Kera kultani rantoja kuljeksin
Ohi kumpuen, jolla me muinoisin
Oli istuttu iloa lyöden.
Tähän jäimme ... ja kumpikin vai'ettiin,
Suviaikojen riemuja muisteltiin.
Allani peilinä päilysi lampi,
Ylläni siintävä kuulteli taivas,
Eessäni karkeli lämpöinen auer
Ja vierellä impeni istui.
Mä onneni muistoja ääneti nautin
Ja silmillä armahan silmiä etsin --
Vaan silloinpa nurmella rakkahan kummun
Nään orvokin suuren ja kalpeen.
»Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan?
Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?»
»»Siks' että sun vuoksesi vuosia itkein
Mä nurmikon kukkaset kyynelin kastoin,
Siks onpi se suuri ja kalvas»».
Näin kuiskasi impeni, orvokki raukka;
Nyt näin: oli poskien ruususet poissa.
Jo haikeat moittehet rinnassa kuulin:
Mun vuoksi on kukkani kuihtunut täällä!
Mä suutelin häntä ja itkin.
1893.