»IHAN KAAVAHAN KEISARIKUNNAN!»
»Voi raukkaa rahvasta Suomenmaan,
Jota verojen kuormilla vaivataan,
Vain virkamiestä se hyödyttää --
Tämä surkeus meitä jo säälittää».
Näin Moskovan lehti se itki.
»Niin, niin tämä surkea Suomenmaa,
Sehän meidänkin mieltämme karvastaa;
Ois hallusta herrain se saatava pois --
Kun tehdä sen hyödyksi jotain vois?»
-- Ja Novoje Vremjakin itki.
Ja kyynelet heillä on silmissään
He huokaavat suuressa säälissään,
Ja yhdessä tuumin he miettivät näin:
»Tämä kaikki on kääntyvä toisapäin,
Kun autamme Suomen kansaa!
»On orjana, kurjana kansa nyt
Monet kymmenet vuodet jo itkenyt
Ja pyrkien kanssamme liittohon
Se aikoja ammoin jo huoannut on:
»Venäjältä on onnemme saapa!
»Venäläisiksi tahdomme tullakin,
Venäläisinä nauramme herroihin:
Kulijauhoista leipeä leivottais,
Verokuormista vapaaksi rahvas sais,
Venäläistyä tahdomme kaikki!»
Näin miettien tuumasta toimeen he käy
Ja keinoja karttavan eivät he näy,
Näät keinot ne tarkotus kaunistaa
Ja sääli ja surkuhan velvoittaa:
Pelastettava kansa on Suomen!
Se on saatava suurehen yhteyteen
Ja huomaava omaksi onnekseen,
Mitä etuja yhtymys heille tuo,
Joka onnelan auringon paistetta luo
Yli soisen ja surkean Suomen.
Mitä siitä jos antavat aksiisit
Sekä venäjänkieliset kimnaasit?
Verokuormat ne tietysti kasvaa vaan --
Vähät siitä, kun saatu on laitos maan
Ihan kaavahan keisarikunnan.
Ota onnesi, kansa, jos ymmärrät,
Nämä vaalithan järkesi määräävät!
Ja tästähän riippuvi kohtalo sun --
Tee siis, kuten kuuluvi neuvoni mun
Ihan Moskovan lehtien malliin:
Ota vastahan onnesi aurinko uus,
Heit' hiitehen kieli ja kansallisuus!
Mitä arvoa moisella moskalla on,
Kun saamme me uljahan valtion
Ihan kaavahan keisarikunnan?
1891.