Ysti oli maallisen tomumajan jaossa joutunut verrattain hyvälle
osalle, mutta niiden henkisten lahjain kanssa oli vähän niin ja
näin. Ruumis, joka oli pituudeltaan kolme kyynärää 6 tuumaa, päättyi
tuuheatukkaiseen, punanaamaiseen päähän, joka jyhkeiden hartiain päällä
vaikutti hieman pienehköltä. Vaikka Ysti oli parhaissa miehuusvoimissa,
oli kasvoissa ja varsinkin niskassa tukevia ryppyjä. Vanhuutta ne eivät
todistaneet, mutta suuremmalla syyllä sitä, että hänen ulkomuotonsa
oli jäänyt viimeistelyä vaille eli niinkuin sanotaan työkirveellä
tekaistuksi. Pukeutumisensa ei ollut myöskään aivan viimeisteltyä.
Takki pyrki lyhyeksi helmasta ja varsinkin hihojen kohdalta, jolloin
tukevat ranteet ja turpeat kädenselät pääsivät oikeuksiinsa ja
näyttivät varsinkin pakkasella aivan tuskanpunaselta. Käsineitä ei
Ysti käyttänyt koskaan eikä sanonut käsiään palelevan. - Kesällä
hän käytti ehyitä kenkiä sen vuoksi, että hiekkaa menee, mikä jalat
verille hieroo, mutta talvella sai olla kengät minkälaiset kulloinkin
sattuivat, koska ei hiekka ollut tunkeilemassa. Kengissä pyrkivät
terät olemaan pitemmät varsia, jotka eivät ulottuneet useinkaan
kuin puolisääreen, näyttäen perin turvattomilta ja ujoilta pitkällä
taipaleella. - Näitä suuria jalkojaan ei Ysti tavallisesti ripeässä
tahdissa muutellut, mutta sitä suurempi taival katkesi kertamuutolla
ja lovi hangessa osoitti, että aikamies oli taipaleella. Sattuipa
kerrankin, että Ystin oli lähdettävä kaupunkiin 30 km päähän viemään
kauppiaan suurta rahasummaa. Laivasta Ysti myöhästyikin, mutta
jokseenkin yksin ajoin hän pääsi perille kuin laivakin. Parin kolmen
peninkulman matka oli hänelle leikintekoa.
Niinpä Ysti tuumasikin, että "tuo Jeäskelän Pekka seon kunnon mies.
Se se ei iliman tietä. Nyttii kävin Pällikkäällä ja sain kolomet
sikkaaria". (Pällikkäälle oli matkaa 30 km.)
Ystillä oli muhkea ääni, mikä kumahteli kuin tynnörin läpi puhuttaessa
kovalla pakkasella.
Kerran oli Mykkäs-Taavetti ampunut kuren ja kuivannut sen siivet
leväälleen. Ystille sanottiin, että niillä sitä voisi lentää. Ysti
nousi makasiinin katolle, ja ryhtyi koittamaan. Varmuuden vuoksi hän
pari kolme kertaa koitti kuinka ne kannattavat ja lausui: "kyllä nämä
tuntuu kannattavan" ja samassa juoksi makasiinin harjaa pitkin, mutta
ei muistanutkaan siivillä humauttaa yhtään kertaa alas tullessaan ja
putosi vähemmin sulavalla tavalla hiekalle niskalleen, missä alkoi
surkeasti panna, että: "voi, voi".
Kähkösen puotiin tullessaan huomasi Ysti jänislankaa oven pielessä ja
lausui, "tuossapa on huonoo jänislankoo. Se katkiaa miehen kaalassa".
Puotipojat sanoivat: "annatko katkaista?" "No kun annatta par
sikkaaria." - Sovittiin niin, että Ysti rupeaa tiskille selälleen ja
lanka pannaan kaulan ympärille, ja toinen pojista vetää toiselta puolen
tiskin, mutta jos liian tiukalle menee, niin Ysti ärjäsee, jolloin
otetta helpotetaan. Pojat tiskistä ponnistaen vetävät niin paljon kuin
jaksavat, mutta lanka ei katkea eikä Ysti ärjäse. - Onneksi sattuu
kauppias tulemaan puotiin ja huomaa tilanteen. Hän sanoo pojille:
"johan te miehen tapatte!" - Nyt vasta pojat huomaavat, että voihan
se kyllä Ystikin kuolla. Samassa aletaan lankaa kiertää pois, mutta
hätäpäissään kiertävät väärään suuntaan. - Kumminkin lanka katkesi,
mutta Ysti paran jyhkeä ruumis ei nouse. Nyt aletaan hieroa ja pieksää
rintaan ja hartioihin. Jopa alkaa puhaltaa ilmaa muhkeasta ruumiista
kuin tulivuoresta, ja Ysti avaa silmänsä ja hieroo kaulaansa ja lausuu
harvakseen ihmeissään: "mikähän siinä lienee ollu ku minen suanna
eäneen."
