Tänne Suomen sydänmaille
Luonnon vietti meidät toi,
Synkät korvet, suot ja rimmet
Kylvömaiksi meille soi.
Näille tehtiin toukojamme,
Kaskiamme kaadettiin,
Jotta Suomen suven tullen
Siemen kylvää saatettiin.
Piilossansa kypsyi kylvö,
Kunnes puhkes kuorestaan,
Maamme kauniin maireheksi
Tuoksui kummaa tuoksuaan.
Kylvö tää on kansanhenki,
Joss' on vankka varustus;
Siin' on toivo, siinä turva --
Siihen mull' on luottamus.
Suomen kansa katajainen
Kesti myrskyt, tyynet sous,
Käytti vuoroin kuokkoansa
Vuoroin taistoon tuimaan nous.
Suomen kansan kirves kaasi
Lakkalatvat hongat nuot,
Suomen kansan aura käänsi
Nurin nurmet, korpisuot.
-- Tääll' on karut kaskilouhet,
Jylhät korvet, kovat työt,
Tääll' on vilut talven viimat,
Synkät syksyn hallayöt.
Tääll' ei kestä kurja kansa
Eikä viihdy vieras mies:
Meistä vain on Suomi sorja,
Meille lämmin on sen lies.
Lämmin meille muistojamme,
Taaton talvilies kun on;
Senhän eessä kertoi äiti
Öistä tuskan, turmion.
Varkain hiipi vainon joukko,
Löysi turvetöllitkin,
Ryösti karjat kytkyestä,
Polki vuoden viljatkin.
Mutta Suomen sitkas kansa
Luotti Luojaan, keväimeen,
Leipoi parkit, pettuleivät,
Kylvi kasket siemeneen.
Meidän työtä tietää niityt,
Puhuu pellot, vainiot,
Meidän sankarmuistojamme
Kertoo linnain rauniot.
Meidän huokuu hikeämme
Suomen suot ja manteret,
Meidän hyötää hurmettamme
Ahot, kankaat, tanteret.
Kummakos jos maamme kallis
Siis on meille kaikillen?
Kummakos jos emme sallis
Kuoloon kurjaan käydä sen?