Sirkka. Eetu.
SIRKKA (tulee taustalta tuoden ruokatarjottimen, jonka asettaa
pöydälle.) Olkaa hyvä.
EETU. Mitä nyt?
SIRKKA. Hän on käskenyt tarjota teille ruokaa.
EETU. Tulitpa parhaiksi, tyttöseni!
SIRKKA. Herra kävelee pitkin askelin puutarhassa. Hän vasta hassulta
näytti!
EETU (nauraen). Niinkö?
SIRKKA. Erityisesti määräsi hän, että teidän on saatava sammuttaa
janonne parhaalla viinillämme. (Avaa pullon.) Ja sitten käski hän,
että jos teillä olisi jotain lähetettävää hänelle, on se minun tuotava
puistoon, tehtaan luo. (Kaataa viiniä.) Viini on erinomaista, eikö
totta?
EETU. Mainiota. (Juo.) Kaada lisää! Ja tuolla pöydällä on jotain
herrallesi.
SIRKKA. Tämäkö kirje?
EETU (itsekseen). Sanotaan, että viini tekee rohkeaksi ja antaa
neuvon pulaan pahimpaankin. (Sirkalle.) Kuulehan!
SIRKKA. Mitä käskette?
EETU. Odota! (Itsekseen.) Mutta Peipponen sanoi: tyttö on soma,
herttainen, mutta luonne? Hm! Hiisi vie! tuon oikeusjutun takia
saisin ehkä vielä kirotun kodin!
SIRKKA. Kaadanko vielä?
EETU. Kaada vain. (Itsekseen.) Mielestäni olen jo miettinyt tarpeeksi.
Olin äsken tekemäisilläni tuhman työn! Minä kirjoitankin hänelle
toisin. (Kirjoittaa.) »Rakas setäni! Tarkoin mietittyäni, täytyy
minun sydämeni suruksi ilmoittaa, ettei minulla ole pienintäkään
halua esittämäänne naimisaikeeseen.» — Naimisaikeeseen! se on
hienosti sanottu. Minä en anna suoranaisia rukkasia tytölle, vaan
yksinomaan »naimisaikeelle». — Niin sen pitääkin olla. (Sulkee
kirjeen.) Nyt vain vitkailu pois ja sukkela pätös. Kas, tässähän
onkin vielä ensimmäinen kirje. No, olihan silläkin omat puolustavat
perusteensa. Oikeusjuttu ja isäni — hiisi vie, sekaisinhan tässä
pääparka menee. (Ottaa toisen kirjeen toiseen ja toisen toiseen
käteensä. Nousee.) Tuntuupa kuin olisin ollut äsken hieman
näsäviisas tuossa aasijutussani Peipposelle! (Sirkalle.) Ja nyt,
Sirkka, vasenko vai oikea, oikea vai vasen! Ken sen sanoo? Onnen
tähti! Sanopas, Sirkka, onko sinulla onnea?
SIRKKA. Minulla? Ha, ha, ha! Ainakin Pekka arvelee, että minulla on
oikea onnen käsi.
EETU. Pekka, kuka hän on?
SIRKKA. Sulhaseni, myllärin poika. Meillä on häät ensi sunnuntaina.
EETU. Niinkö? Niin, sunnuntaihan onkin onnen päivä.
SIRKKA. Sitten me tulemme ihan varmaan onnellisiksi! Kun vain Pekka
ei olisi niin kauhean kiivasluontoinen.
EETU. No, no! Kyllä hän siitä tasaantuu. Mutta kuules! Tahdotko
ansaita itsellesi minulta häälahjan? Kunhan vaan teet mieliksi
minulle, niin sen annan. Katsos, tässä on kaksi kirjettä... Sss!
Kuka tulee? (Antaa hänelle kiireesti kirjeet ja sanoo kuiskaten.)
Pistä pian taskuusi ne!