, kuitenkin
niin löyhästi, että se tarpeen tullen helposti saadaan siitä irti.
Kansivaate istuinsijan aukolle tehdään keitettyyn liinaöljyyn
kastetusta palttinasta. Se leikataan ja asetetaan niin, että se
soutaessa mukautuu soutajan ruumista myöten, mutta kuitenkin on niin
irrallaan, että se ei kahlehdi häntä kanoottiin kiinni, jos se sattuisi
kaatumaan. Maalle noustessa pitää voida panna se kiinni yli koko
istuinsijan aukon, niin että se suojelee sateelta, vaikka kanoottia oi
joka kerta kaadettaisikaan alassuin.
Jukkonuora, vähintään 6 metrin pituinen, sidotaan kokkarenkaasen. Usein
on nuora perärenkaassakin tarpeen.
Sieni. Kokoutuvan veden pois saantia varten pitää aina olla kanootin
istuinsijassa käsillä pehmeä, pesusieni.
Yleisiä ohjeita.
Seura. Pitkille matkoille ei matkailijan pidä kanootilla lähteä
yksinään, vaan vähintään on joku toinen hankittava kumppaniksi.
Pitkillä matkoilla liikkuvan kanoottimiehen pitää osata uida. Jokainen
vastaa itse omasta puolestaan.
Nopeus ja aika. Hyvällä ilmalla soutaa kanoottimies (ja nainenkin)
helposti, ilman liikaa voimain ponnistusta, 30 tai 35 kilometriä
päivässä. Vastatuuli vähentää nopeutta melkoisesti. Aikaa voidaan
arvikoida kullekin matkalle siten, että luetaan 25 tai 30 kilometriä
päiväksi. Käyttämällä höyrylaiva-kyytiä joillakuilla maikan osilla
säästyy aikaa melkoisesti.
Matkakustannuksiksi varustetaan 1 tai 1 1/2 markkaa päiväksi;
kaupungeissa ja höyrylaivoilla on menoja enempi. Rahat vaihdetaan
hienoiksi.
Kanootin hoito. Rantaan laskiessa on katsottava, että kanootti ei
raapiudu eikä hankaudu teräviin esineihin. Maalle vetäessä on sitä
pidettävä kölinsä varassa, että kangas ei hankaudu. Yöksi käännetään
kanootti alassuin. Jos siinä on luukut kanootin sisään, on ne avattava,
että kosteus helpommin haihtuu pois ja kangas pysyy kuivana. Kanootti
voidaan jättää mihin hyvänsä, yksin kaupunkien laitureillekin,
vartioimatta. Mitä paremmin se on näkyvissä, sitä paremmin se säilyy
vaaralliselta uteliaisuudelta; pienuutensa sitä suojelee kylliksi. —
Ennen lähtöä pitkälle matkalle on kanootti voideltava vedenrajaa myöten
sulalla talilla ja matkalla uudestaan silloin tällöin.
Paikkaaminen. Jos kanootin kankaasen tulee reikä, paikataan
se yksinkertaisimmin purjekangastilkulla, joka kiinnitetään
gummi-sementillä reiän päälle ja sitte voidellaan kokonaan samalla
sementillä. Kanootin pitää olla paikatessa ihan kuiva. Että tilkku
saataisiin vielä paremmin kiinni, leikataan se niin suureksi, että
laidat ulottuvat lähimpiin liistoihin reiän kummallekin puolelle,
joihin laidat naulataan kiinni vaskipilkeillä. Suurempi reikä, jota
ei tällä tavalla saada hyvästi tuhotuksi, paikataan siten, että siitä
(hätätilassa leikattua pitkin rihmoja sitä suuremmaksikin) pistetään
sisäpuolelle puupala, joka, jos mahdollista, asetetaan liistojen
varaan. Siihen sitte naulataan paikka niin, että laidat hyvästi
painuvat päällekkäin puuta vasten. Gummisementtiä on nytkin käytettävä.
Kanootin kuljetusta maitse on tarkkaan valvottava. Lyhyet matkat
(1 kilometrinkin) kantaa kaksi henkeä helposti kanootin olallaan.
