(Iivo Härkönen: Kädenkatsoja.)
Oliba neido nuorikaine,
kyliä suurda gul'aittši,
tuli akka mustalaine,
kättä kattšuo halaittši.
— Annas katšon kämmenpäidä,
annas kirjat selvitän,
t'iijän, vanha, n'iidä näidä,
lapsikanzua enembän!
— Engä anna, engä ole,
mene matkoih kirjoines,
miuh ei tauvit suuret tule,
engä arvan tarbehes!
— Olet, olet, tyttörukka,
annas, kaun'is, katšahtan,
silie siul on otšatukka,
hyvie siul mie ennustan!
— Elägä hyvie, elägä pahoi,
elägä suurie sulhaizie,
elägä liigoi linnoin rahoi,
miul n'i mid' ei n'iidä pie!
— Ohoh, tyttö kirhakkaine,
liijan suur on syväin siul,
annas katšon, armahaine,
igiä enembäine miul!
Kattšoi kättä, kattšoi toista.
— Voi voi, mit mie kummat niän,
midä siulles sumina moista
näyttää kirjat kämmenpiän!
— Midä, heitä, houkkapäine,
mene mettšäh, hori siel,
mie olen n'eido neittipäine,
kohta viijäh vihkit'iel!
— Elä, elä, armahaine,
ole liijan zrougoi sie,
mie olen akka mustalaine,
mie en virka valehie!
En mie vanha varzin huasta,
katšo itše kirjaizih,
n'eitit heitä, kassat ruasta —
kuolet kosken burhaizih!
Meni matkah mustalaine,
tyttö ielleh gul'aittši,
kuului viesti vennombaine:
sulhoi muida suvaittši! — —
Tuliba neijon vihkipäivät,
kosken yli kullettih —
burhut vain nua vezih jäivät:
tyttö koskeh ryöpsähtih!