Kun Ysti söi, niin ei piimä, särki ja leipä olleet omalla asiallaan,
eikä siinä tarvittu pöytä veitsiä eikä kahveleita. Sären hän väänsi
kaksin kerroin ja laittoi nurin niskoin taipaleelle ja ryyppäsi
piimää päälle. - Kahvia hän ei myöskään pannut sivu suun. Harvoin
sitä tuli liian paljon, mutta useimminkin päinvastoin. Kerran hän joi
vedon perästä 40 kupin vetoisen pannulisen aivan yhteen menoon, mutta
viimeisiä kupillisia juodessa ei tahtonut enää kuppi kädessä pysyä. —
Tyhjäksi meni pannukin.
Ysti oli ammatiltaan - juoksupoika. Luultavasti ammattikuntansa
muhkein. Hän toimitteli ihmisten, etupäässä kauppiaitten asioita,
kuljetti heidän tavaroitaan. Haki ja vei teurastettavia härkiä,
sikoja y.m. Kerrankin hän haki 70 paria rukkasia sisältävän säkin 35
km päästä talvella ja koko matkan hän kulki säkki hartioillaan. Jos
talossa oli vanha kissa, vesikauhuinen tai vanha koira, niin Ysti
ne toimitti isiensä luo. Kerran oli koiria kertynyt kokonaista 13
kpl, joilta olisi pitänyt kurja henki eroittaa eri taloksi. - Ysti
oli nämä kuljettanut Pajuharjun riiheen telkien taa ja aikoi sitten
lähteä puimaan "koirariihtä". Varmuuden vuoksi otti hän apulaisia,
jotka vartioivat ovea, etteivät puitavat karkuun pääse. Ysti meni
riiheen ja moksautti muutamaa koiraa vartaalla, mutta silloin nousikin
sellainen rähäkkä ja melu, ettei Ysti parka arvannutkaan. Kaikki koirat
hyökkäsivät Ystin päälle ja hän alkoi revityin vaattein juosta ympäri
riihtä ja huutaa surkeasti oven takana: "aakaskoo sukkelaan ov', ne
juuttaat syöp' minut!" Kun ovea raotettiin säntäsivät koirat reuhaten
ovesta ulos ja perästä tuli Ysti housut revittynä, pitkät sääret
verillä, surkean näköisenä, eikä yhdeltäkään koiralta saanut nahkaa,
vielä vähemmin omistajilta tapporahoja.
Kerran lupasivat nuottamiehet Ystille sikaarin, jos nielee elävän
kiiskin. Kiiski menikin alas odottamattoman helposti. Sitten arveltiin,
että saiskohan kiisken menemään vastahakaan. Kun luvattiin kaksi
sikaaria, niin Ysti nielasi kiisken vastahakaan, siis häntä edeltä ja
purematta. Suuret vesikarpalot poskilla ja tavallista punakammat posket
ilmaisivat, ettei se niin helposti käynytkään kuin oli luullut ja sillä
kertaa ei hän useampia sikaaria ruvennut ansaitsemaan.
Ysti oli taitava kulkemaan yhdellä tukilla. Kerran hän lähti vedon
perästä kulkemaan Karvalinlahden yli yhdellä tukilla. Vetokaverit
olivat salaa lyöneet haa’an puun päähän ja siihen sitoneet lujan narun.
Kun Ysti pääsi keskelle lahtea, kiskaistiin nuorasta syrjään päin ja
silloin Ystin mahtava rovi moiskahti järveen. Ysti meni uudelleen
tukille mennen vähän matkaa eteenpäin ja sama temppu uudistui vielä
pari kertaa. Ysti parka ei huomannut petosta, ihmetteli vaan, että
mikä ihme siinä on, kun ei _nyt_ pysy tukin päällä ja muulloin on aina
pysynyt ja - hävisi vedon.
Kirj. Alb. Sonninen.