Eetu. Kerkkonen.
KERKKONEN (hetken kuluttua, läheten Eetua). Voisitteko antaa
kunniasananne, että kaikki se, mitä äsken juttelimme, jää meidän
molempien salaisuudeksi, ett'ette kerro siitä sanallakaan kenellekään,
ette edes isällenne?
EETU. Minä annan siitä kunniasanani, setä!
KERKKONEN. Siis hyvä! Toinen kysymys on: haluatteko mennä naimisiin?
EETU (peräytyy ällistyneenä). Mitä — naimisiin? — Te saatte minut
arvaamattomalla kysymyksellänne ällistymään.
KERKKONEN. Kysymys on teille arvaamaton, mutta ette tarvitse siihen
heti vastata. Minä suon teille kernaasti puolen tunnin, niin
kolmenneljänneksen mietintöajan. On oikeus ja kohtuus, että sen
teen. Sitäpaitsi voitte antaa vastauksenne kirjallisesti, koska se
tuottaa teille vähemmän vaikeuksia. Tahdon tai en, muuta en vaadi. Jos
suostutte, täyttyy toinenkin ehdotukseni. Minulla on tytär. En häntä
teille kehu, enkä ylistä. Saatte itse nähdä hänet.