Isänmaallisia:
»Yhteisvoimin yhteistyöhön!»
Kansalleni
Juhlaruno Kuopion laulu- ja soittojuhlassa 18-20/6 1891
En jouda, en jouda! I-II
Maisteri-kekkerit
Kummakos jos maamme kallis?
Kuusi kalliolla
Vuoden vaiheilla
Kerjäläisen jouluilta (kuvaus)
Mielialoja ja tunteita:
Syksyinen mieliala
Niin herkkä kuin haavan lehti
Tuuliajolla
Talvitunnelma
Väsyksissä
Mä olen kuin siipehen ammuttu lintu
Onnensa kukkulalla
Unta
Niin uskollisna kuin taivahan tähdet
Hän
Vastaisen ai'an vieno auerpilvi
Kuin leikkii lämmin säde suvipäivän
Hyljätty
Et lempeni haavoja lääkitä voi!
Kuin huolivi kuutamon kultanen vyö
Niinkuin merten myrskysäillä
Neiti B:lle
Impeni I-III
Mä suutelin häntä ja itkin
Äitini silmät
Kauniimpi sentään
Viattomuuden uni
Mietelmiä:
»Tunne itsesi»
Elon mahti
Kuka on onneton?
Ivallisia:
»Ihan kaavahan keisarikunnan»
Turvassa vanhain ja valtion
Eräälle kaunottarelle
Eräälle äidille
Kevätkylmät
Eräälle arvostelijalle
Vanhojen matkijalle
»VÄLJEMMILLÄ VESILLÄ».
»Mä tahdon tuonne taisteluun ja
Miesten moiseks tulla.
Mä tahdon tarmon koitteluun
vesille väljemmille».
(Ristiaallakosta.)
Kun kotilahden laineita ma ennen lassa sousin
Tai kotikummun harjulle kun kevät-illoin nousin,
Niin näin mä kaidan salmen suun ja siitä merta, merta,
Mi silmiäni viehätti ja kiihoitutti verta.
Tuo laaja, uljas ulappa se siinti houkutellen
Ja sinne aina mieli mun nyt hehkui intoellen:
Ei auta äidin varoitus, ei kyyneltulvat auta,
Mun täytyy tuonne otteluun, vaikk' olkoon tuo mun hauta.
En lahden tyyntä soutamaan mä ainiaaksi luotu,
Mun lienee myöskin kuntoain kai kerran koittaa suotu,
Ja vaikka voimat voipukoon ja menköön halki haaksi,
Mun täytyy ennen koitella kuin kuolen, muutun maaksi.
Näin mietin nuorra mielessäin ja kiihko tuosta karttuu,
Mä vanhenen ja voimistun ja vartaloni varttuu; --
Niin työnnän venhon vesillen ja ruoriin muka astun,
Vaan virran pyörre valtaa mun kuin pienen pilkelastun.
Tuo pyörre mua miellyttää, sen vauhti huimaa päätä,
Tää onhan sentään elämää, ei aina tyyntä säätä;
Mä laulan, nautin, riemuitsen nyt ristiaallokossa
Ja vauhdin vuoksi aatokset on vallan huumiossa.
Mut ai'an tullen tuohonkin jo tottuu, kyllästyypi,
Ja vitkallensa vihdoinkin se mulle selviytyypi:
Mä pyörin polo paikallain, mä virran kanssa kuljen,
Ja luulen matkan eistyvän, kun silmät kiinni suljen.
Ei pyörintä oo kulkua, ei myötävirta merta --
Mun tästä lemmon pyörteestä kai täytyy päästä kerta;
Mä tahdon tuonne seljemmäs vesille väljemmille,
Mä tahdon ottaa oman tien ja saada venhon sille.
Nään tuolta aavan ulapan ja aallot hyrskyharjat
Ja mielessäni vaihtelee niin kummat kuvasarjat:
Nään kuinka toiset riemuiten he laskee seljemmäksi
Ja kuinka kuolon kauhistus saa toiset kelmeäksi.
Niin monen purjeet puhkiaa ja aallot haaksen hautaa,
Ei heidän tiestään jäljet näy, ei venhostansa lautaa,
He ijäks sinne suistuvat, ei muista kenkään heitä,
Ja tuskin äiti vuodattaa nyt heille kyyneleitä.
Niin monen monta lailla mun sai halu lainehille,
Niin monen monta sinne jäi, sai haudan toivehille,
Ja toiset taistoon kyllästyi ja kotilahteen kääntyi
Ja kuoli ennen äidin luo kuin tuonne kauas nääntyi.
Tään kaiken, kaiken kyllä näin, vaan siit' en paljo huollut:
Sam' onhan minne haudataan, kun kerran mies on kuollut;
Ja kuoloakin kurjempi on elo taisteloitta,
Se mielen tyysti tylsentää ja rinnan autioittaa.
Siis käyköön kuinka käyneekin, mä lähden ulapalle,
Ja jos mä voin, niin riemuiten mä näytän maailmalle,
Ett' tarmo voittaa vastukset ja into kunnon antaa
Ja pursi pienen pienikin voi joskus kauas kantaa.
Niin tartun tuosta airoihin ja soudan, soudan, soudan,
Ja työhön uutta vointoa mä vastuksista noudan;
Niin vihdoin venhe vapautuu jo tuosta pyörtehestä,
Ei oman suunnan vaalia nyt enää virta estä.
Mä lasken läpi salmen suun, käy vedet väljemmäksi,
Ja meren vilpas tuuli vie mun ruuhen seljemmäksi:
Jo ilma raitis, suolainen mun keuhkot kaikki täyttää
Ja mihin koito ky'ennen, sen voin nyt muille näyttää.
Puhalla tuuli puhtoinen, vie pienet huolet multa
Ja toivon maalta viesti tuo, niin kauvan kaivatulta;
Opeta laulu vapauden ja suuren innostuksen,
Mun mieli näille altis on ja töille uhrauksen.
Sä meren aavan hallitset ja kuljet mistä tahdot,
Sä nostat vuoriks aaltoja ja aaltoloille vahdot,
Sä oman tiesi itse luot ja laulat vapautta,
Sen päivän sulopaistetta, sen aamun armautta.
Mä tahdon laulus kuunnella ja sille muodon antaa --
Oi, jospa vain mun ääneni vois merten halki kantaa,
Vapauden laulun laulaisin mä lahden soutajille,
Mun laulu heidät tenhoais vesille väljemmille!
En tiedä onko kangastus tuo maa, min nään mä tuolla,
Vaan sinne tahdon, vaikka mun ois pakko tielle kuolla!
Jos sinne kerran pääsen vain ja nähnen rannan uuden,
Niin kohta kotikansallein mä saatan salaisuuden.
Siis ylös purjeet kaikki nyt ja kokka kohden tuulta,
Pois luovin hankavastaiseen mä kaidan salmen suulla --
Kohoita Ahti aaltojas, mä lasken halki heistä:
Nyt ehkä löytyy oma tie tuhanten muiden teistä!