8. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraile.

Soisin Suomeni hyväksi,

Kaupunkini kaunihiksi

Sananlasku sangen vanha,

Mutta vielä muistettava.

Kyll' on Helsingin kylässä

Ajastaikoja asuttu

Vissiinkin satoja viisi,

Vaan onko vähän vajaalle

Eli päälle pikkuruisen,

Empä tuota tarkoin tie'ä.

Vaan ei ennen Helsingissä

Sia ollut oppineitten,

Koti korkiasukuisten,

Istunta isojen miesten;

Oli Turku toimellansa,

Koulun korkean kotina.

Siinä oli oppihuone,

Aikansa akatemia

Paikoille pari sataa,

Kyllä kymmentä vajaalle.

Vaan se Suomen suuri äiti,

Turku tuli turmiolle,

Tuimassa tulipalossa,

Rikki rinnoilta repesi.

Niin silloin nisätkin kuivi,

Äi'iltä imettävältä.

Lapset laajalle hajoili,

Isät kulki itkusilmin

Kohden päivän koittamista,

Auringon ylenemistä;

Saivat sian Helsingissä

Niinkun Lothi muinon löysi,

Sai Zoarissa siansa,

Tultuaan tulipalosta

Sotomasta sorretusta.

Filosohvi, suuri viisas,

Plato laittoi ensimmäisen

Akatemian alotti

Kreikanmaalla mainiolla,

Osti maata maksun eistä

Akatemolta lunasti

Johon koulunsa kohensi,

Alusti akatemian.

Siitä saivat siitte muutkin,

Alkunsa akatemiat.

Saksan mailla on ennen saatu,

Siitte Ruotsissa ruvettu,

Viimein saatu Suomessakin

Jo sia sille nimelle.

Suokohon Jumala suuri

Aina kunnian asuvan,

Herrauden Helsingissä,

Liiton arkin liikkumata!

Että oikeus olisi

Varsin vahva ja totinen,

Että oppi onnellinen

Olis' oppihuonehissa,

Vielä muuta viisautta

Mieli määrältä mitata;

Koska hän on pääksi pantu,

Suomen ruunuksi ruvennut,

Korotettu keisarilta,

Tehty tuomarin taloksi,

Pantu aika pappilaksi.

Suuri kiitos, suuret herrat,

Viisauden viljeliät,

Toimen totiset jäsenet!

Vaikka kielet korkeatkin

Ymmärrätten, yhtä kaikki

Suvaitsette Suomen kielen

Kasvamista, karttumista,

Annatten apusanoja,

Valmistatte valkeutta

Syvänmaissa syntyneille

Kaunihilla kirjoillanne,

Että peittyisi pimeys,

Sumu kansasta katoisi;

Että valkeus vapaasti

Leviäisi lentämällä,

Linnun siivillä iahan.

Se on kiitos kirjoitettu

Sanottu Savon kylistä,

Annettu alamajoista,

Miehiltä mitättömiltä,

Osotettu oppineille,

Jotka ratki rakkahasti

Suvaitsevat Suomen kieltä,

Ottavat opin tiloille

Savon raakoja sanoja,

Talonpoikaisten puheita.

Mont' on miestä maakylissä

Sadan yh'eksän ajalla

Opin kasvoja katellut,

Toimen tietä tunnustellut,

Ett' on kirjat kaikellaiset

Oppineilta ohjattuna,

Lahjoitettu lapsillemme;

Koska itse korkeatkin,

Esivallan ensimmäiset

Antavat luvan lukea

Opetella outojakin,

Koska myös papit paremmin

Erilailla entisestä

Tahtovat talonpojille

Valkeutta valmistella.

Siihen on sivulle vielä

Annettu aviisikirjat,

Saatu lehdet lentämähän

Talonpoikien tupihin

Joka lystääpi lukea

Varsin vanhoja satuja.

Siinä on sisällä kanssa

Aivan uudetkin asiat,

Että yksinkertaisetkin

Saavat mieltänsä mitata,

Järjen jousta jännitettä,

Ulkomaankin uutisilla.

Juuri on sitä sama'a

Ajatellut Suomen seura,

Kun on Kultalan asiat

Suomen kielen kirjoittanut,

Että kieli kirkastuisi,

Sekä mieli virkistyisi

Aivan uutehen elohon,

Miss' on vanha vaillinainen.

Moni kirja kiitettävä

Ompi aikain kuluissa

Tullut ennenkin tutuksi

Tuskin toista tuon nä'öistä,

Kun on kirja Kultalasta.

Mikäs paikka on pahasti

Toivoselta toimitettu,

Eli Elsalta enemmin?

Kylläpä joka kylässä,

Aivan tälläkin ajalla

Olis työtä Toivosellen,

Ehkä vielä Elsallenkin.

Sanat on sangen somasti

Joka miehen mieltä myöten

Siihen pantuna sisälle.

Välistä lukian luonto

Vesisilmäksi vetäypi,

Toisin paikoin taivuttaapi,

Liikuttaapi lukian luonnon

Hypätä hyville mielin.

Se paras papin rukous

Herättääpi hartau'en,

Se paras Suomen pakina

Sy'äntä sytytteleepi,

Kaikki käypi kaunihisti

Jost' on kiitos kirjoitettu,

Sanottu Savon ukoilta

Teille, taitavat tekiät,

Hyvät herrat Helsingissä!

Empä tie'ä, enkä taida

Teh'ä teille kumminkana

Parempata palkintoa

Laitetuista lahjoistanne.

Viisikymmentä runoa ja kuusi laulua · 第 23 / 76 题