Pitemmät matkat on kuljetettava hevosella ja kärryillä. Silloin
on tarkkaan katsottava, että kanootti ei täristessä hankaudu
mihinkään terävään esineesen. Suojeluskeinoina käytetään heiniä,
mieluisimmin heinäsäkkejä. Tavallisille kaksipyöräisille pitkille
liistekärryille voidaan helposti sovittaa kolme kanoottia. Samoin
Itä-Suomen nelipyöräisille kärreille. — Rautatiellä kuljettaessa ei
tarvitse peljätä alusten vahingoittumista. Niitä on paras lähettää
tavarajunassa. Matkustajajunaan voidaan niitä saada ainoastaan
asemanpäällikön erityisellä suostumuksella, ja maksukin on silloin
paljon suurempi. — Höyrylaivoilla, joita lämmitetään puilla, on
kanoottia suojeltava kipunoilta, jotka tuota pikaa polttavat siihen
reikiä.
Koskista ja virroista kulku. Missä soutamalla voidaan päästä
vastavirtaan, ei ole mitään muuta peljättävää kuin vastaan tulevat
tukit ja alukset. Jos ei soutu riitä voittamaan virran kovuutta,
koetetaan jukosta vetää kanoottia ylös pahasta paikasta. — Laskiessa
alas virtapaikoista ei pidä yleensä varmasti luottaa rantalaisten
ilmoituksiin eikä neuvoihin. Jos on korkeita ja kuohuvia aaltoja taikka
kiviä laskettavassa koskessa, on aina noustava maalle tarkastelemaan.
Jos päätetään laskea, pitää koko aika vakavasti katsoa eteen päin
pitkin virtaa, ja soutaa tiheään ja voimakkaasti. Katsahdus sivulle,
ohi tanssiviin rantoihin, huimaa. Jos koskesta paraikaa lasketaan
tukkeja, ei tarvitse ajatella jäljestä tulevia, vaan ainoastaan niitä,
jotka ovat edellä. Jos sitä vastoin päätetään kiertää koskea maitse,
voidaan kanootin kantamisia melkoisesti lyhentää käyttämällä hyväkseen
rannoilla tavallista vastavirtaa, jota myöten voidaan soutaa ihan pahan
paikan niskaan asti. Samoin on vastavirrasta etua, jos on kaksi koskea
ihan peräkkäin. Jos silloin lasketaan ensimmäisestä, voidaan ajoissa
kääntyä rannan vastavirtaan ja siten nousta maalle toisen kosken
niskaan. Tässä on kuitenkin muistettava, että ei saa liian jyrkkään
eikä liian aikaisin kääntyä, koska silloin kanootti voi helposti
kaatua. — Viimeksi vielä huomautettakoon, että koskista ei pidä muiden
laskea kuin aivan tottuneiden kanoottimatkailijain, jotka vähitellen
ovat saavuttaneet taitoa harjoittautumalla ensin pienemmissä
virroissa. Sillä koskenlasku ei ole vaaraton. Jos koskessa käy suuret
aallot, niin siinä sitä paitsi saa hyvän kylvyn kuohuista.
Rajuilma. Kanootti kestää hyvästi myrskyäkin ja suuria aaltoja.
Kuitenkin on soutu silloin raskas ja vaatii alinomaista suurta
valppautta. Parempi siis on pyrkiä maalle kuin uhoitella luonnon
voimia. Jos järvi äkisti rupeaa kovasti aaltoilemaan, täytyy pitää
kanootti suoraan vasten tai myöten aaltoja. Syrjätuulta on kartettava.
Kaatuminen. Vaikka kaatumista ei tarvitse peljätä, jos vain
tavallisella varovaisuudella ja ymmärtäväisyydellä kanoottia ohjataan,
on kuitenkin säännöllisesti pidettävä jukkonuoran pää sidottuna esim.
vyölle tai muuten vaatteihin. Sillä kuin joudutaan pois kanootista,
se silloin ei jää ajelehtimaan aaltojen ja tuulen mukaan. Helposti se
siten saadaan kiinni ja voidaan ratsastaa sen kölillä rantaan asti.
Kovalla tuulella on raskas kääntää kanoottia ylössuin ja hyvin vaikea
vähitellen päästä istuinsijaan. — Jos ei ole vara-airoa, on se ainoa
airo, kuin muassa on, sidottava koskipaikasta kanoottiin hienolla, niin
pitkällä nuoralla, että se ei haittaa soutua.
_Parempi on karttaa vaaraa kuin tahallaan antautua sille alttiiksi._